1.11.12

Meedioita testissä

BBC uutisoi kahden selvännäkijän testistä. Lontoon Goldsmiths yliopistossa kokeiltiin saisivatko Patricia Putt ja Kim Whitton minkäänlaista yliluonnollista yhteyttä sermin takana piileskeleviin ihmisiin, eli saisivatko meediot irti jotakin tietoa viidestä kokeeseen osallistuvasta ihmisestä. Koehenkilöt istuivat esteen takana hiljaa. Koejärjestelyt olivat psykologian laitoksen johtaja Chris Frenchin kynästä. Molemmat naisista olivat sitä mieltä, että testi olisi reilu ja tarkoituksenmukainen. Myös Merseysiden skeptikkoseura (linkin takana tarkat tiedot koejärjestelystä) osallistui suunnitteluun.

Testi tehtiin Halloweenin kunniaksi. Kim ja Patricia olivat hyvällä tuulella ennen aloittamista. Tulokset olivat - ironisesti - ennustettavissa. Kahden meedion piti laatia viidestä koehenkilöstä kuvaukset, joista nämä viisi voisivat oikein tunnistaa itsensä. Neljä oikein viidestä laskettaisiin onnistuneeksi tulokseksi. Mutta henkimaailmasta saadun tiedon perusteella kirjoitetut kuvaukset päätyivät oikeaan tunnistamiseen vain yhdessä tapauksessa per meedio. Arpaonnella olisi saanut saman tuloksen. Jos toiminen vaatii koehenkilöiden visuaalista tarkkailua, ja vihjeiden saamista myös vuoropuhelun kautta, niin selitys telepatian kautta toimivalle selvänäölle ei olekaan enää niin mystinen.

Onneksi Kim ja Patricia eivät lannistuneet testin tuloksista. Selitys oli selkeä. Kykyjen toimiminen olisi luotettavampaa, jos he olisivat saaneet nähdä ja puhua koehenkilöiden kanssa. Silloin tuo mielten välinen linkki olisi aktivoitunut, ja he olisivat saaneet tarkempaa tietoa. Testillä ei tietenkään mitenkään todistettu, ettei tuollaisia yliluonnollisia voimia voisi olla olemassa. Sellaisen kyvyn ilmestyminen vain vaatii olosuhteet, jotka käytetty testi oli karsinut. Testillä vain vahvistettiin tutkijoiden ennakko-olettamuksia, totesi Patricia. Samoin hän kuvaili tutkijoita umpimielisiksi.Vaikka liikkeellä on aivan selkeitä huijareita, niin heidän perusteella ei saisi tuomita aitoja meedioita.

Siitä olenkin aivan samaa mieltä Patrician kanssa. Nyt pitäisi enää löytää ne aidot meediot.

No comments: