15.8.13

Kadonneen papin arvoitus

Missourin osavaltiossa tapahtui kummia. Tai ehkä siellä tapahtui aivan tavallisia asioita, joita tulkittiin kummallisella tavalla. Paha auto-onnettomuus keräsi paikalle hälytysajoneuvoja ja -henkilökuntaa. Nuori nainen oli jäänyt vaikeasti romun sisälle jumiin. Palomiehillä oli ongelmia romun avaamisessa. Kuolema oli lähellä, kunnes...



Kuin tyhjästä ilmestyi pappi antamaan viimeisen voitelun tytölle. Se rauhoitti uhrin mielen. Lisäksi pappi sanoi luottavaisella äänellä palomiehille, että heidän varusteensa alkaisivat kyllä toimimaan. Kukaan ei huomannut millä autolla pappi oli saapunut onnettomuuspaikalle. Pian paikalle saapuikin toinen paloauto, josta saatiin tarpeeksi vahva leikkuri. Nainen saatiin irti romusta. Helikopteri kuljetti hänet sairaalaan. Henki pelastui. Palomiehet huomasivat vasta tässä vaiheessa, ettei pappia enää näkynyt missään. Paikalla ollut valokuvaaja ei myöskään onnistunut jälkeenpäin löytämään pappia kuvistaan. Kukaan ei tunnistanut pappia. Hän oli kadonnut kuin pier-, kuin aave.

Oliko paikalle ilmestynyt suojelusenkeli? Vai ehkä jonkun papin hyvämielinen henkiolento? Moni oli julistamassa tapahtumaa ihmeeksi. Meno vaikutti melko tutulta eräästä Monty Pythonin elokuvasta.

Jälleen kerran ihanat visiot enkeleistä, mysteereistä ja ihmeestä kohtaavat harmaan ja tylsän todellisuuden. Kyseessä oli ihan tavallinen pappi, joka teki parhaansa vaikeassa tilanteessa. Hän ei kaipaa mainetta tai kunniaa. Pappi Patrick Dowling toivoo palomiesten ja ensiapuhoitajien saavan heille kuuluvan kunnian naisen hengen pelastamisesta. Dowling saapui ja lähti omalla autollaan, mutta parkkeerasi sen ison ajoneuvon taakse, jottei olisi kenenkään tiellä. Hän jätti nimensä yhdelle pelastustyöntekijöistä helikopterin lähdettyä, mutta se ei tainnut jäädä muistiin.

Kadonneen papin ihme oli valmis leviämään. Jopa FoxNews kanavalle asti.

3 comments:

Sähis said...
This comment has been removed by the author.
Sähis said...

Hölmöllä linjalla kun mennään, niin heitän tänne pari tärppiä:

http://dome.fi/viihde/ajankohtaista/homeopaattinen-ensiapulaukku-kaikkiin-pieniin-ja-suurempiin-onnettomuuksiin

ja sitten taitaa Illuminati varoitella sinulle rivien välistä:
http://www.hs.fi/ulkomaat/Paholaisen+asianajaja+kuoli+/a1305706867940

Irja Viirret said...

Tästä ei tarina enää paljon parane:)