1.4.16

Homeopaatti Sulkakoski VS Syöpä

Syövän monet muodot ovat eräs tappavimmista terveyteen liittyvistä vaivoista modernin ihmiskunnan parissa. Niiden hoitoon ja ehkäisyyn käytetään valtavia summia rahaa. Lääke- ja hoitotutkimus saavat vuosittain pieniä edistysaskeleita. Siinä edistyksen varjossa homeopaatit pyrkivät pysymään edes jollakin tapaa relevanttina modernissa maailmassa.

Ja näin pääsemme surullisiin uutisiin homeopaatti Liisa Sulkakoskelta. Hän ilmoitti terveydentilastaan avoimessa viestissä.

Haluan kiittää Teitä kaikkia tuesta, ymmärryksestä ja hoivasta. Olen onnellinen ihminen – minulla on ollut kunnia kohdata todella mahtavia ihmisiä elämäni aikana, minulla on rakastava perhe ja olen saanut auttaa ihmisiä kuten parhaani mukaan olen voinut – sitä olen tehnyt sydämestäni.
Tänään olen itse potilas, minulla on pahanlaatuinen haimasyöpä. Lääkäreiden mukaan minun pitäisi olla jo haudan levossa.
Itse en tunne että tilanne on toivoton – minulla olisi vielä paljon tehtävää ja annettavaa, jos saisin mahdollisuuden. TYKS haluaisi tehdä minusta narkomaanin ja jättää kuolemaan, -kielsivät jopa kotihoidon. Mutta minäpä haluan parantua. Lähdin pakoon! Olen Sveitsissä homeopaattisella syöpäkliniikalla –TYKS eväsi minulta kaiken lääketieteellisen hoidon ja vaatii että tulen takaisin heidän huumeluolaansa ilman hoitoa. Kun lähdin en pystynyt kävelemään, kirjoittamaan tai ajattelemaan selvästi – olen jo huomattavasti paremmassa kunnossa.
Nyt tarvitsen Teidän apuanne – Rakkaat ihmiset, ystävät, tuttavat ja potilaat – jotta saisin mahdollisuuden elämään tarvitsen 7000 euroa kuukaudessa hoitokuluihin.

 Sulkakoski saa varmasti runsaasti apua Sveitsiin. Emme tiedä viestin perusteella miten vakava tai pitkälle edennyt haimasyöpä hänellä on. Oletan tilanteen olevan sieltä pahimmasta päästä. Diagnoosit ja tarjotut lääketieteelliset hoidot jäivät myös epäselviksi. Olettakaamme niiden olleen sitä perustarjontaa jota lääkärit tarjoavat sairaaloissa haimasyöpää sairastaville. Saan Sulkakosken tekstistä sellaisen vaikutelman, että hän on turvautumassa pelkästään homeopatiaan. Aikuisena ihmisenä hänellä on tietenkin kaikki oikeus tehdä kuten parhaaksi näkee.

Aion kirjoituksessani pohtia sitä miten homeopaatit ovat suhtautuneet homeopatiaan syöpähoitona. Julkisuudessa annetuissa haastatteluissa ollaan yleisesti sanottu, ettei syöpäpotilaan kannata turvautua pelkkään homeopatiaan. Samainen homeopaatti Sulkakoski kommentoi syöpää Studio55 ohjelmassa vuonna 2012 näin:

Ei kaikkivoipainen

Sulkakoski myöntää, että on myös sairauksia, joissa elimistön tasapaino on niin häiriintynyt, ettei niitä voi parantaa homeopatialla.
– Esimerkiksi sokeritautia eli diabetesta sairastavan täytyy ottaa insuliinia ja hoitaa sairauttaan myös lääketieteen keinoin.
Syövän hoito homeopatian keinoin on niin ikään hankalaa.
– Vastaanotollani kyllä käy syöpäpotilaita, mutta usein niin pitkälle edenneessä vaiheessa, että häiriintyneeseen elimistöön on enää vaikea saada tasapainoa.
– Syöpä pitää hoitaa ensisijaisesti mahdollisimman tehokkailla, lääketieteellisillä syöpähoidoilla. Ne ovat toimivia. Homeopatia voi auttaa raskaiden hoitojen sivuvaikutuksissa: hiusten ei välttämättä tarvitse lähteä pois päästä eikä vatsan olla kipeä.


Todellakin. Tuo sanoma homeopatiasta oikeiden hoitojen tukimuotona on se yleisin tapa, jolla homeopaatit sujauttavat pillereitään osaksi syöpähoitoja. Sulkakoski on kuitenkin selkeästi sanonut tuolloin, ettei homeopatia tepsi pitkälle edenneissä syöpätapauksissa. Eli siinä asiassa hän on samoilla linjoilla tieteellisen tutkimuksen kanssa. Tutkimuksissa ei homeopatialle löydetä positiivista näyttöä syöpätapausten hoidossa. Ne harvat positiiviset tulokset tulevat liian pienellä otannalla tehdyistä tutkimuksista. Syöpä on niitä harvoja tapauksia joissa homeopaatit nostavat kätensä ylös.

En kuitenkaan ollut kovin yllättynyt siitä, että Sulkakoski turvautuu pelkästään homeopatiaan oman syöpänsä kohdalla. Ehkä päätös on ristiriidassa hänen aikaisempien kommenttiensa kanssa, mutta kai ihmisillä on oikeus muuttaa mieltään, kun syöpä osuu omalle kohdalle. Toivottavasti lääkärit ovat tehneet väärän diagnoosin tai Sulkakoski kokee spontaanin remission. Olisi sääli menettää yksi niistä harvoista homeopatiasta positiiviseen sävyyn puhuvista julkisuuden henkilöistä.

Cancer Reseach UK järjestön yhteenvedossa tehdään selväksi, ettei homeopatialle löydy tieteellistä tnäyttöä syövän hoitomuotoina. Tilanne on sama monen muunkin sairauden suhteen, mutta se ei ole hidastanut homeopaatteja. Silloin tällöin homeopaattien järjestöissä annetaan lausuntoja, joissa myönnetään lääketieteen parempi asema suhteessa homeopatiaan. Näitä lausuntoja saadaan vain vakaviin tauteihin liittyen.  Esim. Society of Homeopaths julistaa, ettei homeopatialla sovi korvata rokotteita.

The Society of Homeopaths does not endorse the use of homeopathic medicines as an alternative to vaccination for the  prevention of serious infectious diseases. The Society recommends that members of the public seek the advice of their  GP, and/or relevant Department of Health guidelines, concerning vaccination and protection against disease whilst  travelling.

Suurimmat kohut ovat ilmaantuneet, kun homeopaatit neuvovat asiakkaitaan käyttämään homeopatiaa malarian ehkäisyssä. Britanniassa journalistit saivat homeopaatit tuomitsevaan sellaisen toiminnan. Ja sain samanlaisen tuomitsevan lausunnon kotimaiselta homeopaatilta. Hän kirjoitti minulle sähköpostiviestissään, että "Suomesta löytyy joitakin homeopaatteja, jotka käyttävät tällaista ennaltaehkäisevää hoitomuotoa trooppisten sairauksien ennaltaehkäisyssä. Itse en ole malaria-nosodia käyttänyt, enkä myöskään kehottanut tai suositellut sen käyttöä rokottamisen sijaan."

Jossain täällä Suomessa on siis tälläkin hetkellä homeopaatteja, jotka antava vastuuttomia neuvoja asiakkailleen. Luotan tuon kirjoittaneeseen homeopaattiin ja pidän hänen nimensä toistaiseksi vielä piilossa.

Toivottavasti Sulkakoski myös kertoo avoimesti minkälaisia homeopaattisia valmisteita hän käyttää. Se mitä kotimaiset homeopaatit sanovat syövästä on lopulta yhdentekevää, sillä mitään puoskarilakia ei ole vielä olemassa. Koska eduskunnassa on vieläkin liikaa tunareita. Eli homeopaatit voivat kehua pillereitään vaikka minkälaisen syöpähoidon korvaajana, eikä siitä tulisi heille mitään seuraamuksia.

Tämän takia toivonkin homeopaattien nyt toitottavan Sulkakosken kokemuksia Sveitsissä julkisesti. Seuraan mielelläni miten sanoma homeopatian tehosta muuttuu hänen kohtalonsa mukaan.

2 comments:

Anonymous said...

Sinänsä mielenkiintoinen tuo väitös siitä, että poliisin mukaan rahankeräys onnistuisi noin vain, kun mediassa ovat kertoneet kuinka lain mukaan yksityishenkilö ei voi rahankeräyslupaa saada. Esimerkiksi http://yle.fi/uutiset/poliisi_huolissaan_facebook-kerayksista/5608274 ja http://markofobbaforss.puheenvuoro.uusisuomi.fi/160324-rahankerayslaki-suomessa

Anonymous said...

No, kyllä vain laajamittaiseen julkiseen rahankeräykseen tarvitaan poliisiviranomaisen lupa. Kun Sulkakoski antoi luvan jakaa "ilosanomaansa", hän teki kerjuusta julkisen.