23.6.13

Vuodet vierivät, Kreationismi.fi vastaa

Koin iloisen yllätyksen eilen. Tieteellinen kreationismi ry:n Kreationismi.fi ei ole vielä kuollut ja kuopattu, sillä joku sen jäsenistä jaksaa vastailla lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Ja se on hyvä, sillä kysymyksiä on todennäköisesti kertynyt runsaasti. Sain ilmoituksen, että kirjoittamani kysymys on vihdoinkin saanut vastauksen.

Hei. Mitä geologisia todisteita on löydetty näistä Raamatun mainitsemista "syvyyksien lähteistä"? Ovatko ne kaikki tuhoutuneet vedenpaisumuksessa, vai onko pari vielä toiminnassa jossain maailman kolkassa?

Jos olet niitä ihmisiä jotka ovat perehtyneet kreationismiin, niin tiedät mihin he tarvitsevat syvyyksien lähteitä. Nooan vedenpaisumus vaati melko runsaasti vettä. Jotta kaikki vuoret, kukkulat ja mantereet peitettäisiin tulvavesillä, niin pitäisi olla, noh, perkeleesti. Eräs ratkaisu on ollut syvyyksissä piileksevissä vesissä, jotka pulvahtivat pinnalle tulvavesinä. Samalla nämä syvyyksien lähteet selittävät miten vesi kiersi ekosysteemissä ennen sateenkaaria. Ilmassa ei voinut olla tarpeeksi kosteutta sateenkaaria varten, joten veden täytyi pääst muuta kautta kasveille. Muistathan, että sateenkaaret ilmestyivät vasta vedenpaisumuksen jälkeiseen maailmaan, kun Jumala lupasi, ettei tee enää vastaavaa massamurhaa.

Kaiken kaikkiaan se on eräs monista kreationismin vaatimista omituisuuksista.

Noh, Kreationismi.fi vastaa:

Syvyyden lähteet ovat todennäköisesti meren- tai maanalaisia vesilähteitä. Vedenpaisumuksen yhteydessä ne voivat tarkoittaa molempia.
Jos syvyyden lähteet ovat vesien pääasiallinen lähde, niiden on täytynyt olla hyvin suuri veden lähde. Jotkut ovat ehdottaneet, että kun Jumala luomisviikon kolmantena päivänä saattoi kuivan maan näkyviin vesien alta, osa maan peittäneistä vesistä jäi maan alle ja sisään.1
1. Moos. 7:11 sanoo, että tulvan alkaessa syvyyden lähteet puhkesivat, mikä todennäköisesti viittaa vedenpurkaukseen suurten halkeamien läpi niin maalla kuin meressäkin. Paineessa olleet vedet purkautuivat esiin katastrofaalisin seurauksin. Nykyisissä sedimenttikivikerrostumissa on monia kerrostumia, joissa on siellä täällä tuliperäisiä kiviä – kerrostumissa, jotka ovat aivan ilmeisesti muodostuneet vedenpaisumuksen aikana. Syvyyden lähteiden purkautumisen yhteydessä tuliperäinen toiminta oli myös hyvin todennäköisesti vilkasta suurten vesimassojen purkautuessa maan päälle. Mielenkiintoista on myös, että nykyään noin 70% tulivuorten sylkemästä aineesta on vettä tyypillisesti höyrynä.
Katastrofipohjaisen laattatektoniikkamallin kehittäjät2 ovat ehdottaneet mallissaan, että vedenpaisumuksen alussa meren pohja kohosi nopeasti jopa 2000 metriä litosfäärilaattojen horisontaalisen liikkeen kiihtymisen aiheuttaman lämpötilan nousun takia. Tämä olisi roiskuttanut merivettä maalle ja aiheuttanut massiivisen tulvimisen – ehkäpä juuri sitä, mitä on osuvasti kuvattu ”syvyyden lähteiden” puhkeamisena.
Katastrofipohjaisen laattatektoniikkamallin perusteella ei siis ole odotettavissa, että syvyyden lähteitä löydettäisiin. Tilanne on sama myös Roy D. Holtin teoriassa3 ja kiistanalaisessa hydrolaattateoriassa4.

Lyhyempi versio: Vedenpaisumusteoria edellyttää syvyyksien lähteitä (koska Raamattu), mutta ne katosivat siinä samalla, kun mannerlaatat pomppivat kilometrien verran ja meno oli muutenkin melko rauhatonta, vain 4300 vuotta sitten.

Valitettavasti en enää muista laitoinko Kreationismi.fi -sivustolle muita kysymyksiä. Tämän kysymyksen kirjoitin 30.6.2009. Neljä vuotta myöhemmin voin vain todeta, että kreationismi on haihtunut entistä epäolennaisemmaksi Suomessa.

Näytteitä Kreationismi.fi -sivun menosta edellisiltä vuosilta:

2008

2011

1 comment:

Anonymous said...

"Samalla nämä syvyyksien lähteet selittävät miten vesi kiersi ekosysteemissä ennen sateenkaaria. Ilmassa ei voinut olla tarpeeksi kosteutta sateenkaaria varten, joten veden täytyi pääst muuta kautta kasveille. Muistathan, että sateenkaaret ilmestyivät vasta vedenpaisumuksen jälkeiseen maailmaan, kun Jumala lupasi, ettei tee enää vastaavaa massamurhaa."

"There was no rain before the Flood"-väite löytyy Creation Ministires Internationalin "Arguments we think creationists should NOT use" -listalta (http://creation.com/qa#bad_arguments).

Sateenkaaria siis oli todennäköisimmin myös ennen vedenpaisumusta. Jumala antoi niille vain symbolisen merkityksen vedenpaisumuksen jälkeen.

Lisäksi jos vastauksen lukee tarkasti, huomaa, etteivät kyseiset syvyyden lähteet voineet toimia veden toimittamiseksi kasveille ennen vedenpaisumusta.

Kyseinen "vesi syvyyden lähteiden kautta kasveille" -selitys liittyy ns. vesivaippamalliin, joka on sekä tieteellisesti, että Raamatullisesti perusteltuna niin surkea, että kreationistien parissa se on jo suurelta osin hylätty. (Lisää esim. http://creation.com/images/pdfs/cabook/chapter12.pdf)