9.9.15

Pekka Reinikainen ja Perusryhmäbiologia

Koko kansan kreationisti Pekka Reinikainen jatkaa seikkailujaan Seurakuntalaisen nettisivulla. Uusi tuotos on kooste suosituimmista luomisopin teeseistä:

Mistä luomakunnan lajirikkaus on peräisin?

Sen lukeminen toi kauniita muistoja mieleeni. Siitä on aikaa kun viimeksi näin kotimaisen kreationistin kehuvan heidän käyttämäänsä perusryhmäbiologiaa. Kertaus on opintojen sisarpuoli, joten kerron miksi perusryhmäbiologia on potaskaa. Mutta edetään Pekan tahdissa. Yhdistettynä siihen kuinka paljon jaksan kommentoida hänen kirjoitustaan.

Jeesus ohjelmoi lajit luomiensa ”perusryhmien” perimään (vastaa suurin piirtein nykyluokituksen heimotasoa; luokituksesta ei vallitse yksimielisyyttä).

Tuo selittäisikin miksi perimässä on niitä bugeja, eli vaikkapa pseudogeenejä. Uskon kuitenkin Jeesuksen hallinneen niin JavaScriptin, HTML:n, kuin klassisen C++ naputtelun.

  Eläinkunnassa selkärankaisia maaeläinheimoja on tuhatkunta. Lajien hengissä selviäminen Nooan arkissa oli näin ennakoitu. Riitti, että kustakin heimosta uros ja naaras menivät arkkiin. Parituhatta ilmaa  hengittävää eläintä eli luodut perusryhmät mahtuivat sinne hyvin kun vedenpaisumus tuli. Eläimistä ”Kaikki, joiden sieraimissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat” (1.Moos.7:22). Selkärankaisten heimojen keskikoko on ketun luokkaa, täysikasvuisia dinosauruksia ei arkkiin tarvinnut ottaa (1.Moos.7:9). Vesieläimiä ei tarvinnut ottaa ja hyönteisiä mahtuu paljon pieneen tilaan.

Maailmanlaajuista vedenpaisumusta ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, joten tässä kohtaa Reinikainen haastaa meidän kaikkien aikaa. Kohta kuitenkin havainnollistaa miksi kreationistit tarvitseva perusryhmäbiologiaa. Ilman sitä heillä nousee hiki liperiin, jos joku erehtyy miettimään edes alkeellisella tavalla miten luonnon monimuotoisuus muka mahtuisi Nooan arkkiin.

Lajit ohjelmoitiin luomisessa perusryhmiin, joista ne lajiutuvat myöhemmin luonnossa. Jalostaja poimii perusryhmistä haluamansa ominaisuudet. Perusryhmistä on lisätietoa kirjassa ’Evoluutio – kriittinen analyysi’.

Perusryhmän alkulähteenä olevien eliöiden perimässä piilee siis uskomattoman monipuolinen geenikirjasto. Reinikainen mainostaa varmaankin parasta luomisoppia selittävää kirjaa Evoluutio – kriittinen analyysi. Suosittelen myös sinua lukemaan sen läpi, sillä käytännössä kaikki muut kreationistien tuotokset ovat olleet siihen verrattuna naurettavan tasoista kamaa.

Jeesus ohjelmoi jääkarhunkin valmiiksi perusryhmän perimään, sillä Hän tiesi ilmaston muuttuvan vedenpaisumuksen jälkeen.

Tämä on linjassa Reinikaisen aikaisempien puheiden kanssa. Elämän muutoksia ennakoitiin ohjelmoimalla perimään kamaa valmiiksi tulevien sukupolvien haasteita varten. Kaikki on mahdollista kaikkivaltiaalle.

Sitten Reinikainen maalailee vajaan kuvan geologien historiasta.

Darvinismi muutettiin uusdarvinismiksi
Tämä silmänkääntötemppu meni läpi kuin väärä raha, koska paineet Luojan lopulliseksi syrjäyttämiseksi olivat niin suuret. Uusdarvinismi perustui poliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen, ei tieteelliseen näyttöön! Beagle aluksella purjehtineelle Darwinille ”pitkät geologiset ajanjaksot” tuoreessa kirjassaan tarjonnut lakimies Charles Lyell halusi ”vapauttaa tieteen Mooseksesta”. Kirjan luettuaan Darwin tarkasteli maailmaa ”Lyellin silmien läpi”. Ennen Lyelliä geologiset kerroskivilajit oli tulkittu joko yhden jättitulvan tai toisiaan seuranneiden katastrofien aikaansaannoksiksi. Lyell muutti ne satojen miljoonien vuosien aikana vähitellen kertyneiksi.

Modernien kreationistien harmiksi geologit olivat hylänneet maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen ennen Charles Darwinin kuuluisaa matkaa ja hänen matkalukemisiaan. 1700-luvulla geologit pääsivät näkemään ja kokoamaan tarpeeksi aineistoa ympäri maailmaa tätä johtopäätöstä varten. Sellainen tulkinta ei vaan enää sopinut havaittuun aineistoon, vaikka kuinka käänneltäisiin ja väännettäisiin Raamatun sivuja. Uskovaiset tiedemiehet jättivät Reinikaisen kannattaman vedenpaisumus-tulkinnan taakseen satoja vuosia sitten.

Yhteen rakoon Reinikainen sujauttaa tuttua kreationistien kamaa roska-DNA:sta.

Evolutionistit ristivät teoriansa ennustaman roska – DNA:n pikavauhtia tilke – DNA:ksi
80% siitäkin näyttäisi olevan solujen toiminnan kannalta välttämätöntä. Evolutionistit väittivät vielä joitakin vuosia sitten, että vain 1-3% DNA:sta toimisi ja 97-99% olisi roskaa, eräänlaista fossiilijätettä vuosimiljardien evoluutiosta! Luomisnäkökulman mukainen ennustus osoittautui kuitenkin oikeaksi eli väitetty valtava fossiili – DNA:n määrä osoittautui uusdarvinistiseksi myytiksi! Tämä myytti roska-DNA:sta on haitannut tutkimusta lähes 40 vuoden ajan.

Reinikaisen väitteiden kestämisen kannalta olisi erittäin tärkeää, että termit määriteltäisiin tarkasti. Se mikä kohta DNA:sta toimii ei ole mitenkään yksiselitteistä. Viimeksi kreationistit yrittivät nostattaa kohua roska-DNA:n kuolemasta, kun ENCODE-projekti julkaisi tuloksiaan. Silloin geenien biokemiallinen aktiivisuus sekoitettiin puheissa geenien funktioihin. Reinikaisen mainitsema 80 % viittaisi siihen, että hän hakee tukea vieläkin ENCODE:sta. Myös koko roska-DNA:n käsite on monimutkaisempi kuin Reinikainen antaa ymmärtää. Tosiasia on, että perimästämme voidaan poistaa kohtia ilman mitään haittavaikutuksia. Eikä roska-DNA tarkoita, etteikö sillä roska (tulee sanasta junk) voisi olla jotain funktiota. Jotkin pätkät eivät osoita mitään koodausta geeneillä, mutta kuitenkin havaittiin luonnonvalinnan suosivat niitä pätkiä.

Kerrataan vielä. 70-luvulla tiedettiin, että joillain ei-koodaavilla geenisekvensseillä (joita on erityyppisiä) ei ollut selvästi havaittavaa toimintoa. Samalla tiedettiin, että samoissa sekvensseissä on osioita, jotka ovat konservatiivisia, eli valintapaine suosii niiden säilymistä. Tästä pääteltiin evoluutioteorian pohjalta, että niillä on todennäköisesti jokin toiminto. Sitten niitä alettiin etsimään. Nyt ei-koodaavissa sekvensseissä on sellaisia pätkiä joille on löydetty toimintoja. Ja sellaisia pätkiä joilla ei voi olla toimintoja (ne jotka voidaan poistaa).

Tutkijat ovat etsineet niitä toimintoja roska-DNA:lle 70-luvulta lähtien, joten Pekan olisi kannattanut edes alkeellisella tavalla perustella miten roska-DNA on muka haitannut tutkimusta. Hän ei perustele sitä, koska taitaa itsekin tietää kuinka hataralla jäällä horjuu.

Lopulta alan pohtimaan mitä se perusryhmäbiologia oikein on. Kyseessä on savuverho, jolla kreationisti yrittää saada kuulijansa/lukijansa ihailemaan luomisopin käytännöllistä tieteellisyyttä. Tarkat määritelmät löytyvät Evoluutio - Kriittinen analyysi kirjasta. Jos sinulla ei ole sitä kirjaa, niin voi turvautua olennaisiin lainauksiin seuraavasta linkistä. Perusryhmäbiologian turhuus selitettiin blogissani vuonna 2007.

Lyhyesti kirjoitettuna perusryhmäbiologia on kehäpäätelmä, jolla kreationistit yrittävät näyttää siltä kuin he tekisivät tutkimusta. Perusryhmä havaitaan lajien lisääntymiskyvyn kautta. Käytännössä tekemällä risteytyskokeita eläimillä. Jos tuloksena on jonkinlaista jälkipolvea, niin kokeeseen osallistuneet eläimet kuuluvat samaan perusryhmään. Jos siitä ei synny mitään, niin eläimet kuuluvat eri perusryhmiin.

Esimerkkejä: Jos kalkkunan ja sorsan väliset risteymät ovat steriilejä, niin ne kuuluvat omiin eri perusryhmiinsä. Jos kalkkunan ja fasaanin välinen risteymä tuottaa tulosta, niin ne kuuluvat yhteiseen perusryhmään. Hevonen ja aasi kuuluvat samaan perusryhmään, koska niiden risteytyksen tuloksena syntyy muuli.

 Risteymien avulla havaitut rajat osoittavat, että perusryhmiä on olemassa. Koska toisiaan lähellä olevien perusryhmien välillä ei ole havaittu risteymää, on eliöryhmien välillä selkeät rajat. Mutta jos perusryhmien väliltä olisi havaittu toimiva risteymä, niin ne määriteltäisiin samaksi perusryhmäksi.

Ongelmia ilmenee siitä, ettei uuden perusryhmän ilmestyminen edellytä mitään makroevoluutio (edes kreationistien määrittelemällä tavalla). Uuden perusryhmän ilmestyminen tapahtuisi, jos vaikkapa joku hiirilaji ei enää tuottaisikaan tarvittavaa risteymää toisen hiirilajin kanssa. Mitään uutta biologista ominaisuutta ei ilmestyisi, mutta kreationistien määritelmällä siinä olisi syntynyt uusi perusryhmä.

En tiedä kuinka moni suomalainen ottaa Reinikaisen tuotokset vakavana asiana. Toivottavasti heitä on enää kourallinen.

7 comments:

Skiriki said...

Miten niin "Jeesus loi"? WTF. Siellä kirjan osiossa, missä luontia tapahtuu, ei Jeesusta edes mainita.

Anonymous said...

Raamatun "luotu laji" sopii todistusaineistoon - http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202081-raamatun-luotu-laji-sopii-todistusaineistoon

Anonymous said...

"Anonymous Skiriki said...

Miten niin "Jeesus loi"? WTF. Siellä kirjan osiossa, missä luontia tapahtuu, ei Jeesusta edes mainita."

Hyvä huomio! Ehkä kyseessä on vain joku kirjoittamisen huumassa tullut ajatusvirhe, mutta siltikin aika surkuhupaisaa.

Anonymous said...

Mikael Torppa: "[...] alussa geenikoodi on ollut virheetön (täydellinen) [...] syntiinlankeemus on toki selitysvoimaisin ja johdonmukaisin teoria sillä miksi geenikoodiin on alkanut kertymään virheitä jotka aiheuttavat meidän kuolemamme"

Jii-haa!!! Let's walk the wild side...

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

A:Miten niin "Jeesus loi"? WTF.. joku.. ajatusvirhe,..

Ei se ole ajatusvirhe tai kirjoitusvirhe, heidän "raameissaan".
Kristisillisille fundamantelisti-kreationisteille Jeesus=Jumala, joten heillä Jeesus saattoi olla myös valvomassa esim. Nooan arkin rakennustöitä ja mm. antamassa Nooalle ohjeita (kuten TJT kerran selitti).

Kreationistien saitti AiG sen sanoo: Jeesus on luoja itse.
The reality is that John 1:1–3 clearly reveals the deity of Jesus Christ, the Word, being the Creator God. As such it confirms many other passages in Scripture that teach that Christ is God.
- https://answersingenesis.org/jesus-christ/jesus-is-god/is-jesus-the-creator-god/

(Josta selviää että mm. Jehovan todistajat poikkeaa näistä kreationisteista tuossa suhteessa).

Anonymous said...

Teologian kandidaatti Stefan Nordenson on raamatunselitysopin alalta tekemässään väitöskirjassa pohtinut, auttoiko Jeesus Jumalaa luomistyössä:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/289386/Vaitoskirja+Jeesus+saattoi+auttaa+Jumalaa+luomistyossa

Anonymous said...

"Ei se ole ajatusvirhe tai kirjoitusvirhe, heidän "raameissaan".
Kristisillisille fundamantelisti-kreationisteille Jeesus=Jumala, joten heillä Jeesus saattoi olla myös valvomassa esim. Nooan arkin rakennustöitä ja mm. antamassa Nooalle ohjeita (kuten TJT kerran selitti)."

Ahaa, tuo oli uutta. Kiitos tiedosta!