7.11.12

Muistatko älykkään suunnittelun? osa 2

ID:n merkittävin matemaatikko/teologi William Dembski on jälleen ottanut kantaa älykkään suunnitelman vääjäämättömään voittoon. Viimeksi hän oli ennustamassa darwinistisen evoluutioteorian olevan aivan haudan partaalla. Ennustuksella on vielä aikaa toteutua. Tämän vuoden syksyllä Dembski tarkastelee tuota hautaan kaatumista hieman tarkemmin.

Evolution News & Views blogissa hän kertoo minkälaiset muutokset ovat olleet rohkaisevia älykkään suunnitelman kannalta. Ei tietenkään niinkään tieteellisen teorian kehittämisen takia, tai merkittävän toistettavan tieteellisen testin kautta biologiassa. Dembskin etsimät merkit ovat enemmänkin populaaririntamalla. Parin viime vuoden aikana jopa kaksi merkittävää filosofia on ottanut avoimesti kriittisen kannan darwinismiin! Entinen ateistifilosofi Antony Flew vaihtoi näkökulmansa deistiseen suuntaan.Jos sellaista tapahtuisi lisää, niin älykäs suunnitelma olisi nousussa myös akateemisessa maailmassa.

About a decade ago I would muse on what it might take for intelligent design to win the day. Clearly, its intellectual and scientific project needed to move forward, and, happily, that has been happening. But I was also thinking in terms of a watershed event, something that could have the effect of a Berlin Wall coming down, so that nothing thereafter was the same. It struck me that an event like this could involve some notable atheists coming to reverse themselves on the evidence for design in the cosmos.

Tuo Berliinin muuri on hiljalleen rapisemassa, mutta raot vertauskuvauksellisessa muurissa ovat vielä tulevaisuuden tapahtumia. ID:n vallankumous tulee näkyviin siinä, että suhteessa enemmän ateisteja tulee kääntymään johonkin ei-ateistiseen kantaan, verrattuna teisteihin jotka menettävät uskonsa. Sitä odotellessaan Dembski iloitsee filosofi Thomas Nagelin kirjoittamasta Mind and Cosmos: Why the Materialist Neo-Darwinina Conception of Nature Is Almost Certainly False -kirjasta. Nagel on kirjoittanut, että tiedemiesten pitäisi olla avarakatseisempia pohtiessaan biologian aiheuttamia mysteerejä. Darwinismin suora kritisoiminen on harvinaista herkkua Dembskille, varsinkin Oxford University Pressin tuotoksessa. Siksi edessä on ID:n kannalta paremman tulevaisuuden odottelua.

Thomas Nagel, with his just published Mind & Cosmos, has now become another such defector from Darwinian naturalism. Appearing from Oxford University Press and subtitled Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False, this slender volume (it’s only 130 pages) represents the most disconcerting defection (disconcerting to Darwinists) from Darwinian naturalism to date. We’re still not talking the Berlin Wall coming down, but it’s not hard to see it as a realistic possibility, off in the distance, after reading this book.

Nagel on siis täysillä darwinismin taakseen jättänyt filosofi. Kuitenkaan hän ei ole ottanut älykkään suunnitelman ideaa korvaamaan darwinismia, vaan kehittelee kolmatta vaihtoehtoa. Tuo älykkään suunnitelman hylkääminen ei saa Dembskiä suopealle tuulelle.

I want to pause at this point because I’ve seen this in the past, namely, thinkers, even of high profile and caliber, who see the problems with Darwinian naturalism but then also turn away from intelligent design. What’s going on here? Is it that intelligent design just doesn’t have the intellectual horsepower to convince these thinkers, and so they look elsewhere? Although I’m an ID guy, I’ve seen this phenomenon for a while, and I think I can say dispassionately that that’s not what’s going on here. Invariably, I find that there’s nothing wrong with the ID position per se. …

Älykäs suunnitelma siis olisi aivan validi tieteellinen vaihtoehto darwinistiselle evoluutiolle, jos Dembskiltä kysytään, mutta nuo älykkäät naturalismia kritisoineed filosofit eivät jostain syystä ota ID:tä käyttöön. Dembski kertoo miksi.

The Darwin doubters who are not prepared to follow through with ID are guided, in every instance I know, not by evidential or theoretical concerns about ID but by worldview preferences.

ID jätetään pölyttymään maailmankatsomusten takia, ei sen takia että se olisi jotenkin käyttökelvoton suunnittelun havaitsemisessa.

5 comments:

Tomi said...

Filosofit tuntuvat hyökkäävän joukolla materialismia vastaan. Ennen kaikkea reduktionismi tuntuu harmittavan heitä.

Pohjimmiltaan kyse on kenties siitä, että filosofit pelkäävät asemansa ja arvovaltansa murenevan. Jos tiede kertoo kaiken, niin mihin filosofiaa tarvitaan?

Kimmo said...

"Darwinismihan" on jo osoittautunut puutteelliseksi teoriaksi. Nykybiologit kannattavat synteettistä evoluutioteoriaa.

Tomi said...

Edelleekin kaikki adaptiivinen (sopeutumista parantava) muutos johtuu vain ja ainoastaan luonnonvalinnasta.
Synteettista evoluutioteoriaa kutsutaan darwinismiksi tai neo-darwinismiksi, koska luonnonvalinta selittaa lajien sopeutumisen.

Anonymous said...

Filosofit "hyökkäävät" materialismia vastaan, koska pohjimmiltaan filosfit ajattelevat asiat loppuun asti toisin kuin materialistit.

Tomi said...

Ano, hyötyä pohtia olemattomia. Metafysiikka ei voi antaa koskaan mitään järkevää ulos.