4.2.15

Prometheus-leirejä on olemassa

Ylen uutisissa hämmästeltiin muuttuvaa yhteiskuntaamme. Siinä tutkija ja Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori Jouko Porkka kertoi miten nuorison asenteet uskontoa kohtaan ovat entistä kriittisempiä. Jopa iltarukouksien lausuminen on jäänyt vähemmälle, kun kodeissa ei enää jatketa rukousperinteitä.

Porkka kertoo suositun syyn tällaisen kriittisyyden lisääntymiselle:

Muutos on ollut minusta hämmästyttävän nopea. Tätä ollaan tutkijakollegoiden ja kirkon työntekijöiden kanssa pohdittu, että mistä tämä johtuu ja miten on mahdollista, että viidessä vuodessa tapahtuu näin paljon. Luulen, että sosiaalisen median rooli on tässä ihan ratkaiseva. Mutta se näkyy ihan jokapäiväisessä keskustelussa, mitä lehdistössä, radiossa, televisiossa käydään: kirkon rooli on toinen, kirkkoon suhtaudutaan huomattavasti kriittisemmin ja uskonnot nähdään kriittisemmin.

 Internetin kautta ihmiset altistuvat nopeasti ja helposti kritiikille. Kritiikin taso tietenkin vaihtelee nettisivujen välillä, mutta yleisesti voimme puhua internetin tuoneen aivan toisenlaisen maailman aivojen ympärille. Ainakin verrattuna vuosiin jolloin vastaavaa tekstiä sai hakea kissojen ja koirien kanssa kirjastoissa. Ja kirjastotädit ja -sedät joutuivat hätistelemään lemmikkejä pois.

Merkittävä muutos on tapahtunut/tapahtumassa rippileirien suosiossa. Tässä kohtaa Porkka puhui toimittajalle tavalla, joka sai minut hörppimään alkoholitonta juomaa holtittomasti.

Silloin, kun rippikoulu lakkaa olemasta osa nuorisokulttuuria, silloin sen asema heikkenee vääjäämättä. Ne, jotka eivät ole vahvasti motivoituneita tulemaan mukaan, jäävät hyvin helposti pois. Nämä tutkimustulokset, kun olemme haastatelleet samoja nuoria ennen ja jälkeen rippikoulun, osoittaa hyvin kategorisesti, miltei poikkeuksetta, että myös niille, jotka tulevat hyvin epäilevällä mielellä rippikouluun, on rippikoulu ollut hyvin positiivinen kasvun aika. He ovat olleet hyvin tyytyväisiä, että tulivat lähteneeksi, sanoo tutkija Jouko Porkka ja jatkaa:
– Jos tällainen porukka jää pois, on se vahinko yhteiskunnan kehityksen kannalta: meillä ei ole vaihtoehtoista mallia rippikoululle, tämän tyyppiselle nuoruuden siirtymäriitille, jossa tehdään merkittävä askel kohti aikuisuutta.


Kokemukseni rippileiristä oli lopulta positiivinen. En ottanut silloinkaan herkkänä teininä uskonnollisuutta elämääni, mutta sain kuulla ettei nuoren maailman kreationismi ole kannattava tulkinta kristityille. Ja muutenkin opetuksissa painostettiin hyvää tapakristillisyyttä, jossa pohdittiin ihan eettisiä asioita. Iltaisin sitten poikien tuvassa pidettiin hauskaa ei-kristillisesti ja ehkä mahdollisesti (en tunnusta tai varmista mitään) oltiin tekemässä porukalla viuhahdusjuoksua pitkin leirin pihaa, mutta siitä ei ole mitään todisteita eivätkä poliisit saapuneet paikalle.

Noh, takaisin asiaan. Olennaisinta on se, että tuolloin kauan kauan sitten teininä en ollut ollenkaan tietoinen Prometheus-leireistä. Toistaiseksi kaikki mitä olen lukenut ja kuullut Prometheus-leireistä ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että minulla olisi ollut huomattavasti hauskempi ja sivistävämpi kesä Protuilemassa. Se on juuri sellainen vaihtoehtoinen malli evankelisluterilaisen kirkon rippileireille, jota tutkija Porkka kaipaisi.

Prometheus-leirit olisivat juuri se uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhteiskunnan kehityksen tuki, jota kaikki suomalaiset voisivat käyttää. Toivottavasti tutkija Porkka on tänään saanut vinkkiä sen olemassaolosta. Eikä Promotheus-leiri edes ole ainoa vaihtoehto rippileirille. Onhan tarjolla myös Juurielo. Näin internetin ihmeaikana lapsesta aikuiseksi leirielämyksen kautta haluavat ihmiset kyllä löytävät paikkansa muualla kuin rippileireillä.

Kiitos uutisvinkistä, E. Pulli.

6 comments:

Arhi Kuittinen Finnsanity said...

Hassuinta on se, että kirkko esiintyy, kuin se olisi keksinyt rippikoulut. Ei ole totta.

Tosiasiassa Suomessa on ollut ainakin 10000 vuotta muinaisuskonnon hedelmällisyyskultin rippikouluja,

joita inkvisiittori Agricola kauhisteli, ennen kuin ryhtyi tuhoamaan, kiristämään ja vangitsemaan aitosuomalaisia. ja opettamaan outoa kirjoitusta suomenkielen taidottomana.

” Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”


On useita muitakin aikalaishavaintoja, että suomalaisten nuorten rituaalitoiminta oli sekä ohjattua että vapaata seksuaalista ekskursiota metsässä ym

mutta keskikesän juhlaan kuului selvästi nuorten johdattaminen ikiaikaisiin rituaaleihin, leikkeihin ja marihuanakokkojen juhlintaan esi-isienkin henkien kanssa lempeässä kesäyössä.


lepori said...

Niin.Nuo aikuistumiseen kuuluvat riitit varmaankin kuuluvat kulttuuriin kuin kulttuuriin tavalla tai toisella.
Kuulemani ja (näkemäni) mukaan Prometheus leirit ovat aivan hieno asia.
Niin se maailma muttuu?

Kyösti

PS. Ei minullakaan pahoja muistoja ole riparilta.Mutta enemmän kuin uskonasiat jäivät mieleeni pappimme vaimon eli ruustinnan mustat verkkosukat ja minihame ?

lepori said...

Niin.Nuo aikuistumiseen kuuluvat riitit varmaankin kuuluvat kulttuuriin kuin kulttuuriin tavalla tai toisella.
Kuulemani ja (näkemäni) mukaan Prometheus leirit ovat aivan hieno asia.
Niin se maailma muttuu?

Kyösti

PS. Ei minullakaan pahoja muistoja ole riparilta.Mutta enemmän kuin uskonasiat jäivät mieleeni pappimme vaimon eli ruustinnan mustat verkkosukat ja minihame ?

Epäsosiaalinen mytty said...

Täytyy sanoa, että itselle ripari oli loppujen lopuksi positiivinen kokemus, sitä ennen olin hengellisissä asioissa ihan hukassa, mutta seuraavaan syksyyn mennessä oli käynyt selväksi, että uskonnottomuus on mun juttu. Huvittavaa sinänsä, kai pitäisi kiittää seurakuntaa silmien avaamisesta.

Lintunen puutiainen said...

Mytylle kommentti. Niinpä. Itse olin ehdoton ateisti jo pari vuotta ennen leiririppikoulua, mutta ihan piruuttani kirjoitin leirin päätöstenttiin vastauksia kuin olisin potentiaalinen kristitty.

Leirin pappi oli hassu tapaus, joka ei osannut ollenkaan laulaa. Siinä mielessä ortodokseilla on taatusti paremmat bileet ja esteettisemmät työhönottohaastattelut.

Päällimmäiseksi rippileiriltä jäi se, etten jostain syystä käynyt cacalla viikkoon. Siispä en suosittele moista teististä paastoa kellekään.

Anonymous said...

Prometheus-leirit eivät taida olla sen enempää poliittisesti kuin uskonnollisestikaan sitoutumattomia. Taustalla on sielläkin ideologioita, jotka eivät ole neutraaleja.

Poliittinen väri on tavannut olla kai punavihreä ja uskonnollisuuden suhteen ilmapiiri Prometheus-leireillä on kai tavannut olla agnostismia kannattava.