10.10.15

SafeMinds ja Rokotetutkimuksen hieno tulos

Viikolla vastaan tuli hienoja uutisia. Valitettavasti en kerinnyt heti kirjoittamaan niistä, koska elämä on joskus raskasta. Hieman yllättäen uutiset tulivat vastaan jopa kotimaisia uutisiskanavista:

Rokotusten vastustajat teettivät suurtutkimuksen – tulos ei miellyttänyt

Kiitokset uutisesta toimittaja Ilpo Pajuselle. Sekä Terve.fi sivuston Sanna Tarvaiselle MPR-rokote ei aiheuta autismia, mutta väittelyä käydään silti jutusta.  Kerrassaan mainiota lukea tällaista ihan tavallisissa uutisissa. Aikaisemmin ne tulivat vastaan vain tiedeuutisiin keskittyvien blogien kautta. Kuten vaikkapa Science-Based Medicine -sivun kautta.

SafeMinds on pyrkinyt vuosikausia herättämään kansalaisia rokotteiden vaarallisuuteen. Heidän mielestään rokotteet aiheuttavat autismia. Järjestö on aikaisemminkin rahoittanut eläinkokeita apinoilla, joilla pyritään osoittamaan rokotteiden haitallisuus. Niitä on julkaisu muutaman vuoden välein. Ja aina ne ovat saaneet pään pudistelua itse tutkimusmenetelmiä ja tutkimuksen laatua selaavilta skeptikoilta: osa 1 ja osa 2. Tämä uusin tutkimus on tehty isommalla otannalla ja entisestä kritiikistä on hieman otettu oppia.

SafeMinds rahoittaa näitä tutkimuksia, koska muiden rahoittamissa (suom. Big pharma) ei jostain syystä onnistuta löytämään heidän pelkäämiä haittavaikutuksia. SafeMindsin rahoittamana tutkijat pystyisivät pysymään Aidon Puolueettomina, koska rokoteteollisuuden saastaiset setelit eivät pääse aivopesemään tutkimusta suorittavia tutkijoita. Kun puolueettomuus on näin taattu itse rokotekriitikoiden puolesta, niin itse tutkimuksen tulos on erittäin kutkuttava. Tällä kertaa tutkimuksen tulosta ei voida pyyhkäistä sivuun vain parkaisemalla "ROKOTETEOLLISUUDEN MAKSAMA!"

Tutkimus on luettavissa netissä: Administration of thimerosal-containing vaccines to infant rhesus macaques does not result in autism-like behavior or neuropathology(pdf)

Ideana oli selvittää aiheuttaisiko rokote autismia reesusapinoissa. Otanta oli peräti 79 apinaa. Edellisissä tutkimuksissa otanta oli vain murto-osa tuosta. Apinat jaettiin eri ryhmiin. Kontrolliryhmä sai pelkkää suolaliuosta. Muut ryhmät saivat erilaisia komboja rokotusohjelmiin kuuluvista rokotteista. Apinoiden kehitystä seurattiin ja arvioitiin. Apinoista 36 sai kunnian kuolla rokotetutkimuksen nimessä, vaikka lääketieteen vinkkelistä testattiin jo kauan sitten debunkattua ajatusta. Aivoja leikeltiin ja viipaleita tutkittiin.

Tulos on näillä näkymin selkeä. Aivonäytteistä ei löydetty merkittäviä eroja eri ryhmien välillä. Reesusapinoiden käytöksessä ei huomattu merkittäviä eroja eri ryhmien välillä.

Nyt vain odottamaan miten rokotevastustajat reagoivat tuloksiin.

1 comment:

Yksi Turkkulaanen said...

Mahtaisiko USA:ssa olla riittävästi vanhempia jotka eivät suostu rokottamaan lapsiaan, jotta voisimme luoda heidän lapsistaan tilastollisen vertailun, jossa vertailtavana olisi vastaavaan yhteiskunnalliseen asemaan ja tuloluokkaan kuuluvat USA:n kansalaiset? Tällainen vertailututkimus voisi paljastaa hyvällä todennäköisyydellä sen, millaisia hyötyjä ja haittoja rokotuksista on, edellyttäen tietenkin että otos on riittävän suuri. Ikävä kyllä monet näistä haittavaikutuksista ovat niin harvinaisia, että otoksen täytyisi olla hyvin suuri, jotta tutkimus tuottaisi käyttökelpoisia tuloksia.