23.2.12

Tappavaa taikauskoa maailmalla

Nepalin syrjäisillä seuduilla taikauskolla on vahva vaikutus. 40-vuotias Dhegani Mahato sai huomata tämän, kun häntä syytettiin noituudesta. Mahato yhdistettiin erään sukulaisen sairastumiseen. Sen aiheuttajaksi arvailtiin kirousta. Naisena Mahatolla ei ollut kovin monta tapaa panna hanttiin, kun joukko noituuden etsijöistä sai hänet käsiinsä. Mahatoa hakattiin kepeillä ja heiteltiin kivillä. Lopulta hänet valeltiin keroseenillä ja sytytettiin tuleen.

Poliisi pidätti kymmenen ihmistä. Mukana pari shamaania. Kaikki ovat tunnustaneet Mahaton tappamisen. Heidän näkökulmastaan päin katseltuna he tietenkin tekivät oikein hankkiutuessaan eroon noidasta.

Hieman hämmästyttävästi tällainen tappava taikausko on pesiytynyt sitkeästi myös joihinkin teollisuusmaihin. Etelä-Korea on elektroniikan eturintamia ja digitaalisesti edellä jopa Suomea. Koulutus ei ole maailman huonoimpia. Kansalaisilla on paremmat edellytykset pitkään elämään kuin Nepalissa tai Afrikan savannilla. Kuitenkin mukana on taikauskoa.

Pastori Park ja hänen vaimonsa Cho yrittivät päästä eroon eräiden lapsien pahoista hengistä kristinuskoon perustuvilla uskomuksilla. He sitoivat lapsien kädet ja jalat sukkohousuilla. Hiukset leikkattiin pois. Luultavasti helpottamaan henkien poistumista lapsista. Valitettavasti karkotukseen liittyi myös olematon ruokavalio. Kolme lapsista kuoli nälkään. 9-, 7- ja 3-vuotiaat lapset pysyivät kuolleina, vaikka pariskunta rukoili virkoamista.

Valitettavasti rukous ei riitä rikkomaan luonnonlakeja.

No comments: