23.4.18

Lentäjää syrjitään


Näin Toijalassa, SAA JAKAA!

18.4.:Vituttaa ja ahdistaa mennä nukkumaan.
Olen koeajalla kesätyöpaikassa, jossa lennän lentokoneita. Kieltäydyn lentolupakirjan hankkimisesta, joka olisi vielä pitänyt ottaa. Finnair linjannut, että lomamatkojen kiire on jo ohitse, mutta lentokenttä + ammattiliitto määränneet, että lentolupakirja on saatava 30.4. asti. 
Lennonvalvonnan, Finnairin johdon ja liiton kuulustelun ja läksytyksen jälkeen sain kuulla, että työni loppuu huomisen jälkeen VÄLITTÖMÄSTI. Ei työn uudelleen järjestelyä, koska koeajalta saa kuulemma potkaista pois vaan. Finnair vieläpä käytti ”valehdella”-sanaa syyttäessään minua lentotaidottomuudesta.

Mikä oikeus minulla muka on uraani, ammattiini ja päätöksiini, kun minut voidaan alistaa vallankäytölle noin vaan?
Saas nähdä mikä huomenna odottaa.
Saas nähdä potentiaalisten potkujen jälkeen, että nasahtaako kolmen kuukauden karenssikin te-toimistolta.
Olen valmis vaikka Ilta-lehden lööppeihin omalla naamalla, kyllä niin paljon parodiaa nyt syö.
T. Kapinalentäjä

19.4.:EDIT: Soitin aamulla pääluottamusmiehelle. Laki on laki mutta esimiehet ovat silti rikkoneet protokollaa. Esim. Finnairin edustaja kysymällä yksitellen onko minulla se-ja-se lentolupakirja. Pääluottamusmiehen mukaan minulle olisi järjestettävä korvaavaa työtä kunnes voin palata Airbussin ohjaamoon. Hän lupasi ottaa asian hoitaakseen kokoustensa välissä.

Juuri äsken sain kuulla puhelimitse, etten saa mennä tekemään Helsinki - Fuerteventura lentoani. Minulle järjestetään kuulemistilaisuus(?!) jossa minulta kysytään ja saan kertoa mielipiteistäni. Pomo ei kuulemma enempää nyt tiedä eikä päätä.

Päivitin tilanteen pääluottamusmiehelle. Hän juttelee johtavan lentäjän kanssa ja soittelee minulle yhden aikaan.

On tämäkin soppa! Voisinpa vaan mennä työhöni ihan rivilentäjänä vaan.

20.4. EDIT: kävin ”kuulemistilaisuudessa”. Vastassa Finnairin juristi. Minua syytettiin siitä että työnhakutilanteessa 1/18 olin laittanut täpän ”toimitan lentolupakirjan”-kohtaan. Moitin, että sitä ei kyllä lain mukaan olisi saanut kysyä. Tosin olin kyllä aikeissa silloin Ansiolentäjän lupakirja (CPL, Commercial Pilot Licence) koulutuksen ottaa mutta tehtyäni tiedonhakua lisää päädyin kevään mittaan siihen, että en ota yhtäkään lentotuntia enää. 

Koska olin vielä koeajalla, en ollut oikeutettu ”vain” kirjalliseen varoitukseen kuten vaikka vakkarit Finnairissa. Koska vuorokauden(!!) 19.4. aikana ei ollut tarjota muuta ei-lentäjätyötä niin lakimiesten mukaan se siitä. Itse ajattelen, että olisi työnantaja voinut enemmänkin panna tikkua ristiin, vaikka välinehuollon pesti olisi ollut mitä mainioin.

Lentokentällä kävin hakemassa teekuppini, teet ja työkengät sekä matkalaukkini ja halaamassa pari työkaveria. Finnairin pomo seisoi selkäni takana lähes jatkuvasti. Vaihdoin pari sanaa vallan viemisestä yksilöltä ja taivaan rajoittamisesta kollegoiden kanssa. Pomo keskeytti sananvaihdon sanoen, että keskustelen epäasiallisesti. Sitten hän kehotti minua poistumaan lentokentältä.

21.4. EDIT: Jätin lappusen potkupäivänäni Helsinki-Vantaan lentokentälle työkavereille, jossa kiitin hienoa työyhteisöä, toivotin hyvät jatkot ja kerroin, miksi katosin näin yhtäkkiä. Heti lähdettyäni pomo vei lapun pois kertoen, että ”se oli epäasiallinen”. Tämän kuulin työkaverilta.
En tiedä itkeäkö vai nauraa.

Tässä ollaan. Tyhjän päällä putoamassa alas pilvistä. Varmaa on vain se, että yhtäkään ulkomaan lentoa en enää tee.



Kaikki mitä kirjoitin on täysin totta. Tai ehkä ei.

21.4.18

Roska-DNA ja unohdettu menneisyys ovat täällä taas

Uusi vuosi. Uusi kevät. Uusi tiedeuutinen toistamassa samoja väärinkäsityksiä roska-DNA:sta. Michiganin yliopistosta kaikuu tuttu tarina siitä miten roska-DNA ei olekaan hyödytöntä. Uutisoinnissa annetaan ymmärtää, että kyseessä on väärinkäsityksen oikomista. Tutkijat ovat olleet väärässä siitä mitä roska-DNA on.

Scientists Find a Crucial New Role For DNA We Once Considered Junk 

Mitä sitten selvisi?

Professori Yukiko Yamashitan ryhmä testasi mitä tapahtuu, kun satelliitti-DNA:ta poistetaan perimästä. Drosophila melanogaster sai toimia koekärpäsenä, kun tutkijat poistivat D1 pätkiä. D1 on proteiini, joka sitoo satelliitti-DNA:n kohtia. Kun satelliitti-DNA ei päässyt muodostumaan entiseen tahtiin, niin kärpäsen itusolut kuolivat aikaisessa vaiheessa. Tuman rakenne hajaantui.

Tutkijat toistivat tällä periaatteella kokeen myös hiirien soluilla. Tapahtui samanlaista solujen aikaista kuolemista.

Tiheästi ja aivan helvetin paljon toistuva satelliitti-DNA (tai mikrosatelliitti) osiot mahdollistavat kromosomin pysymisen sopivalla tavalla kasassa. Vaikka niissä ei ole koodia geeneille. Satelliitti-DNA on siis olennainen solujen jatkuvuuden kannalta. Satelliitti-DNA:lla on tärkeä funktio!

Professori Yamashita sanoi satelliitti-DNA:sta näin:

If we don't actively need it, and if not having it would give us an advantage, then evolution probably would have gotten rid of it. But that hasn't happened.

Mikä onkin varmasti täysin totta.

Mutta ei myöskään roska:DNA:n kannalta sellaista mitä ScienceAlert sivuston uutisointi antaa ymmärtää.

Until fairly recently, scientists believed this so-called "junk" or "selfish" DNA did not serve any real purpose.



Ei. Väärin. Yrittäkää uudelleen, ScienceAlert.

Miksi uutinen on väärässä tuon suhteen? Laittakaa turvavyöt silmillenne, sillä ne lähtevät elämänsä kyytiin. Vastaus kirjoitettiin Genomicron blogissa vuonna 2008. Biologi T. Ryan Gregory kaivoi esiin mitä tutkijat olivat pähkäilleet roska-DNA:sta. Ja mukana on näyte 1970-luvulta, joka on vain yksi esimerkki monien joukosta.

Se mistä Michiganin yliopiston tutkijat raportoivat tänä vuonna oli jo pohdinnan kohde vuonna 1971. Origin of Satellite DNA paperi julkaistiin Nature-lehdessä.  Siinä  P.M.B. Walker arveli satelliitti-DNA:lla (niillä osioilla jotka olivat selkeästi levinneet laajalle eläin- ja kasvikunnassa) olevan jonkinlainen etu kromosomien rakenteen kannalta.

40 vuotta sitten satelliitti-DNA:lle pääteltiin jonkinlaisia perimän rakenteen kannalta olennaisia toimintoja. Tutkijat ovat siitä lähtien etsineet sitkeästi säilyvien roska-DNA:n kohdille toimintoja. Hyvällä tuurilla joskus joku satunnainen tiedeuutisia kirjoittava Homo sapiens muistaa tämän.

Luonnolleen ominaisesti kreationistit ovat levittämässä tätä uutista esimerkkinä evolutionistien/darwinistien virheestä ja kreationistien onnistuneesta ennustuksesta.

18.4.18

NASA ja Mehiläisten arvoitus

NASA saa jatkuvasti olla littareiden ja muiden avaruuteen epäuskovien kohteena. Useat nettimaailman epämääräiset aktivistit yrittävät todistaa, ettei ihminen ole oikeasti käynyt avaruudessa tai asusta avaruusasemalla kiertoradalla. Toisaalta minulla on vaikeuksia uskoa, että ihmiset oikeasti ottavat näitä videoita tosissaan. On helpompi uskoa ihmiskunnan tulevaisuuteen, jos ns. todistevideoita tehdään pelkästään huumorimielessä. Toisaalta aivan liian useat näyttävät aikuisten oikeasti uskovan siihen mitä kirjoittavat näistä NASA:an liittyvistä salaliittoteorioista. Näitä todisteita on käyty läpi aina silloin tällöin myös blogissani. Muistat varmasti sellaiset arvoitukset kuten:

NASA ja Lerpun oven arvoitus

NASA ja Sinisen kankaan ei-arvoitus

Tänään lisään joukkoon NASA ja Mehiläisten arvoitus bloggauksen. Mistä tällä kertaa käsitetään täysin väärin asiat? Noh, video on jo pari vuotta vanha, mutta jatkaa sitkeästi kiertoaan sosiaalisessa mediassa. Kädessä pidetyllä videokameralla kuvattu pätkä on lyhyt. Avaruusaseman ikkunan läpi kuvataan ulkopuolella olevia moduuleita. MUTTA KAUHISTUKSEN LUOMUKASVATETTU KANAHÄKKI! Tarkkaavainen litteän maan ja/tai kuulentodenialismin kannattaja huomasi huijauksen. Avaruudessa pörräili pieni ötökkä!



Arvoitus on tietenkin naurettavan helppo ratkaista. Juuri sen takia epäilen, että tuo video on tehty jekuttamaan kaikkia niitä, jotka ovat aikaisemmin jakaneet salaliittoteorioista kertovia videoita. Punaisella nuolella korostettu musta täplä ei ole mehiläinen. Kuvassa nähdään alempana oikealla myös toinen täplä, joka liikkuu aivan samaan tahtiin ja suuntaan mustan täplän kanssa. Niiden liike paljastaa, että kyseessä on siinä kameran ja avaruuden välissä olevan lasipinnan lika. Siis jos edes uskot kameran olevan kiertoradalla.

Paljon mielenkiintoisempana lukemisena ovat oikeat tiedetekstit. NASA on oikeasti vienyt mehiläisiä avaruuteen. Tietenkin tieteen nimessä. Samalla periaatteella NASA suunnittelee lähettävänsä Mars planeetalle robottimehiläisiä.

15.4.18

L. Ron Hubbard kummittelee YLE:n seinien sisällä

Kerrassaan outo yhteensattuma sattui tapahtumaan televisio-ohjelmiin liittyen. YLE kertoi viikon katseluvinkeissään, että sunnuntaina esitettäisiin Louis Therouxin dokumenttielokuva My Scientology Movie.

Yle TV2 klo 22.05
(My Scientology Movie) Louis Theroux tarttuu yhteen uransa haastavimmista aiheista ja perehtyy skientologiaan. Kukaan kirkon jäsenistä ei kuitenkaan halua olla mukana dokumentissa ja Theroux kohtaa myös suoranaista häirintää. Pikkuhiljaa verho salaperäisen uskonnon ympärillä alkaa kuitenkin raottua. Erikoisen projektin myötä piirtyy kuva yksityisyyttään raivoisasti vahtivasta kultista, joka tekee kaikkensa tuhotakseen lähtijöiden tai toisinajattelijoiden elämän. Yle Areena 90 päivää

Siinäpä mainiota katseltavaa illan päätteeksi. Mutta voih ja kauhistus sekä verkkokalvojeni pettymys. Ohjelma on poistunut esityspaikaltaan. Elokuva on sen verran mielenkiintoista katseltavaa, että Ilta-sanomat teki siitä ennakkojutun: Skientologia-dokumentti paljastaa painajaiselämän uskonlahkossa: ”Joko alistut tai muutut itse pedoksi” Ohjelmalla olisi varmasti ollut katsojia. He joutuvat kuitenkin odottamaan kotimaista esitystä syksyyn asti. IS kertoo esityksen perumisesta näin:

Korjaus 15.4.2018 klo 10.45: Dokumentin esitys on siirretty ensi syksyyn. Aiemmin jutussa kerrottiin, että ohjelma tulisi tänään televisiosta. 

 YLE:n sivuilla ei kerrota tarkemmin tuota uutta esitysaikaa, joten sitä ei varmaan ole vielä päätetty. Eikä sieltä löydy ilmoitusta perumisen syystä. Useampi utelias kysyi asiasta suoraan YLE:ltä. Veikko Sorvaniemi sai tällaisen vastauksen YLE Areenalta. Areenalla ei tiedetä perumisen syytä. Ehkä se selviää joskus.

Sitä tietoa odotellessa voin vain arvailla, ettei vaan sattumalta suomalaiset skientologiakultin edustajat olisi jollakin tavalla päässeet vaikuttamaan YLE:n seinien sisällä. Se ei edes olisi oudointa mitä tuo kultti on mennyt vuosien varrella tekemään. Skientologit ovat onnistuneet mm. kiristämään Yhdysvaltojen verovirastolta uskonnollisille yhdyskunnille annetun verovapauden, Ranskassa kultin väärinkäytöksiin keskittyvän oikeudenkäynnin arkistosta joku tuntematon kävi poistamassa kansiosta pelkästään skientologeihin keskittyvät paperit (eli ei edes vaivauduttu peittelemään varkauden yhteyttä skientologiaan), paljastusjuttuja kultista kirjoittavat isot sanomalehdet päätyivät pitkien haasteiden pariin oikeudessa, ja niin edelleen.

Viime hetkellä YLE:n ohjelmistoon vaikuttaminen ei siis olisi edes ihmeellistä.

14.4.18

Jihad ja terrori

Atte Kalevan uutuus Jihad ja terrori -kirja päätyi luettavakseni, koska siihen liittyvä somekohu vilahti syötteessäni. Kerrankin voin suoraan myöntää pelkän somekohun vaikuttaneen ostopäätökseeni, kun uteliaisuuteni heräsi siitä mitä itse kirja sisältää. Melkein voisi luulla, että somekohu oli tarkkaan harkittu mainoskampanja.

Suomessa radikalisoituneen marokkolaisen Abderrahman Bouananean oikeinkäynnin myötä aihe on myös äärimmäisen ajankohtainen. Turussa vastaanottokeskuksessa asuva Bouananean kuunteli Isis-propagandaa ja alkoi puhumaan niin huolestuttavalla tavalla shiiamuslimeista ja muista vääräuskoisiksi mieltämistään, että miehen tunteneet turvapaikanhakijat tekivät hänestä ilmoituksen poliisille. Vääräuskoiset täytyi tappaa. Hän jätti huoneeseensa marttyyrivideon ja kirjoituksen, jossa selitti aikeitaan uskonnollisin perustein. Sitten Bouananean lähti torille puukottamaan ihmisiä.

 Meidän täytyy ymmärtää mistä nykyinen jihadismi on tullut ja mitä se pyrkii saavuttamaan, jotta yhteiskuntana voimme taistella sitä vastaan. Se mitä on koettu Euroopan maaperällä on vain kevyitä laineita kaikesta siitä väkivallasta jota jihadismi aiheuttaa Lähi-idässä. Jihadismin ensimmäinen ja yleisin uhri on toinen muslimi. Irakin valtarakenteiden hajottua Saddam Husseinin poiston jälkeen areenalle marssineet jihadistit teurastivat valtavasti shiiamuslimeita. Jopa niin väkivaltaisesti, että jopa Al-Qaida huolestui siitä aiheutavasta huonosta mainoksesta jihadismin nimelle. Vaikka hekin näkivät shiiojen tappamisen moraalisesti hyväksyttävänä. Kunhan ensin karkoitetaan Irakista USA:n joukot. Sitten voidaan puhdistaa Irak muista vääräuskoisista.

Vain kahden sadan sivun pituinen kirja on nopeasti luettu, sillä Kaleva osaa keskittyä olennaiseen. Aiheet eivät lähde haarautumaan vaan lukija pidetään punaisen langan päällä. Kansantajuisesti kirjoittu Jihad ja terrori selittää sunnalaisen islamin sisällä kehittyneen salafismin vaiheet jihadismin alustana. Salafismia on myös montaa muotoa; lähetystyöhön keskittyvää dawa-työtä, poliittisesti vaikuttamaan pyrkivää salafismia (esim. Muslimiveljeskunta), sekä jihadistinen salafismi. Tämä jälkimmäinen on antanut maailmalle mm. Al-Qaidan sekä Isis-järjestön Aziz the combat fighterit.

Väkivaltaan turvautuvat ja itseään hurskaina muslimeina pitävät jihadistit ovat olleet aina avoimia siitä miksi tekevät sitä mitä tekevät. 1960-luvulta lähtien tapahtunut jihadismiopin muutos on ollut omalla tavallaan johdonmukaista sopeutumista maailmalla käytyihin suurvaltojen siirtomaavaltojen valtapeliin, paikallishallintojen korruptioon, sekä sisällissotien seuraamuksiin. Tämä kehitys voidaan jakaa klassiseen, globaaliin ja kalifaatin jihadismiin. Joka on tällä hetkellä Isis-kalifaatin hajoamisen jälkeen sirpaloitunut useaan eri verkostoon. Mikä tekee niiden valvomisesta entistä vaikeampaa.

Jihad ja terrori on kaikesta turhasta riisuttu katsaus jihadismin historiasta. Jihadismi on mukautunut muuttuvaan maailmaan. Oppiriidat eri ryhmittymien välillä käydään läpi johdonmukaisesti. Kaikessa pyritään noudattamaan profeetta Muhammadin elämää. Tulkinnat vain sattuvat menevään joskus jopa tappavalla tavalla ristiin. Tavoitteena on tuoda maailmaan yhtenäinen muslimien oikeaoppineiden yhteisö, jota johtaa messiashahmo nimeltään mahdi. Tämän takia yritetään perustaa niitä kalifaatteja.

Kiistoja on käyty siitä missä hurskas muslimi saa käydä aseellista jihadia. Puolustamassa islamilaisen valtion rajoja ulkopuoliselta valloittajalta, muslimikansaa alistavaa valtion hallintoa vastaan, vai vääräuskoisten mailla hyökäten siviilien kimppuun? Jihadista on tietenkin eri muotoja, joista yleisin on henkilökohtainen uskonelämän kamppailu elämän haasteita vastaan. Otsikoihin päätyy tietenkin  se versio jihadista, jossa kamppailua käydään automaattiasein ja itsemurhapommein.

Oppikiistoina on väännetty kättä myös siitä milloin muslimi on vääräuskoinen, jolloin hänet julistetaan olevan takfir. Siitä seuraa rangaistuksena kuolema. Liian helposti tehty takfir nähdään muslimien yhtenäisyyttä hajauttavana. Liian suuri arkailu saman julistamisessa nähdään heikkoutena aidon uskon puolustamisessa. Sotaan yllyttävällä jihadismilla ei ole täyttä kannatusta muslimimaailmassa, joten jihadistit joutuvat punnitsemaan minkälainen väkivalta on kannattavaa PR-toimintaa. Itse näen melkein koomisena sen miten helposti eritavalla uskovia muslimeja ollaan syyllistetty profeetan hylkäämisestä. Puritaanien opetuksissa annetaan ohjeet jopa siitä kummalla jalalla täytyy astua vessaan mentäessä ja sieltä poistuttaessa.

Voin suositella Atte Kalevan tuotosta kaikille niille, jotka haluavat hyvän askeleen kohti ymmärrystä yhdestä maailman sitkeimmäksi jääväst vitsausta. Jihadismin kaltaista kiihkouskovaista paloa on vaikea poistaa maailmasta.

7.4.18

Ongelmia hasidien kouluissa

Maailmasta löytyy monenlaisia kouluja. Päivän aiheena on uskonnollisten koulujen mahdolliset ongelmat. Periaatteessa suurin ongelmien aiheuttaja on tällaisten koulujen löysempi valvonta. Opetuksen taso päästetään ala-arvoiseksi, kun pääpaino on vakaumuksellisen jumalaopin pänttääminen.

Tämän päivän esimerkki kertoo selkeällä tavalla siitä miksi uskonnollisten koulujen opetussuunitelmat täytyy säännöllisesti tarkistaa. Tapaus liittyy siihen hasidijuutalaisten yhteisöön New Yorkissa, josta kerrottiin mm. Yksi meistä dokumenttielokuvassa. Ortodoksijuutalaiset ovat perustaneet maallisesta yhteiskunnasta täysin eristäytyneen yhteisön Brooklyniin. Eristäytymiseen kuuluu myös omien koulujen pyörittäminen. Näissä kouluissa annetaan opetusta, joka ei auta yhteisön ulkopuolella elämisessä.

 Lyhyesti: Kouluissa ei anneta lähellekään pätevää opetusta pojille. Samaan perinteeseen perustuen tytöt saavat parempaa opetusta. Naisten ei ole sallittua opiskella Talmudia, joten tyttöjen tunnit voidaan täyttää luonnontieteellä ja kielten opiskelulla.

Kautta linjan yhteisön kouluissa on kuitenkin nöyryyttävällä tavalla puutteellinen opetus. Matematiikka, historia ja englannin opiskelu ovat tuntimääriltään puutteellisia. Enemmistö koululaisten ajasta menee uskonnollisten oppien pänttäämiseen ja juutalaisten pyhien tekstien lukemiseen.

Osavaltion suorittamissa mittauksissa hasidijuutalaisten omissa kouluissa (joita kutsutaan ješiva kouluiksi) koululaisten tietotaso on puutteellista. Yhteisön ulkopuolisille puhuneet nuoret ovatkin huomanneet, ettei heillä ole keinoja päästä kunnollisiin työpaikkoihin. Jotkut heistä eivät pysty jatkokoulutuksessa määrittelemään mitä ovat kemian perusteet tai mitä sana molekyyli tarkoittaa. Toiset eivät edes osaa selittää lääkäreille mikä heitä vaivaa, koska eivät tiedä oikeita sanoja ihmisen anatomiasta.

Siksi heillä on edessään poikkeuksellisen paha ylämäki, jos he aikovat elää yhteisönsä ulkopuolella. Uskonnollinen koulu ei antanut heille niitä taitoja, joita kaikki muut saivat peruskoulun jälkeen. Valikoima mahdollisista työpaikoista jää erittäin rajalliseksi. Huonopalkkaiset työt takaavat myös sen, että tukea jäädään hakemaan ortodoksijuutalaisten parista.

Tällainen tiedon puute on yksi tapa hallita ja raja yhteisön lapsien elämää. He pysyvät varmemmin oman yhteisönsä sisällä, jos keinot elää yhteisön ulkopuolelle tehdään hankalaksi huonolla koulutuksella.

Kun viranomaiset haluavat parempaa opetusta kouluihin, niin he kohtaavat vastalauseita. New Yorkin kaupunki lupasi joitain vuosia sitten tutkia paremmin yeshivojen tasoa. Mitään ei näyttänyt kuitenkaan tapahtuvan. New York Times uutisoi siitä miten yhden senaattorin huoli uskonnonvapaudesta riittää pitämään uskonnolliset koulut pätevien vaatimusten ulkopuolella. Senaattori Simcha Felder piti käsittelyn alaisena ollutta budjettia panttivankinaan kuukauden vaihtuessa. Hän vaati osavaltiota suostumuksen siitä, ettei ješiva koulujen opetussuunnitelmiin puututtaisi.

Senaattori Felderin vaatimukseen suostuttiin. Tavallaan. Yeshivan kaltaisille kouluille säädettiin erilliset standardit. Joten niitä arvioidaan eri periaatteilla kuin valtion rahoittamia julkisia kouluja. Edes uskonnollisten koulujen opetussuunnitelman sisällön suhteen ei laadittu rajuja vaatimuksia.

Pienenä parannuksena osavaltion opetusviranomaisille suotiin ensimmäistä kertaa valtuudet edes arvioida uskonnollisten koulujen tasoa. Mikä on ihan kiva lisäys vuosia jatkuneiden vaatimusten jälkeen.  Toistaiseksi yksityiset uskonnolliset koulut ovat saaneet tukirahoja toimintaansa veronmaksajilta, kunhan kouluissa annettava opetus on "merkittävästi samantasoista" kuin julkisissa kouluissa.

Ješivassa opiskelleet entiset oppilaat ovat vaatineet osavaltiota puuttumaan puutteelliseen opetukseen. Uskaltavatko poliitikot joskus vihdoinkin puuttua asiaan? Ehkä sellainen ihme tapahtuu joku vuosi. Kunhan viranomaiset lopettavat pelkäämisen ja välittävät enemmän lasten oikeuksista ja elämän parantamisesti. Ja välittävät vähemmän siitä mahtaako hasidien yhteisö loukkaantua koulujen tason parantamisesta. Poliitikot jarruttavat prosessia, sillä he pelkäävät menettävänsä yhteisön äänet vaaleissa.

5.4.18

Rehtori Pasanen ja Katsomusten tasa-arvon arvoitus

Vaihteeksi kotimaisten koulujen sisältä kuuluu sekularismin kannalta kauniita virsiä. Yle uutisoisi Oulunsalon Pitkäkankaan koulun saamasta moitteesta. Koululaisille on annettu uskonnollisia päivänavauksia. Eikä uskonnottomille ole tarjottu vaihtoehtoa keskusradiosta raikuvalle uskonnolliselle selostukselle. Kouluille saneltujen määräysten mukaan tämä vaihtoehto olisi pitänyt tarjota. Mutta ei tarjottu. Ja siksi kantelu ja siitä seurannut huomautus koululle.

Yleensäkin ongelmana on koululaisten jakaminen heidän vakaumusten ja uskontojen mukaan eri klaaneihin jopa kouluopetukseen liittymättömissä aktiviteeteista. Mutta siitä lisää myöhemmin.

 Pitkäkankaan koulu vastaa saamaansa nuhteluun. Rehtori Seppo Pasanen kommentoi näin:

– Hyvin paljon ihmetellään sitä, että eikö meillä ole tässä maassa suurempia asioita huolehdittavana kuin tällainen asia. 

 Meillä on oikeasti isompia ja tärkeämpiä ongelmia. Siksi onkin ihmettelyn paikka miksei kouluissa osata noudattaa näinkin yksinkertaista ja helppoa asiaa. Onneksi rehtorin puheiden perusteella näyttää vain siltä, ettei koulussa oltu tietoisia määräyksistä. Valitusta ei tehty koululle vaan sen henkilökunnan ohitse. Hyvä kanava tällaisille valituksille on Kantelupukki.

Rehtori Pasanen jatkaa:
Jos joku huoltaja olisi ottanut yhteyttä, olisimme tietenkin ottaneet huomioon sen mahdollisuuden, ettei oppilaan tarvitse osallistua päivänavaukseen. Hyviin tapoihin kuuluu, että huoltaja, joka on vastuussa oppilaan asioista, olisi yhteydessä koululle tällaisissa asioissa.

Todellakin. Olen usean opettajan suusta kuullut, miten oppilaiden vanhemmat ovat yhteydessä mitä pienemmistä asioista ja opettajan kännykkä piippaa sekä Vilma höyryää vanhempien kysymysten ja palautteen takia. Jos Pitkäkankaan koulun rehtorille tai opettajille ei ole puhuttu päivänavausten ongelmista, niin väittäisin valituksen tekevän perheen joutuvan yhteisössä uskonnollisen kansanosan silmätikuksi. Heistä tulisi "se ongelmaperhe" joka vihaa kristittyjä ja vainoaa uskovia. Näin ainakin tapahtuu nettikansan kirjoitteluissa ja suljettujen sosiaalisten medioiden keskustelupalstojen sisällä.

Itse olen aistivinani rehtorin puheista vähättelyä. Kaikkien koululaisten oikeudet eivät ole tärkeitä, jos välittää vain ns. omistaan. Toivottavasti olen kuitenkin täysin väärässä tässä kohtaa. Toivottavasti rehtori Pasanen oli pelkästään huolimaton.

Varmasti oli myös pelkästään kokemuksen puutetta, ettei koulu aluksi antanut selvityspyyntöihin kunnollisia vastauksia.

Apulaisoikeusasiamies antoi ratkaisussaan moitteita myös siitä, että koulun rehtori ei ollut kunnolla vastannut selvityspyyntöön. Selvityspyynnön antoi ensin vain Oulun sivistys- ja kulttuurijohtaja, ja rehtorilta tuli vain lyhyt osuus. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan sekin oli ylimalkainen, eikä siinä vastattu tai otettu kantaa konkreettisiin tilanteisiin tai väitteisiin.

Rehtori Pasasen sanomisissa on kuitenkin pientä epäselvyyttä. Kantelupukki-palvelun väki nimittäin kertoo tällaista Ylen uutiseen liittyen:

Rehtori Seppo Pasanen: "Joku huoltaja on ilmeisesti ollut tekemisissä valituksen kanssa, mutta meihin kukaan ei ole ollut yhteydessä. Se aiheuttaakin eniten ihmetystä, kun on lähdetty niin sanotusti isolla vaihteella liikkeelle, ilman koulun kanssa keskustelua."
Kantelupukin edustaja keskusteli asiasta rehtorin kanssa puhelimessa 10.10.2017. Kantelu tehtiin 10.11.2017, kun meille oli kerrottu että perinnettä aiotaan jatkaa.

Koulu oli siis tietoinen valituksen aiheesta. Rehtorille oli kerrottu ongelmasta. Ja koulu oli ilmoittanut, ettei muuta käytäntöään. Ja sitten valitus päätyi apulaisoikeusasiamiehen pöydälle asti. Eli väittäisin koulun saaman virallisen huomauksen olevan [vetää henkeä] Ihan oma syy!


Tai ehkä rehtori ei välittänyt ongelmasta, koska se ei tullut suoralla puhelulla tai tapaamisella koulussa käyvän lapsen huoltajan kanssa. Vaikea tietää mitä liikkui tai ei liikkunut rehtorin päässä.

Uskonnottomien koululaisten oikeudet on erittäin helppo unohtaa, jos olettaa kaikkien olevan kristittyjä. Tai jos ei vaan välitä kaikkien koululaisten oikeuksista. Onneksi Pitkäkankaan koulun kaltaiset tapaukset jäävät harvinaisemmaksi mitä yleisempään tietoon uskonnottomien olemassaolo tulee.

Koulu jatkaa uskonnollisia päivänavauksia. Niiden rinnalle tarjotaan korvaavaa toimintaa. Ja rehtori lupaa tiedottaa uskonnollisesta sisällöstä tarkemmin. Pitkäkankaan koulu on siis vihdoinkin tietoinen koululaisten oikeuksista.

31.3.18

Homeopatia pulassa Englannissa, taas

Hyvät uutiset homeopatian alamäestä eivät ota loppuakseen. Nimittäin homeopaattisille valmisteille kirjoitetut reseptit vähenevät vuosi vuodelta. Nightingale Collaboration esittelee tuoreet luvut. Homeopatian suosio on hiipunut 1990-luvun trendikkäistä vuosista. Homeopaattisia hoitopaikkoja on suljettu ja rahoitusta on muutenkin leikattu. Esimerkit näistä kompastumisista kerääntyvät mukavaan tahtiin.
 
Homeopatian arvokkaana esikuvana toimiva Royal London Hospital for Integrated Medicine on jopa lopettanut homeopaattisten konsultaatioiden antamisen potilailleen.

Jäljelle jääneet homeopatian käyttäjät jäävät täysin yksityisellä puolella toimivien homeopaattien asiakkaiksi. Mikä on vain hyvä, jotta verorahoja tuhlataan mahdollisimman vähän uskomushoitoihin.

29.3.18

Kiitti mulle riitti t. GMO-tutkija

Geenimuuntelulla on huono maine tietyissä piireissä. Kansalaisaktivismi on vastustanut geenien luonnottomaksi miellettyä siirtelyä kasvottomien tutkijoiden toimesta. Tämä vastustus on pesiytynyt myös poliitikkojen pariin, jolloin tiedevastaisuudella päästään vaikuttamaan siihen mihin julkisia tutkimusrahoja myönnetään.

Kasvien bioteknologian parissa opiskelujaan viettänyt sekä kasvien geenejä muunnellut Devang Mehta kirjoitti miksi lopettaa tutkimustyönsä geenimuuntelun parissa. Se on surullista luettavaa. Sekä kääntämisen arvoista. Syyt ovat hyvin tiedossa niille, jotka jaksavat seurata internetissä miten geenimuuntelua vastustetaan. Mehtan perustelut osoittavat, että kansalaisaktivismi tuottaa tulosta. Jos siis haluaa geenimuuntelun tutkimisen loppuvan maailmasta.

Työssään sveitsiläisen tutkijaryhmän kanssa geenimuuntelun saralla hän sai tuta geenimuuntelua vastustavien voiman. Vaikka tutkijaryhmä ei ole Monsanton rahoittama, eivätkä sen tutkimustyönä käytetyt geenit ole edes patentoituja. Mehta on itse aktiivinen keskusteluja netin ihmeellisessä maailmassa. Sen takia hän on hyvin perillä millä perusteilla tutkimustyötä vastustetaan. Vaikka tavoitteena on viruksille resistentin kasvin suunnittelu. Kahvipöytäkeskustelu voi tyssätä, kun Mehta kertoo minkä parissa työskentelee. Twitterissä hän trollataan jatkuvalla syötöllä. Tutkijaryhmä saa pelätä ettei heidän koeviljelmiään tuhota.

Kaupallliset GM-viljat kehitettiin Eurooppalaisten ja Yhdysvaltojen yliopistoissa 1990-luvulla. Tutkimus on kuitenkin kaikkea muuta kuin ylämäessä. Euroopassa noin neljännes yliopistoista on lopettanut geenimuunteluun liittyvät tutkimusohjelmat. Tutkijat valitsevat helpommin jonkin muun alan, jossa ei tarvitse jatkuvasti vääntää verbaalista kättä kansalaisten kanssa. Samoin rahoitus on muuttunut nihkeämmäksi.

Mehta kertoo ensimmäisestä kontaktistaan geenimuuntelun vastustajien kanssa. Julkinen paneelikeskustelu viljojen patentoimisesta keskeytyi, kun mielenosoittaja alkoi huutamaan. GM-ruoka kuulemma aiheutti autismia. Paneelin jäsenet yrittivät neuvoa miksi huutaja oli väärässä. Nämä puheet valuivat kuuroihin korviin, sillä mielenosoittaja vastasi salaliittoteorioilla.

Monellla muulla tutkimusalalla ei joudu samaan tahtiin selittämään eturistiriidoista, isojen firmojen karmeasta rahoituksesta, ja siitä onko oikeasti myrkyttämässä ihmiskuntaa kuoliaaksi Agenda 21 protokollan mukaisesti. Perustutkimuksen tekeminen on houkuttelevampaa. Työhönsä voi keskittyä ilman pelkoa satunnaisista mielenosoituksista seminaarien aikana.

Samoin alan tutkijoiden parissa on yleisesti tiedossa, että Euroopassa ei helposti myönnetä verorahoista tukirahoja GMO-tutkimukseen. Vaikka Euroopan omat ja viralliset tiedeyhteisöt ja valvontavirastot ovat julkisesti todenneet GMO-tuotteet turvalliseksi sekä tarpeelliseksi työkaluksi.

Joten miksi aloittavan tutkijan kannattaisi sijoittaa resurssejaan geenimanipulaation parissa työskentelyyn? Jos muualla on tarjolla toisenlaista tutkimusta, mutta ilman anti-GMO:n stigmaa. Sopeutuvaiset tutkijat ovat kehittäneet kielenkäyttöä, jolla pyritään välttämään tuota geenimuunteluun liittyvää negatiivista mielleyhtymää. Geenimuuntelua voidaan tehdä monella eri tapaa. Keskittymällä näihin eri menetelmiin voidaan puhua turvallisemmin. Siksi on alettu suosimaan esimerkiksi termejä siirtogeeninen ja transgeeninen. Näin vältetään suoraan sanomasta Voldem... geenimuuntelun nimeä. Crispr- menetelmän kohdalla kyllä kehutaan uutta viriiliä tutkimuskenttää, mutta toistuvasti todetaan sen olevan aivan jotain muuta kuin GMO:ta.

Mehta vaihtaa johonkin toiseen tutkimusalaan. Hän ei enää jaksa jatkuvaa nyrkkeilysäkkinä heilumista. Pahoin pelkään, ettei hän ole ainoa tutkija joka tekee samanlaisen päätöksen.

23.3.18

Kun isojalka ei pääse oikeuteen

Crestlinen vaalipiirissä Californian osavaltiossa, aivan Twin Peaksin vieressä, tapahtuu kummia. Tai ainakin väitetään tapahtuvan kummia. Arrowhead järveä kiertänyt Claudia Ackley ja hänen kaksi tytärtään näkivät kuuluisan Isojalan. Aikaisen aamuretken ansiosta Claudia oli melkein kasvokkain tuon kuurupiilon kruunaamattoman (koska häntä ei koskaan löydetä kruunun asettamista varten) kuninkaan. Claudia pystyi antamaan tarkkoja tuntomerkkejä tästä oliosta. Se näytti neandertalinihmiseltä, karvainen kaikkialta ja silmät olivat mustat, sekä ilmeettömät kasvot. Claudia päästi tarkoituksella huomiota kiinnittävän huudon, johon olio reagoi heiluttamalla puun oksia.


Nuorempi tytär kuvasi kohtaamisen kännykällään. Siitä tehdään tarvittavat zoomaukset ja vertaukset Bigfoot Tonyn kanavalla. Todisteena lyhyt kännyllä otettu klippi ei valitettavasti ole sieltä tarkimmasta päästä. Selkeä isojalan liikettä ei tapahdu. Hahmo on mustaa muotoa ja vertauskuva ei ole parhain mahdollinen, kuten Bigfoot Tony toteaa. Lyhyelle videolle ei taltioitunut äidin huutoa ja oksien heiluttamista. Sääli.

Claudia on kuitenkin äärimmäisen vakuuttunut näkemästään. Hän haluaa osavaltion tunnustavan isojalan viralliseksi lajiksi. Yhdysvalloissa tämä tapahtuu tietenkin oikeustoimin. Claudia haastoi osavaltion riista- ja kalatalouden laitoksen oikeuteen. Viranomaiset ja osavaltio kun eivät muka ole noudattaneet velvollisuuksiaan. Viranomaiset ovat sulkeneet silmänsä kaiken sen valtavan isojaloista kertovan todistusaineiston edessä. Luokittelemalla isojalan olemattomaksi olennoksi ja niitä metsästävät toimet "paranormaalin tutkimiseksi" tehdään hallaa Claudian ja muiden isojalkametsästäjien elannolle sekä luotettavuudelle.

 Lisäksi on vaarallista uskotella asukkaille, ettei metsissä asusta jättiläismäisiä mörököllejä. Satunnainen matkaaja voi eksyä ja astua isojalan jalan päälle. Siitä ei hyvää seuraa.

Valitettavasti emme pääse nauttimaan elämää suuremmasta oikeudenkäynnistä. Oikeus hylkäsi Claudian syytteen. Samoin Ackleyn oma lakimies suositteli jutusta luopumista. Sellaisenaan se olisi kuulemma silputtu alkutekijöissä. Claudia ei kuitenkaan lannistu. Vireillä on paremmin laadittu uusi yritys.

Ehkä saamme joskus Scopesin kuuluisaa apinaoikeudenkäyntiä tärkeämmän isojalkaoikeudenkäynnin?

19.3.18

Sota pseudojulkaisuja vastaan

Pseudojulkaisujen uhka tasokkaalle tieteelle ei ole loppunut. Yksinkertaistettuna kyse on seuraavanlaisesta kuviosta: Tutkijat saavat höpönpömppö-tasoisia papereitaan julkaistua, kunhan maksavat sopivan summan epämääräisen julkaisun pyörittäjälle. Pseudojulkaisu haluaa vain rahat pois epätoivoisilta tutkijoilta. Julkaisu ei välitä paperin tasosta. Vertaisarviointi on joko olematonta tai näennäistä, ehkä parhaimmillaan harrastustoimintana tehtyä. Tutkijat saavat roskapaperinsa edes pintapuolisesti hyvältä näyttävän julkaisun sivuille. Tällaisia pseudojulkaisuja tuntuu putkahtavan nettiin ympäri maailmaa, kun vähemmän tunnettujen valtioiden lainsäädäntö ei osaa vielä ottaa kantaa julkaisujen toimintaperiaatteisiin.

Yksi parhaista varoittavista listoista oli Coloradon yliopiston kirjastossa työskentelevän Jeffrey Beallin lista, jonne olen linkannut blogistani parisen kertaa. Listalle on kertynyt n. 10 000 julkaisun nimet. Se on paljon työtä pienillä resursseilla. Siksi lista onkin mahdollisten ja todennäköisten pseudojulkaisujen lista. Lopullinen varmistus ja tarkistus epäillyn pseudojulkaisun tasosta on aina jäänyt lukijalle.

Pseudojulkaisut palkkaavat myös ketä tahansa kulissiksi julkaisujensa asiantuntijaryhmiin, hallituksiin ja muihin virkoihin. Värväystä tehdään aggressiivisesti, jotta julkaisu saa vakuuttavammalta näyttävät nimet julkaisun toimittajien joukkoon. Kilpailijoiden taakse jättäminen edellyttää entistä parempaa naamiointia. Siksi tutkijoiden sähköposteihin spämmätään mainoksia pseudojulkaisun riveihin liittymisestä.

Testimielessä pieni puolalaisten tutkijoiden ryhmä loihti tyhjästä tutkija Anna O. Szustin. Oszust on puolaksi "huijaus". Keinotekoinen Szust lähetti hakemuksen 360 julkaisuun. Nämä julkaisut oli eritelty kolmeen ryhmään. Tasokkaan Journal Citation Reportsin indeksin luettelossa olevia julkaisuja, Directory of Open Access Journal listalla olevia julkaisuja, sekä viimeisenä Beallin listalla olevia julkaisuja. JCR:n listalla olevat julkaisut eivät hyväksyneet Anna Szustia kertaakaan. DOAJ:n listalla 4 % hyväksyi Szustin. Pahamaisella Beallin listalla hyväksyntä tapahtui joka kolmannen julkaisun kohdalla. Näistä 14 julkaisua nimitti Szustin yhden sähköpostilla tehdyn hakemuksen perusteella suoraan päätöimittajaksi. Vaikka puolalainen tutkijaryhmä julkaisi tuloksensa, niin Szustin nimi kuitenkin jäi 11 julkaisun sivuille.

It is difficult to predict the future editorial career of Anna O. Szust. Although journals that accepted our fraud were informed that Szust “kindly withdraws her application”, her name still appears on the editorial boards listed by at least 11 journals' websites. In fact, she is listed as an editor of at least one journal to which we did not apply. She is also listed as management staff, a member of conference organizing committees, and ironically, a member of the Advisory Board of the Journals Open Access Indexing Agency whose mission it is to “increase the visibility and ease of use of open access scientific and scholarly journals”.

Lopulta Jeffrey Beall poisti sivustonsa viime vuoden tammikuussa. Mitään virallista syytä hän ei antanut. Yliopiston edustajan mukaan kyseessä oli henkilökohtainen päätös. Listasta tehtiin välittömästi kopiot eri verkkosivuille, mutta alkuperäiset ongelmat jäävät. Kun on kerran päätynyt listalle, niin sieltä poistuminen on vaikeaa. Vaikka julkaisu olisi parantanut tapojaan. Samoin Beallin perustelut listalle lisäämisestä eivät olleet koskaan julkisia.

Tämän takia maailma tarvitsee uutta ja suuremmilla resursseilla varustettua vastaavaa varoituslistaa pseudojulkaisuista. Onneksi sellaisia on olemassa. Ja ne ovat kehittymässä entistä paremmiksi.

Nature -julkaisu ei ole tunnettu tuollaisista epäeettisistä vilunkipeleistä, joten voimme melko varmasti luottaa siihen miten lehti uutisoi Beallin listan jatkajasta. Nettiin nimittäin ilmestyi Stop Predatory Journals sivusto. Se toimii anonyymin yhteisön voimin, sillä he tietävät millaisen painostuksen ja lakimiehillä uhkailun kohteeksi Beall joutui.

Lisäksi perustettiin maksullinen Cabell's international lista, joka seuraa tarkasti pseudojulkaisuja. Listan taso pitäisi olla sieltä luotettavimmasta päästä. Kriteerejä listalle pääsemiselle on peräti 65 kappaletta, ja ne ovat kaikki näkyvillä Cabellin sivulla. Selkeä tarve tällaiselle laadukkaalle listalle on kaikilla niillä oppilaitoksilla, jotka haluavat tarkistaa tutkijoiden CV:ssä lueteltuja papereita.

13.3.18

Keinoliha on melkein täällä

En ole pariin vuoteen jaksanut seurata mitä Richard Dawkins puuhaa. Mutta tänään yksi Rikun twiittauksista nousi huomiokenttääni. Vaikka se on useita päiviä vanha. reaktio Independent-lehden tiedeuutiseen soluviljellyn lihan saapumisesta ravintoloihin.

Lyhyesti: soluviljelty liha tehdään eläimen kantasoluista, joista se kasvatetaan laboratorio-olosuhteissa lihasmassaksi. Tai sitä muituttavaksi mötikäksi, joka voidaan maustaa ja paistaa ja nautiia. Kananugetit ja makkarat sekä wurstit saadaa lautaselle tappamatta eläimiä. Tämä ratkaisee monta eettistä ongelmaa, joista väännetään soijalla vahvistettuja käsivarsia vegaaniväittelyissä. Myös lihateollisuuden monet ongelmat ympäristöhaittoineen vähenevät, jos keinoviljeltyä lihaa aletaan nauttimaan teurastamisen sijaan. Helsingin sanomat kertoivat, että tällaista viljeltyä lihaa pystytään kasvattamaan kotona. Itse olen täysillä soluviljellyn lihan kannattaja. Enkä malta odottaa sellaisen maistamista.

Se miksi kaikki tämä kiinnitti huomioni liittyy kotimaisiin kreationisteihin. Sain lukea Dawkinsin olevan sairas, täysi nolla, höppänä, ja niin edelleen. Nimittäin he ovat huomanneet mitä Dawkins on mennyt twiittaamaan soluviljellystä ihmisen lihasta:


Tissue culture “clean meat” already in 2018? I’ve long been looking forward to this.   What if human meat is grown? Could we overcome our taboo against cannibalism? An interesting test case for consequentialist morality versus “yuck reaction” absolutism.

Ei minun mielestäni mitään järisyttävää. Pohdintaa siitä miten me voisimme välttää ällötys-reaktion uuteen tapaan valmistaa ravintoa. Olisiko ihmisen kantasoluista tehdyn lihan syöminen väärin vai oikein? Siitä Dawkins ei tee minkäänlaista julistusta, vaan kehottaa miettimään asiaa. Olisiko ihmisen kantasolusta kopioitu liha kannibalismia? Mutta aiheena se ei kerää linkkejä. Aivan liian laimeasti maustettua mauskutettavaa aivoille.

Onneksi DailyNewsWire osasi kääriä pohdinnan houkuttelevaan kaapuun ja ravistelee päälle chilikastiketta.

Famous Atheist: Let's Eat Human Meat
 

Eli sellainen otsikko joka kiinnittää paremmin ihmisten huomion. Ja siitäkös ne kreationistit digipillastuivat. Tuollaisten kulinaristien moraalittomuudesta syyttäminen ei ole kaukana.

En heti keksi millä perusteella ihmisen kantasolusta valmistettu keinoliha olisi eettisesti väärin. Varsinkin jos solujen luovuttaja tekee sen juuri tuollaista tarkoitusta varten. Tarkoissa olosuhteissa voidaan tarkistaa ja tietää lihan sisältämien ainesosien turvallisuus. Olisin täysin valmis maistamaan sitä.

Soluviljelty ihmisen liha hampurilaisessa aiheuttaa omat modernin maailman eettiset pohdinnat. Onko se rasistista, jos syön pelkästään mustan ihmisen kantasolusta valmistettua lihaa? Vai se, etten suostuisi syömään sellaista lihaa? Myös ruokaa menua selatessa on aivan uusi äänensävy, kun valitsee kiinalaisen ja meksikolaisen aterian väliltä.

10.3.18

Katseluvinkki: Likainen raha

Dokumenttisarja Likainen raha on juuri sellaista tittailtavaa, joka saa katsojan huonolle tuulelle. Saan sen katsomisesta juuri sellaista raivoa, jonka energialla saisin Sisyfoksen näyttämään laiskalta. Eri osissa esitellään korruption, järjestäytyneen rikollisuuden, tyhmien poliitikkojen, ahneiden firmojen ja muutenkin tavallisen maailman menoa. Volkswagen huijaukset dieselpäästöistä, Kanadan suuri... vaahterasiirappiryöstö (WTF?) ja HSBC-superpankin diilaukset huumekartellien kanssa, sekä monet muut vedätykset saavat minut pyörittämään epätoivoisena päätäni. Tutuin aihe oli lääkefirma Valeantin krakenmainen ahneus ja röhkeys lääkketeollisuuden sisällä. Jaksoja on vain kuusi, mutta jokainen on opettavainen pätkä rahan kaikkivaltiaasta mahdista.



En suosittele katsomaan kaikkia jaksoja maratoonina. Se voi olla liian vaarallista verenpaineellesi. Varsinkin kun tajuat, että kaikki mitä sarjassa esitellään on vain pinnan hellää varovaista hyväilyä. Syvemmällä on materiaalia vielä moneen kauteen.

7.3.18

Sana sunnuntaille. Vangoghilaisuus

Vangoghilaisuus, tuo vanha ja arvostettu perinne on vaarassa. Sekulaari ja ihmisten uskomuksia runnova maailma ei enää ymmärrä ja arvosta rituaaleja. Siksi onkin sääli kuulla uutisia jäisestä tulimaasta. Islanti suunnittelee kieltävänsä poikalasten ympärileikkaukset. Esinahkoja saisi saksia vasta täysi-ikäisenä tehdyllä omalla päätöksellä. Ellei operaatioon löydy lääketieteellisiä syitä. Näin taataan poikalasten vapaudet. Tämän karmean sortolain periaatteilla vangoghilaiset joutuisivat kiipeliin.

Ai et ole kuullut vangoghilaisuudesta?

Se on maailmankatsomus, jossa maailmankaikkeuden kauneutta arvostetaan omistautumalla Vincent von Goghin elämälle ja taiteelle. Elämässä pyritään ekspressionismiin monissa muodoissa. Omistautuminen tehdään tietenkin myös leikkaamalla palan pois vastemmasta korvalehdestään. Omistautumisen asteen mukaan leikataan joko isompi tai pienempi pala. Tietenkin vangoghilaisten perheessä leikataan myös vauvojen korvia. Vanhempien arvojen mukaisesti. Sukupuolineutraalisti vauvan sukupuolesta välittämättä. Vangoghilaisuus ei ole vanhoillinen maailmankatsomus.

Terveyshyödyt ovat selkeät. Poistettu korvalehti ei voi paleltua talven kovilla pakkasilla. Poistettu korvalehti ei voi palaa kesän helteillä. Eikä korvalehden pienentäminen vaikuta korvan kykyyn kuulla. Varsnkin kun nykyään käytetään paljon korvanappeja musiikin kuuntelemiseen.

Mutta välitetäänkö näistä hyödyistä tässä keskustelussa? Kunnioitetaanko vangoghilaisten vanhempien uskonnonvapautta? No ei. Näitä vanhempia vainotaan.

Lääkärit eivät suostu leikkamaan. Rituaali voidaan suorittaa kotona saksilla, mutta silloin voi saada lastensuojeluviranomaiset niskaansa. Siksi monet vangoghilaiset käyvätkin ulkomailla hämäräperäisillä plastiikkakirurgeilla, jotka sopivasta summasta suostuvat suorittamaan siistin sivalluksen.

5.3.18

Mike Adams ja Kadonnut sananvapaus

Natural News -sivuston Mike "Health Ranger" Adams on varmasti tuttu monelle skeptikolle. Kyseessä on sama hemmo, joka yritti selvittää mihin skeptikot uskovat. Sen jälkeen Mike on kirjoitellut ja puhunut kaikenlaista. Teemat ovat olleet monipuolisia. Lääketeollisuus on natseja, 9/11-totuuslaisuutta, Obaman syntymätodistus oli väärennös ja kemikaalivanat ovat totta, sekä geenimanipulaatio on paholaisen anuksesta. Tuo oli erittäin lyhyt ja vajaa kertaus miehestä.

YouTube poisti Miken kanavan. Enää Natural Newsin fanit eivät näe tubessa n. 1700 videota, jotka Mike teki kymmen vuoden pituisella tubettajan urallaan. Syyksi ilmoitetaan YouTuben sääntöjen rikkominen. Yleisesti kanava saa kolme varoitusta, ennen näin radikaalia ratkaisua kanavan poistosta. Vain Mike tietää mistä YouTube syyttää häntä. Eikä hän ole kertonut siitä vielä julkisuudessa. Ainoastaan todennut, ettei poistolle ollut mitään syytä. Ehkä saamme lähipäivinä tietää minkä takia YouTube teki tuollaisen ratkaisun.

Sitä odotellessa Mike pääsee kirjoittamaan mitä haluaa omalla Natural News verkkosivullaan. Sekä Twitter-tilillään. Että myös Facebookissa, jossa hän julkaisee videoitaan. Jopa Health Ranger verkkokaupassaan. Ja videoita on näytetty jo pitkän tovin Adamsin kanavalla Vimeo.com palvelussa, joka on YouTuben kilpailija.

Mutta muuten Mike on vaimennettu ja näkymätön internetissä, joten hänellä ei enää ole sananvapautta.

Tuo oli sarkasmia.

Mike kirjoittaakin miten hänen YouTube-kanavansa poisto tarkoittaa vähintään Amerikan varastamista ja kansalaisten vapauden menettämistä. He elävät poliisivaltiossa. Sananvapaus on poltettu poroksi ja tuhkat valuneet viemäriin.

The evil Left won’t stop at merely silencing their political opponents, of course. They won’t even stop at taking away all your firearms. What they ultimately want is to steal your country out from under you and turn America into a left-wing totalitarian regime… a police state where all dissenting views are criminalized and oppressed.

Hurjat visiot pelkästään siitä, että suosittu yksityinen firma siivoaa tarjonnastaan joitain käyttäjiä, jotka voivat saman tien siirtyä monen muun firman käyttäjiksi.

Vasemmisto suorittaa puhdistuskampanjaa, jonka uhriksi Mike joutui. Sen takia hän suosittelee fanejaan lataamaan ja asentamaan Natural Newsin oman appsin, jolla videoiden katselua voi jatkaa ilman Ison Tuubin sensuuria. Ehkä tässä olisi ollut nerokkaan ennakoivan mainoskampanjan ainekset, jolla Miken oma sovellus saa lisää käyttäjiä. Se sopii miehen toimintatapaan, sillä hän loi myös Good Gopher sivuston, joka tarkoitettiin vaihtoehtoiseksi hakukoneeksi vaihtoehtomedian juttujen etsimisessä. Asteittain on luotu salaliittoteorioissa pyörivien omaa sosiaalista mediafarmia.

YouTube ja Facebook ovat tiukentaneet linjaustaan siitä millaista materiaalia niiden palvelussa saa jakaa. Ja näihin tiukentamisiin liittyvät myös tietynlaiset salaliittoteoriat, joissa joukkosurmien uhreja ja selviytyjiä syytetään näyttelijöiksi. Jolloin nämä ihmiset saavat mm. tappouhkauksia. Lue lisää seuraavasta Skeptikko -lehdestä!

1.3.18

Pakistan ja jumalanpilkka, osa: vieläkin lisää liian montaa

Pakistan on niitä maita joissa uskonto otetaan vakavasti. Aivan liian vakavasti. Maan hallinto nöyristelee, ellei peräti polvistu, uskonnollisten painostusryhmien edessä. Jumalanpilkasta jaetut tuomiot ovat nousseet kansainvälisiin uutisiin vuodesta toiseen. Allahista ja profeesta vitsailua valvotaan modernin maailman työkaluin myös internetissä, joten pakistanilaiset joutuvat olemaan entistä tarkempia siitä mitä uskaltava puhua ja kirjoittaa ystävilleen.

Valvontakoneista näyttäisi muuttuvan entistä pahemmaksi. Tuore korkeimman oikeuden päätös nimittäin määrää Pakistanin väestörekisterin luovuttamaan kansalaisten uskontoon liittyviä tietoja tuomareille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ahmadiyya-muslimiyhteisöön liittyneiden nimet saadaan tietoon. Tällaisia kansalaisia arvioidaan olevan n. 10 000 kappaletta. Kyseistä muslimiyhteisöä pidetään sunnalaisuuden (jotka ovat enemmistö Pakistanissa) parissa kerettiläisten yhteisönä.

Oikeiden päätöstä perusteltiin myös Punjabin yliopistosta saapuneen professorin lausunnolla. Professori Hafiz Hassan Madni totesi aivan oikein, että islamista toiseen uskontoon vaihtanut on apostata. Sen päälle Madni sanoi tuollaisten ihmisten ansaitsevan rangaistuksen, mistä voimme päätellä professori Madnin olevan kusipää. Hän suositteli myös tuomarien nimitysten rajoitettavan pelkästään muslimeille.

Eli Pakistanin viranomaiset ovat valmiina jahtamaan maan virallisesta kirjakerhosta toiseen kirjakerhoon vaihtaneita kansalaisia. Mahdollisesti karkuun yrittävien kansalaisten kannattaa olla tarkkoja, sillä sama oikeuden päätös vaatii väestörekisterin luovuttavan oikeudelle myös tiedot kansalaisten matkailuhistoriasta. Pakoreittejä siis valvotaan.

26.2.18

Pirut irti Italiassa

Vatikaanin radiokanavalla kuultiin äskettäin huolestuttavia uutisia. Ammattilaismanaaja Benigno Palilla kertoi riivausten määrän nousseen. Jopa kolminkertaiseksi viime vuosista. Eli nykyään n. 500 000 pirua per vuosi. Tämän takia Vatikaani kääri hihansa ylös, sylkäisi kouriinsa ja aloitti entistä laajemman koulutuksen manaajien määrän nostamiseksi.

Palilla tietää mistä pirullisuuden yleistyminen johtuu. Hän kertoi ennustajien ja tarot-lukijoiden vetäneen puoleensa synkkiä voimia. Tosin manaaja myönsi monien tapausten olevan demien vuokrasopimusten sijaan ihan psykologisia ongelmia.

Benigno Palilla on oikeilla jäljillä syytöksineen. Italian kuluttajasuojajärjestö kertoi neljänneksen aikuisista vierailevan säännöllisesti astrologien ja ennustajien luona. Tämä tarkoittaa 13 miljoonaan kansalaisen antavan rahaa tulevaisuuden tulkitsemisesta. Maan huono taloudellinen tila ja yleinen epävarmuus ajaa ihmisiä hakemaan lohtua teelehdistä ja korteista. Rahaa tässä ennustusbisneksessä liikkuu pelkästään Italiassa about kahdeksan miljardin euron edestä.

Sivusta touhua seuraavana uskonnottomana skeptikkona voin vain hörppiä teetä ja ihmetellä maailman menoa. Papit panikoivat piruista, kun seurakuntalaiset heittävät rahaa ennustajille. Herran vuonna 2018.

21.2.18

Marjory Stoneman Douglas ja kriisinäyttelijää pukkaa

Uusi joukkosurma koulussa Yhdysvalloissa. Uusi keskustelematta jättäminen siitä miten aserikoksia saisi oikeasti kitkettyä modernissä länsimaassa. Kerrassaan ratkaisematon ongelma, johon ei ole mitään selkeää ja toimivaa ratkaisua. Voi jumpe ja jampe, kun muissa valtioissa vaan olisi jotain mistä Yhdysvallat voisi ottaa mallia.

Siinä sivussa sosiaaliseen mediaan plöräytettiin ne tismalleen samat salaliittohörinät joita olemme nähneet kaikkien edellisten joukkosurmien kohdalla. Aurora elokuvateatteri, Sandy Hookin koulu, Las Vegasin konserttisurmat, ja niin edelleen. Kaikissa näissä saimme hämmästellä väitteitä kriisinäyttelijöiden käyttämisestä. Emmekä pelastu tältä sekoilulta tälläkään kertaa, kun Marjory Stoneman Douglas –yläkoulun ruutisavu haihtui.

Kun koulun teinit alkoivat vaatimaan poliitikkoja taipumaan ja oikeasti tekemään jotain konkreettista. Tällaista aktivismia nähdään yhä useammin. Ja sen takia nämä nuoret joutuivat myös salaliittoteorioitsijoiden tähtäimeen.

Näistä useista puhujista yksi näytti joutuvan foliosarjatulen kohteeksi. 17-vuotias David Hogg puhuu täsmällisesti, intohimoisesti ja vakuuttavasti. Se ei voi olla sattumaa, joten hänen on oltava kriisinäyttelijä. Tai sitten nuori Hogg vain ymmärtää miten televisiokameroilla kannattaa puhua, joa haluaa vaikuttaa yhteiskunnassa. Juuri sitä varten hän harjoittelee puhumista. Ja kun nämä pätkät haastatteluja ennen tehdystä treenauksesta löytyivät, niin hänen on oltava kriisinäyttelijä!

Sekä Hogg on FBI-agentin poika, joten hänen on oltava kriisinäyttelijä! Sillä kuten me kaikki tiedämme; FBI-agenttien lapset eivät voi oikeasti joutua vaaraan julkisissa kouluissa.

Nämä salaliittoteoriat leviävät entistä pidemmälle, kun tarpeeksi suuri osa väestöstä ei enää uskalla soveltaan lähdekritiikkiä ja skepsismiä. Floridan osavaltion kongressiedustaja Shawn Harrison joutui huomamaan sen, kun hänen avustajansa twiittaili foliojuttuja. Avustaja sai pikaisesti potkut.

David Hogg kun on ollut aikaisemmin televisiossa. Foliologiikalla se tarkoittaa hänen olevan kriisinäyttelijä! Sillä ihmiset eivät saa olla mediassa kuin pelkästään koulusurmiin liittyvissä jutuissa. Tässä pätkä siitä miten karmeaan salaliittoon Hogg on sekaantunut. Mitä Iso Hiekkaranta ei halua meidän tietävän?


17.2.18

Pahus, Jim. Olen pseudojulkaisu, en tieteellinen julkaisu

Pseudojulkaisut ovat sitkeä piikki akateemisen maailman vasemmassa pakarassa. Nämä julkaisut rahastavat päästämällä arvioinnista läpi ala-arvoista kuraa. Jos mitään arviointia edes tehdään niille lähetetyille tutkimuspapereille. Julkaisu veloittaa käsittelymaksun. Hinta liikkuu yleensä sadoissa euroissa. Tämän maksamalla epätoivoinen tutkija voi saada paperilleen edes yhden julkaisun, jonka perusteella hän voi sanoa asian olevan tutkittua tietoa.

Pseudojulkasujen nimet matkivat tietenkin oikeiden tieteellisten julkaisujen nimiä. International Journal of Pediatric Otorhinolaryngology on aito ja pätevä julkaisu, mutta Global Journal of Pediatric Otorhinolaryngology on pseudojulkaisu. Niiden arvovalta on erittäin helppo sekoittaa keskenään, jos kiinnittää huomiota pelkkään nimeen. Näin pätevä vertaisarvointi asetetaan huomaamatta samalle linjalle puhtaan rahastuksen kanssa. Kuinka usein tällaista tarkistusta edes muistaa tehdä, jos edes vaivautuu tarkistamaan viitteistä missä mikin linkattu tutkimus on julkaistu? Tarkistus kannattaa tehdä Beall's List sivustolla.

Tuore uutinen Space.com sivustolla kertoo biologin (joka haluaa pysyä nimettömänä) tekemästä jäynätestistä. Star Trek: Voyager sarjan huonoimpaan jaksoon perustuva trollauspaperi sisälsi jakson juonta sekä Star Trek universuminen keksittyä teknosanastoa osana tutkimusta. En voi suositella tuota jaksoa numero 32 minkäänlaisena katsojakokemuksena. Useat sarjan faneista teeskentelevät, ettei sitä koskaan lähetetty. Paperin kirjoittajiksi nimettiin USS Voyagerin miehistön jäseniä. Paperin lopussa toivotaan lisätutkimusta poimuajon terveysvaikutuksiin, kun poimunopeus on 10. 

Biologin jekkupaperi lähetettiin kymmeneen tunnettuun tai epäiltyyn pseudojulkaisuun. Vain yksi näistä huomautti, että Starfeel Academy ei näyttäisi olevan oikea akateeminen laitos. Viisi julkaisua ei vastannut mitään biologille. Neljän julkaisun kohdalla paperi otettiin arvioitavaksi, eli sitä ei suoraan tunnistettu populaarikulttuuriin perustuvaksi leikiksi. Lopulta oli maksettava julkaisusta. Yksi pseudojulkaisuista vaati 749 dollarin maksua. Biologi tinkasi. Hän sai maksun loppusummaksi vain 50 dollaria. Halutessaan hän olisi voinut maksaa lopuille kolmesta pseudojulkaisuista, mutta tyytyi yhteen.

Sittemmin tuo maksun saanut American Research Journal of Biosciences poisti paperin sivultaan.

Julkaise pitkään ja menesty, sanoi Spock.

Matti Nääsvillessä

Älykkään suunnitelman suurin ja ainoa tähti Suomessa on huomenna Tampereella. Aamulehti haastatteli vanhaa tuttuamme professori Matti Leisolaa. Lauantaina hän nimittäin pitää taas esitelmää älykkäästä suunnitelmasta ja evoluution ongelmista. Taidan jättää elämyksen väliin, sillä se on liian pitkän kävelymatkan päässä rautatieasemasta.

Oi muistoja. Olin paikalla kun Leisola puhui Tampereen yliopistolla, silloin joskus kauan kauan sitten. Hänet kutsui sinne kristittyjen nuorisojärjestö. Silloin Masa sanoi suoraan, että darwinismi mahdollisti natsien valtaan nousun. Valtaosa yleisöstä oli kristittyjä. Noin puolet yleisöstä vaikerteli vaivaantuneena tuolle kommentille. Itse löin pääni pöytään. Kuin sattumalta tuo osuus luennosta jäi lataamatta nettiin, joten jälkipolvet eivät pääse todistamaan Leisolan ajatusmaailman hienouksia. Sen jälkeen Leisola luultavasti oppi olemaan varoisempi tokaisuissaan. Miehen puheet ja kirjoitukset eivät ole minulle mitään uutta. Ehkä tänä vuonna hän puhuisi joistain uusista jutuista. Ehkä ei.

Aamulehden haastattelussa Leisola puhuu asiasta, joka saa minut rapistelemaan Aamulehteä tuohtuneena. Minulla ei ole sen paperista versiota, joten tulostin verkkouutisen rapistelua varten.


Leisola on jo vuosikymmeniä ollut sitä mieltä, että koska evoluutioteoria on hänestä parhaimmillaankin hatara ja perustuu liikaa sattumalle, monimutkaisen elämän syntyä ja kehitystä – siis uuden biologisen informaation syntyä – selittää paremmin älykkääksi suunnitteluksi kutsuttu uskomus tai "teoria".
Ja vaikka Leisola ei suoraan sitä älykästä suunnittelijaa nimeltä mainitsekaan, Jumalastahan tietysti on kysymys.
–Ei välttämättä. Esimerkiksi kirjassani Evoluutiouskon ihmemaassa ei ole mitään muuta kuin tieteellisiä elementtejä. Toisaalta en ole koskaan kätkenyt sitä, että olen kristitty, hän pyörittää kysymystä.

Mitä revisionismia ja valikoivaa muistia minä näenkään?

Luin tuon Leisolan kirjan. Se ei sisällä materiaalia, joka kumoaisi evoluutioteorian. Se ei sisällä materiaalia, joka osoittaisi älykkään suunnitelman mitenkään hyödylliseksi tutkijoille. Eikä se voikaan sisältää sellaista, sillä IDeistien kärkinimetkään eivät sellaista kyenneet tuottamaan.

Matti haluaa antaa sellaisen vaikutelman, että tarjolla olisi pätevää tieteellistä materiaa ID:n tueksi.

Aivan kuin älykäs suunnitelma ei olisi paljastunut nekromantialle altistuneeksi kreationismin kuolleeksi hevoseksi.

Aivan kuin tuo sama zombiehevonen ei olisi saanut pyhään veteen kastettua hopealuotia päähänsä Kitzmiller V. Dover -oikeudenkäynnissä yli kymmenen vuotta sitten.

Aivan kuin tuo älykkään suunnitelman tappio ei olisi tapahtunut IDeistien omien tuotosten ja puheiden perusteella, kun Of Pandas and People kirjan kreationistiset (cdesign proponentsists) versiot tulivat päivänvaloon.

Aivan kuin älykäs suunnitelma ei olisi ajat sitten osoittautunut ontoksi ja toimimattomaksi työkaluksi tutkijoiden työkalupakissa.

Aivan kuin älykkään suunnitelman alamäki muka johtuisi jostain muusta kuin idean huonoudesta.

Aivan kuin älykkään suunnitelman idea olisi muka jotain muuta kuin uudelleen paketoitua kreationismia, jolla yritettiin livauttaa kreationistien meemejä koulukirjoihin.

Leisolan vihjailut ovat sitä tavallista kreationistin epärehellisyyttä. Älykäs suunnitelma ei muka menesty, koska ateistiset tiedemiehet kiusaavat. Julmaa kieltä minulta?

Seuraavaksi Leisolalta tiedustellaan maapallon ikää.

Tässä vaiheessa yritän saada Leisolaa kieltämään tai myöntämään sen julkisuudessa liikkuvan legendan, että hän todella uskoo maapallon olevan vain muutaman tuhannen vuoden ikäinen.
Se on yksi kreationismiin eli Raamatussa esitetyn kaltaiseen luomiskertomukseen luottavien pääuskomuksia. Normitieteessä Maan iäksi on arvioitu liki viisi miljardia vuotta.
–En ole koskaan ottanut kantaa julkisuudessa tähän kysymykseen. Olen biokemisti. Erityisalaani ovat biotekniikka ja elävät organismit, hän sanoo viileästi, mutta lisää paljon puhuvasti:
–Olen kyllä jutellut geofyysikoiden kanssa. Monet heistä myöntävät, että ikäarviot perustuvat olettamuksille ja ovat vain arvioita.

Kieroa sanailua professorilta. Leisola tietää ettei hänen kannata antaa rehellistä vastausta siitä mitä ajattelee tuosta iästä. Siksi hän esittäytyy vaatimattomasti vain biokemistinä, joka integriteettinsä tähden ei suostu ottamaan varmaa kantaa niinkin monimutkaiseen asiaan kuin onko planeettamme joitain tuhansia vai miljardeja vuosia vanha. Tiede ei tiedä tarkkaa vastausta, vaan joutuu heittelemään arvioita, myhäilee Masa muikeana ja vinkkaa silmää Pekka Reinikaisen suuntaan, joka punastuu.

Ja samalla kirjoittelee varmoin näppäimistön näpyttelyin fossiileista vaikka ei ole paleontologi. Jos sinulla on vessasi kaapissa Evoluutiouskon ihmemaassa -kirja, niin katso sivulta 140 - 141 miten Masa väittää trilobiittifossiilin iänmäärityksen olevan kehäpäättelyä, kun hän siteeraa geologi ja paleontologi Donald Protheroa.

 Varmistus siitä miten rehellisesti Leisola on käsitellyt Protheroa lainatessaan Interpreting the Stratigraphic Record kirjaa odottaa kyseisen kirjan saapumista postissa. Kyllä, minä tilasin sen äsken itselleni. Kommenteissa saatte esittää veikkauksia: Onko paleontologi oikeasti väittänyt, että trilobiittien ajoitus on kehäpäättelyä?

Leisola ei ole yksin kiertelyineen. Moni IDeisti Yhdysvaltojen puolella on tehnyt samaa kiertelyä Maan iästä. Sekä varoittavat toisiaan siitä, ettei kannata alkaa puhumaan Nooan vedenpaisumuksesta. Vedenpaisumus rajoittaa ihmiskunnan historian vain n. 4500 vuoden ikäiseksi. Mikä on johtanut ns. omien koirien puremiseen, kun mytologian tulkinnat menevät ristiin eri luomisopin leirien kanssa. Peli on heti pelattu, kun ei-evankelinen yleisö tajuaa heidän olevan nuoren maailman kreationisteja.

8.2.18

Matti Leisola ja Mainetta rapakon takana

Professori Matti Leisola kerää mainetta Yhdysvaltojen puolelle. Oikeastaan pelkästään IDeistien parissa. Leisoa on niitä harvoja USA:n ulkopuolisia akateemisesti koulutettuja ihmisiä, joka on avoimesti älykkään suunnitelman kannattaja. Pari vuotta sitten hän julkaisi elämänkerran kaltaisten kirjan nimeltään Evoluutiouskon ihmemaassa. Se oli ihan hauskaa luettavaa.

Siitä kuulivat varmasti myös Discovery Instituten väki. He lähettivät IDeisti Jonathan Wittin Leisolan Masan luokse. Tästä yhteistyöstä kehittyi (hihhhiiiihhihih) uusi versio Evoluutiouskon ihmemaassa -kirjasta. Discovery Instituten blogissa kirjasta kerrotaan The Scientist Who Shouldn’t Exist otsikolla. Leisola on tutkija jota ei pitäisi olla olemassa. Hän ei hyväksy biologian monimutkaisuuden ilmestyneen ilman yliluonnollista suunnittelijaa. Kirjan nimeksi valittiin Heretic: One Scientist’s Journey from Darwin to Design.

Jos löydän sen jostain puoli-ilmaiseksi, niin hankin opuksen kokoelmaani. Ei sillä että ID-liikkeen touhut enää nousevat uutisoinnin arvoiseksi. Älykkään suunnitelman idea näyttäisi rappeutuneen olemattomiin.

6.2.18

Vasenkätisyys syntiä Turkissa

Turkin muutos ja marssi poispäin Eurooppalaisista ideoista näyttää vain jatkuvan. Sekulaaria tasavaltaa ollaan hautaamassa avoimesti ja maan parempaa tulevaisuutta toitottaen. Maalla on virallinen uskonnollisten asioiden hallinto Diyanet İşleri Başkanlığı, tai kavereiden kesken pelkkä Diyanet, jonka toimistopöytien äärellä tehdään tärkeitä uskonnollsia päätöksiä. Heille lähetetään kansalaisia vaivaavia kysymyksiä.

Lauantaina hallinnolta näytti pärähtävän vanhoihin taikauskoihin perustuvaa virallisuutta. Diyanetilta oli tiedusteltu onko vasemmalla kädellä syömisessä mitään väärää?

Mielestäni vastaus on selkeästi: no ei tietenkään. Vasemman käden syömisessä olisi ehkä jotain epäilyttävää, mutta makunsa kullakin.

Mutta Turkissa on vanhoillisemmat tuulet tapulissa. Viraston julkaisussa julistettiin vasenkätisten ihmisten kävelevän heikoilla moraalisilla jäillä. Periaatetta perustellaan luonnollisesti profeetta Muhammadin tottumuksien seuraamisella. Profeetta kun oli mennyt jossain vaiheessa kuulemma vitsailemaan, että hänen mielestään vasemman käden käyttäminen syödessä on epämiellyttävää. Tätä profeetta perusteli muistuttamalla, että demonit juovat ja syövät vasemmalla kädellään.

Eli kunnollinen muslimi ei saisi syödä vasemmalla kädellään. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että hänen oikea kätensä ei jostain syystä toimi syömiseen sopivalla tavalla. Ei ole mitään järkeä tehdä aivan hölmöjä uskonnollisia julistuksia. Diyanetin julistus sentään jättää vielä vasemman käden käyttämisen sallituksi syömisen ulkopuolisissa aktiviteeteissa.

Hurriyet Daily News

3.2.18

Myrkytä itsesi GMO-vapaasti

Mainonta on periaatteessa helppoa. Samalla se on erittäin vaikeaa. Laita tietoa tuotteestasi esille kuluttajille. Mutta samalla sinun on luotava positiivisia mielikuvia tuotteestasi. Miten teet sen, jos tuotteesi on käytännössä myrkkyä? Sellaista hitaasti soluja tappavaa myrkkyä, joka johtaa käyttäjien parissa ympäri maailmaa useisiin kuolemiin vuodessa.



Tarkoitan tietenkin vodkaa. Yksi hieno positiivinen pyöräytys tällaisen tuotteen mainonnassa on vedota modernin maailman vaatimuksiin terveydestä. Tai tarkemmin sanottuna käsityksiin siitä mikä on terveellistä. Tällä rintamalla Ketel One Vodka on osannut poimia suositun panikointijyvän akanoista. Heidän mainoksissaan kerrotaan, että vodka on valmistettu täysin 100% ilman geenimuunneltua viljaa. Ryystäjien ei siis tarvitse pelätä kauhistuttavia hullujen tiedehenkilöiden saatanallisia ja luonnottomia geenejä juomassaan.

Seuraavaksi varmaan aletaan mainostamaan GMO-vapaata tupakkaa. Ei mutta sehän on jo wanha juttu.

Näin viikonlopun kunniaksi teen itselleni lasillisen Pepsiä johon puristan tirauksen sitruunan viipaleesta. Muistakaa nauttia päivästänne!

Arja Kangas ja Ennen kaikki oli paremmin

Professori Juhani Knuuti pääsi jälleen sanomalehtien sivuille puhumaan uskomushoidoista. Aamulehdessä hän kommentoi akupunktiota ja vyöhyketerapiaa. Ne pysyvät sukupolvesta toiseen suosittuina uskomushoitona. Tutkimukset suhteen molempia on altistettu hoitotehon mittaamiselle. Molemmat näyttävät asettuvan lumevaikutuksen tasolle. Joista tosin akupunktiolla on näyttöä kroonisten kipujen helpottamisesta. Yhteistä molemmille on se, että potilaan omat uskomukset näistä hoitotavoista vaikuttavat selkeästi hoitotehoon. Rentouttavaa ja turvallista potilaan kannalta, mutta vakavampien sairauksien hoidossa hyödytöntä.

Torstaina Aamulehden mielipidepalstalla Knuutille vastasi Suomen kokonaisvaltaisen terveydenhuollon keskusliiton puheenjohtaja Arja Kangas.



Jonkin hoitomuodon ikä ei vielä kerro mitään siitä toimiiko kyseinen hoitomuoto. Se kertoo pelkästään sen kuinka kauan hoitomuotoa on käytetty. Samalla periaatteella jonkin hoitomuodon uutuutta hohtava juuri muovista kääritty tuoreus ei kerro mitään siitä toimiiko kyseinen hoitomuoto. Se kertoo pelkästään kuinka uusi hoitomuoto on. Hoitomuodon toimiminen joudutaan päättelemään testaamalla mikä sen hoitoteho on.

Niin hämmästyttävää kuin se onkin, niin myöskään jonkin hoitomuodon suosio ei vielä kerro mitään hoitomuodon hoitotehosta. Esim. Valkee kirkaskorvavalojen nousukauden aikana tuote ei toiminut sen paremmin tai huonommin kuin sen alamäen aikana.

Kangas esittää mielipidekirjoituksessaan pari asiaa, jotka herättivät kommentointihimoni.

Knuutin lisäksi muutkin lääketieteen edustajat ohittavat sujuvasti tiedon muun muassa siitä että jokainen lääkäri 1800-luvun lopulle oli luontaislääkäri.

Ja kuinka moni tällä hetkellä elävä ei eläisi, jos meillä olisi vielä käytössä 1800-luvun lääketiede? Ihmisten eliniänodote on noussut. Tänä vuonna tappavien sairausten hoito ja ennaltaehkäisy ovat huomattavasti paremmassa kategoriassa kuin 1800-luvun lopulla. Tämä nousi lähti käyntiin, kun lääketiede siirtyi sinne kliinisten ja puhtaiden pöytien ääreen metsistä. Kangas on varmasti tietoinen kaikesta tästä.

"ahneus opetti osan lääkäreistä varastamaan reseptit luonnolta ja pukemaan ne synteettiseen koodiin."

Suomeksi tuo tarkoittaa sitä, että lääketiede löytää jatkuvasti luonnosta hyviä lääkkeitä. Erilaisia vaikuttavia ainesosia ja molekyylejä osataan eristää. Syntetisoimalla niitä säästetään luontoa, jos lääkettä varten ei tarvitse jatkuvasti ravata sademetsässä. Luulisi luontoa rakastavien tykkäävän synteettisesti valmistetuista aineista.

26.1.18

Salajuoni - Kuinka Venäjä auttoi Trumpin Valkoiseen taloon

Luke Harding kirjoitti kutkuttavan ajankohtaisen kirjan Trumpin ja Venäjän välisistä suhteista. Aikamme suurimmaksi poliittiseksi skandaaliksi nimetty tapahtuma on Trumpin vaalikampanjan henkilökunnan ja Venäjän tiedustelupalvelun yhteistyö. Sellainen yhteistyö jota he yrittivät salata. Trump-fanit luonnollisesti huutavat tässä kohtaa"fake news!", mutta synaptisilla toiminnoilla varustetut ihmiset uskaltavat perehtyä itse aiheeseen. Taustalla on vuosikymmeniä jatkunut tapahtumasarja. Tapahtumasarja jossa Trump on alunperin ollut vain yksi monista nappuloista venäläisten agenttien pelikentällä. Kokonaisuuden hahmottamisessa Salajuoni on kirja paikallaan.

Uutisissa on käyty läpi näitä asioita antaumuksella. Voisi sanoa, että Trumpin voitto pelasti monta USA:n isoista sanomalehdistä. Lehtitilaukset lähtivät nousuun, kun ihmiset halusivat luotettavampaa tietoa siitä mitä Trump tekee. Sieltä on seurattu niin vaalikampanjan teatteria, kuin virkaanastujaisista alkanutta draamaa Valkoisessa talossa. Elämme erittäin jännittäviä aikoja. Moni on ihmetellyt USA:n uutta ulkopoliittista linjaa, jossa Trump ei sanoa poikkistakaan sanaa Putinin ja Venäjän tekosista. Eikä näytä reagoivan mitenkään oman maansa tiedustelutoimien varoituksiin vaaleihin kohdistuneesta häirinnästä. Ja on toistuvasti yrittänyt lopettaa vaalikampanjaansa kohdistuvaa tutkintaa. Kuuluisimpana tekona FBI:n arvostetun johtajan Comeyn erottaminen, ja sitten tuon erottamispäätöksen julkinen sekoilu. Kaikki ei todellakaan näyttäisi olevan hyvin Washington DC:n maalla.

Kaikkien näiden ihmettelyjen helpottamiseksi Salajuoni -kirja on juuri oikeaa luettavaa. Harding kertoo minkälaiseen näyttöön väitteet venäläisten hakkerien toimista perustuvat. Merkittävin henkilö näiden tietojen esiintuomiseen on entinen MI6-agentti Christopher Steele. Nykyään hän tekee töitä yksityisellä puolella. Hän oli yksi monista alan henkilöistä, joka huomasi miten eurooppalaiset tiedustelupalvelut näkivät Trumpin ja venäläisten välillä. Euroopassa huomattiin, että rahaa ja Venäjän tiedustelupalveluun kytköksissä olevia miehiä virtasi visiitille Trump Toweriin. Samoin Trumpin vaalikampanjan päähenkilöiden suhteet ja nähtävästi yhteiset tavotteet Kremlin kanssa herättivät hälytyskelloja.

Steele keräsi tietonsa kontakteiltaan. Hän laati kuuluisan Steelen muistion, jolla yritettiin varoittaa asiaan kuuluvia tahoja rapakon toisella puolella. Kremlillä olisi kansio, joka sisältää kiristämiseen sopivaa materiaalia Trumpista. Eikä pelkästään rahoitukseen liittyvää. On jo yleisessä tiedossa, että Trump ei saanut lainaa USA:ssa sijaitsevista pankeista (koska paska bisnessmies ja velat päätyivät toistuvasti oikeuteen). Joten Trump käväisi Euroopan puolella, josta löytyi yksi lainaamaan suostuva pankki: Deutsche Bank. Joka suostui antamaan n. 300 miljoonan lainan. Kyseessä on siis sellainen pankki, joka myös pesi miljardien eurojen edestä Venäjältä vuotavaa rahaa. Näitä rahoja siirrettiin Yhdysvaltojen suuntaan. Trumpin kohdalla tapahtui miehelle tyypilliset velan maksamatta jäämiset, kun vuoden 2008 talouskriisi vei pohjan sijoituksilta. Velkoja ei suostuttu maksamaan, vaikka samaan aikaan kehuttiin Skotlannissa avattavan golfkentän rakentamiseen löytyvän ainakin miljardin verran käteisvaroja.

Eikä tilannetta ollenkaan helpottanut se miten Trumpin väki reagoi väitteisiin Venäjä-kontakteista. Ensin sanottiin vakavalla naamalla, ettei mitään tapaamisia ollut. Kun vuodot lisääntyivät, niin todettiin tapaamisia olleen, mutta niissä ei keskusteltu mistään sopimattomasta. Ei siis ole mikään yllätys, että lopulta näitä vaalikampanjan miehiä syytettiin mm. väärästä valasta, kun FBI:n väki huomasi heidän valehdelleen eri virkavallalle eri haastatteluissa. Tämä sama valikoiva ja sitkeä muistinmenetys vaivaa vieläkin Trumpin väkeä.


Mutta erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkimus on vielä käynnissä. Hänen väkensä on vaitonaista. Haasteita on annettu, pidätyksiä tehty ja kotiratsioita suoritettu. Todisteita on löytynyt, mutta niitä ei vielä paljasteta tutkinnan ollessa kesken. Yksi väkevä vihje siitä mitä on tulossa liittyy mm. siihen minkälaisia valvontalupia on tehty. FISA-oikeudessa tehty anomus ulkomaalaisiin liittyvän kommunikaation salakuuntelussa vaati tuomarin päätöksen. Sitä ei anneta ellei tutkijoilla ole tarjota tuomarille hyvää perustelua. Silloinkin saadaan vain rajatun aikajakson pituinen valvontalupa. Lisää ei saada ellei valvonnassa ole paljastunut raskauttavaa materiaalia. Muellerin kohdalla näitä eräpäiviä on tullut ja mennyt. Ja valvontalupia on uusittu.

Salajuoni on suositeltavaa luettavaa niille, jotka ovat kiinnostuneita miksi ihmeessä lööpeissä on toistuvasti Trumpin, Putinin ja FBI:n kuvia. Kirjaa lukiessani sain nauttia enemmän ajankohtaisista politiikan uutisista. Ne täydensivät kaikkea sitä mistä Salajuoni oli juuri kertonut minulle. Salajuoni on hyvä tapa saada itsensä ajantasalle Trump-skandaaleista. Tarinan loppua joudumme odottamaan vielä useamman kuukauden. Luin tämän kirjan odottaessani Wolffin Fire and Fury kirjaa. Ehkä posti tuo sen minulle lähiaikoina.

24.1.18

Plasco-rakennus VS Totuuslaiset

Totuuslaiset, nuo sitkeät salaliittoteorioiden kannattajat, ovat joutuneet hikoilemaan. Iranin pääkaupungissa paloi ja luhistui maahan 17-kerroksinen Plasco-rakennus tammikuun 19. päivä 2017. 56-vuotta vanhan talon tuhossa kuoli useita palomiehiä ja n. 70 siviiliä loukkaantui. Merkittävintä totuuslaisten kannalta tässä tapahtumassa oli rakennuksen rakenne. Sen tukirakenteet olivat terästä. Plasco oli maan ensimmäinen teräsrunkoinen korkea rakennus. Toisin kuin monet muut maailmalla palaneet korkeat rakennukset, jotka jäivät jopa isojen palojen jälkeen pystyyn, Plasco-rakennuksessa ei ollut betonipylväitä.

Alex Weinberg kirjoitti nasevasti Why 9/11 Truthers Are Obsessed With the Plasco High-Rise Fire in Tehran kolumnissaan miksi totuuslaiset (ne harvat jotka ovat enää aktiivisia) ovat helisemässä Teheranin tapahtumien takia. Näiden väittelyiden veteraaneille on luvassa huutonaurua. Tai epätoivoista murinaa. Tai molempia vuorotellen.



Juuri tässä kohtaa se oli juuri sellainen rakennus, jota totuuslaiset ovat toitottaneet erikoiseksi. He ovat usean vuoden ajan heristäneet sormiaan toruvasti virallisen version kannattajien suuntaan. Heidän puheissaan teräsrunkoisia korkeita rakennuksia ei ole romahtanut tulipalojen jälkeen, ilman että mukana olisi ollut räjähteitä tai ylimääräistä sabotaasia.

Mutta Plasco:n kohdalla nämä väitteet näyttäisivät kumoutuvan. Useat ihmiset kuvasivat tulipaloa sen alkamisesta lähtien. Romahtamisen alkaessa kuullaan ja nähdään miten rakennuksen keskiosassa lähtee kerroksia alaspäin. Ilman purkuräjähteiden välähdyksiä. Romahtaminen ja kerrosten alastulo painaa ilmaa pihalle talon sisältä ja purkautumispilvet syöksyvät kadulle. Palokunnalla oli aluksi vaikeuksia saada tulipaloa kuriin ja sen sisällä sijaitsi vaatevarasto, joten tulelle riitti polttoainetta. Viranomaiset olivat aikaisemmin antaneet varoituksia talon paloturvallisuuden puutteista. Ei siis mikään ihme, että lämpötila riitti romahtamisen aloittamiseen, kun rakenteiden kestävyys antoi periksi. Ensin romahti pohjoinen seinä. Sitten koko rakennus tuli alas. Ja rauniot näyttivät samalta kuin WTC 7:n rauniot. Kaikki näytti menevän kuten WTC 7 rakennuksen kohdalla. Ilman Plasco:n päälle tulleita vahinkoja isompien WTC-tornien romahtamisesta, mikä vain osoitti romahtamisen olevan mahdollista ilman räjähteitä.

Iranin hallituksen tilaama selvitys tuhosta ei päätynyt purkuräjähteisiin romahduksen syynä. Heitä on erittäin haastavaa syyttää juutalaisten salaliiton kätyreiksi.

Joten Plasco-rakennuksen romahdus osoitti totuuslaisille, että heidän puheissaan olisi varaa tarkentaa ja päivittää?

Ei. Vaan Plasco-rakennus tuhottiin räjähteillä! Koska muuten totuuslaiset olisivat väärässä.

Kun Plasco romahti samalla tavalla ja oli samantyylinen rakennustavaltaan kuin WTC 7 -rakennus, niin luonnollisesti senkin täytyi olla kontrolloidun purkamisen kohde. Teheranissa tapahtunut tuho ei kaatunutkaan totuuslaisten päälle, vaan osoitti heidän olleen oikeassa kaikki nämä vuodet!

Purkuräjähteiden käyttöä todistellaan paikalla olleen palomiehen haastattelulla, jossa hän toteaa yläkerroksissa tapahtuneen räjähdyksiä. Mikä pitikin paikkansa. Saman haastattelun aikana (1min24s) hän nimittäin toteaa, että noissa kerroksissa oli säilytetty vastoin sääntöjä paloarkaa ja räjähdysherkkää materiaalia. Siksi palomiehille annettiin evakointikäsky. Räjähdysääniä ei kuultu välittömästi ennen romahtamista tai sen aikana. Tätä jälkimmäistä osiota palomiehen haastattelusta ei leikata mukaan totuuslaisten videoihin.

Toisen palomiehen haastattelussa todetaan, että savu oli juuri muuttunut valkoiseksi. Se oli merkki sammutetusta palosta. Mutta tämä palomies oli vielä korkealla nosturissa suihkuttamassa vettä. Yläkerran ikkunoista näkyi kaasusäiliöitä! Rakennuksen sisällä tapahtui iso räjähdys. Hän tunsi heiluntaa. Ja sitten muutaman minuutin jälkeen palo jatkui jälleen mustalla savulla. Sammutusvesi käskettiin vaihtamaan vaahtoon. Sitten nähtiin ensimmäisiä merkkejä rakennuksen romahtamisesta. Palomiehet käskettiin ulos rakennuksesta. Haastateltu palomies ei sano, että romahtaminen olisi alkanut räjähdyksestä.

Totuuslaisten pelastusyritykset ovatkin viihdyttävää luettavaa, jos vaan jaksaa kiduttaa itseään niitä lukemalla. Jätän ne lukuhetket jokaisen omalle vastuulle.

23.1.18

OneCoin ja Miten kaikki on vielä aivan hyvin

Jos et muista OneCoin nimistä huijausta, niin et ole yksin. Kaikki OneCoin-konseptia markkinoineet tahot haluaisivat ettei heitä enää muisteta. Kyseessä on pyramidihuijaus vuodelta 2014, joka on peitelty kovalla työllä näyttämään joltain muulta kuin pyramidihuijaukselta. Perinteiseen tyyliin voittojen haaliminen perustui jonkinlaisen kurssimaksun perimiseen (110 € - 55 555 €), jossa uusien jäsenten värväämisellä saadaan provikat näiden uusien jäsenten maksamista kurssimaksuista. Kurssien materiaalia on kopioitu muista lähteistä.

Mainoksissa väitettiin OneCoinin olevan kuin BitCoin, mutta parempi. Kunhan se vain julkaistaan. Julkaisu tapahtuisi aivan pian. Sitä ennen kannattaa ostaa seuraava korkeamman tason kurssi. Suomessa OneCoinin näkyvimpiä puolestapuhujia oli Kari Wahlroos, jonka puheissa luvassa oli satoja tuhansia ja lopulta miljoonia euroja käyttäjien tileille. Siis kuukaudessa. Näillä lupauksilla saatiin pidettyä sitkeimmät ja epätoivoisimmat mukana maksamassa lisää. Tietenkin he ottivat sitä varten lisää velkaa. Eivät he muuten pysyisi maailmanluokan ja ainutlaatuisen tilaisuuden mukana.

Suomen keskusrikospoliisi päätti vuonna 2015, ettei OneCoin ole pyramidihuijaus. Sellaisenaan. Eli ehkä melkein olisi ollut.

*syvä huokaus*

Kuinkas sitten kävikään?

Maanantaina Yle kertoi tällaista:

Virtuaalivaluutta Onecoinin toimistoon Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa on tehty ratsia, kertoo Svenska Yle.

Kyseessä on laaja kansainvälinen operaatio, jossa olivat mukana paikallisten viranomaisten lisäksi myös Europol ja saksalaisia viranomaisia.
Viime viikolla tehdyssä etsinnässä Onecoinin tiloista takavarikoitiin paljon todistusaineistoa, kuten palvelimia. Lisäksi ainakin viittäkymmentä todistajaa on kuultu. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että pidätyksiä olisi tehty.
Svenska Ylen mukaan Onecoinin epäillään olevan kytköksissä järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuten rahanpesuun ja terrorismiin. Onecoinin on jo aiemmin epäilty olevan pyramidihuijaus.
Tällä hetkellä Onecoin-tutkimuksia on meneillään useissa maissa aina Virosta Kanadaan.

Bulgariassa alkaneen epäselvän rahastuksen piiriin olisi muka päätynyt kansainvälistä rahanpesua. Interpol on saanut käsiinsä toimiston materiaalit. Toivotaan, että niiden perusteella syyttäjä tekee fiksun päätöksen.

Tämän varman menestyksen puolestapuhujien verkkosivuja on pois pelistä. Esim. OneCoinSuomi sivusto haihtui. OneCoinia kehuviaYouTube-videoita on poistettu katseltavista. Hienosti takaporttina markkinoinnissa vedottiin OneCoinin olevan "enemmän kuin kryptovaluutta", joten ihmisten ei pitäisi odottaa toimivaa kryptovaluuttaa vaan jotain muuta.

Suurimman tuskan (OneCoinin ulkopuolelta) kaiken tämän seuraamisesta koki Petteri Järvinen, joka varoitti mahdollisimman monta mahdollisimman sitkeällä työllä. Havaintoja digimaailmasta -blogissa on useampi analyysi siitä miksi OneCoin on kaikkea muuta kuin mitä sen opetuskursseja myyvät väittävät.

Sotkun selvittelyissä monet suomalaiset menettävät rahansa, osa maineensa ja terveytensä. Juuri nyt en osaa tuntea edes myötätuntoa heitä kohtaan -- varoittavia merkkejä on ollut ilmassa vaikka kuinka paljon ja oikeaa tietoa saatavilla netistä.
Jos media ja viranomaiset olisivat hoitaneet tehtävänsä, ainakin osa uhreista olisi välttynyt huijaukselta. Viime kädessä ahneella on kuitenkin onecoinilainen loppu, eikä siitä voi syyttää muita kuin itseä.

Järvinen myös vastailee saamiinsa kommentteihin, kun viimeiset OneCoin-fanit saaput selittämään miksi OneCoinin taru ei ole loppu.

Kaikki lopulliset tuotot on hyvin varmasti jo siirretty roistovaltioissa (entiseltä nimeltään veroparatiisit) sijaitseville tileille. Viimeisillä metreillään OneCoin teki värväystä Intiassa ja Kaukoidässä. Mistä nousi omia ongelmiaan. Esim. Vietnamissa OneCoinsista yritettiin tehdä valtion virallista tulevaa digivaluuttaa, mutta kuvioissa taisi olla hieman korrputiota. Värväystilaisuuksissa esitettiin dokumenttia, jonka mukaan Vietnamin hallituksen virkailija oli myöntänyt lisenssin firmalle. Johon Vietnamin hallitus totesi dokumentin olevan väärennös. Intiassa poliisi kutsuu OneCoinia petokseksi. 15 tapahtumien organisoijaa pidätettiin.

The police, however, have been unable to speak to any of the investors in the course of its probe. “In this sort of scheme, investors become the perpetrators as well as victims. It is clear that this is a Ponzi scheme,” said Tushar Doshi, Deputy Commissioner of Police (Crime).

Ehkä Intiassa käytettiin aivan erilaisia OneCoin-materiaaleja ja -toimintatapoja kuin Suomessa?



Vai mitä, keskusrikospoliisi?

19.1.18

Paavi höpisi Chilessä ja Skandaalia pukkaa

Paavi Franciscus käväisi Chilessä ylistämässä uskovaisia, pussaamassa soveliaalla tavalla uskovaisia, sekä kehumassa kirkkoaan. Sekä siinä sivussa muistuttamassa, ettei kirkon sisällä tapahtuneita lasten raiskaamisia kannata muistella liikaa. Paavi tapasi näitä uhreja. Hän sanoi ongelmien olevan ohitse. Joten nykyisiä jäljelle jääneitä piispoja ei kannata enää syytellä. Franciscus ilmoitti suoraan, että nykyinen piispa on puhdas pulmunen.

"Sinä päivänä kun he tuovat minulle todisteita piispa Barrosia vastaan, silloin kommentoin asiaa. Barrosia vastaan ei ole lainkaan todisteita. Kaikki se on herjausta, onko selvä?"

Johon vastaisin räikeän kovaäänisellä naurulla päin paavin naamaa.




Katolinen kirkko menetti viimeisetkin rippeet moraalisesta pääomastaan pari vuosikymmentä sitten. Se on se hinta joka kirkon on maksettava lapsia raiskanneiden pappien suojelemisesta. Sanoisin myös monia muita sanoja paaville, mutta internet on jo tarpeeksi ruma paikka.

Chilessä on toistunut se sama kuvio kuin muissakin maissa. Katolinen kirkko on aluksi salannut pappiensa tekosia. Kunnes julkinen painostus pakottaa paikallisen hiippakunnan tekemään jotain konkreettista rikollisten poistamiseksi palveluksesta. Näin tapahtui 2010, kun uhrit nostivat 1980-luvulla alkaneet hyväksikäytöt julkisuuteen. Sitä ennen he olivat luottaneet kirkon tekevän jotain kaikille niille valituskirjeille, joita uhrit olivat lähettäneet hiippakuntansa konttoriin. Mutta katolinen kirkko ei reagoinut mitenkään kirjeisiin.

Uhrit kertoivat pappi Fernando Karadima suorittaneen alaikäisiin kohdistuvaa laitonta aktiviteettia. Karadima saarnasi Chilen eliitille ja osasi pyöriä rikkaiden parissa Santiagon varakkaiden lähiössä. Chilen syyttäjänvirasto ja Vatikaanin tutkijat haastattelivat uhreja.

Katolinen kirkko aloitti selvityksen tekemisen vasta kun uhrit tulivat julkisuuteen.

 Tammikuussa 2015 paavi Franciscus lähetti Chileen kirjeen katolisen kirkon paikalliselle johtoportaalle. Sen perusteella Vatikaani oli tietoinen aiheen kiistanalaisuudesta. Paavin lähettiläs Monsignor Ivo Scapolo oli yrittänyt pitää kirkolle tapahtuvat vahingot minimissä, ennen kuin tieto hyväksikäytöistä pääsisi tiedotusvälineiden riepoteltavaksi. Scapolo oli vuonna 2014 pyytänyt Barrosia eroamaan toimestaan puolustusvoimien piispana ja ottamaan vuoden verran sapattia.

Nykyinen piispa Barros nostattaa vieläkin protesteja. Nimityksen aikana jopa hiippakunnan papistosta löytyi pappeja, jotka julkisesti osoittivat mieltään Barrosia vastaan. Uhrien antamissa lausunnoissa Barros (silloin Karadiman alaisuudessa) oli nähnyt ja muutenkin tietoinen siitä mitä pappi Karadima teki lapsille. Samoin pari muuta silloista pappia nimettiin. He olivat päätyneet jopa silminnäkijöiksi hyväksikäytölle. Samoin uhrit syyttivät heitä rikosten salaamisesta.

Jumala armahti katolista kirkkoa, sillä Chilen syyttäjänvirasto totesi lainsäädännön perusteella rikosten vanhentuneen. Vaikka syyttäjät olivat saaneet kerättyä todistusaineistoa alaikäisiin kohdistuvasta hyväksikäytöstä, ei materiaalilla voinut haastaa pappi Karadimaa oikeuteen. Samalla periaatteella jäi syyttämättä pappeja Karadiman rikosten salaamisesta. Vatikaani määräsi Karadiman katumaan tekojaan.

So that's something.

Katolinen kirkko on vieläkin enemmän huolissaan maineestaan kuin uhreista. Noh. Maineestaan ja rahastaan. Siihen on syynsä miksi kirkon sisällä annetaan uusille piispoille ohjeita rikosten ilmoittamatta jättämisestä. Ilmi tulleet syytökset lapsia raiskaavista ja ahdistelevista papeista täytyy käsitellä kirkon sisällä. Toki paikallisia lakeja on noudettava, mutta piispoille ei ole välttämätöntä tehdä ilmoitusta viranomaisille. Katolisen kirkon sisällä on jääräpäitä, jotka suuttuvat jos joku piispa tai paavi menee tapamaan ja puhumaan näille uhreille. Mitä vahvempi ote ja vanhempi perinne kirkolla on missäkin valtiossa, sitä helpommin sen näyttää onnistuvan pappien suojelemisessa.

BishopAccountability tietokannan perusteella Chilessä on toistaiseksi paljastettu n. 80 pappia näistä rötöksistä.