11.1.12

Kun uskonto haluaa lakipykäliin

Järjestäytyneillä uskonnoilla täytyy olla oikeus syrjiä ihmisiä uskontonsa määräämien sääntöjen mukaan. Olen kirjoittanut näin aikaisemmin, mutta on aika tehdä se uudelleen. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, ettei järjestäytynyt uskonto saa sanella uskontonsa ulkopuolisille ohjeita siitä miten elää uskonnon oppien mukaan. Jos kirkon pääjehut määräävät, että vain vasenkätiset saavat mennä naimisiin vasenkätisten kanssa, niin olkoon se kyseisen kirkon yksinoikeus säännöissä.

Ongelmia ilmenee välittömästi, jos kirkko alkaa asettelemaan määräyksiään kirkon ulkopuolisten päälle. Katolisen kirkon arkkipiispa Oscar Cruz todisti tämän Filippiineillä. Hän saneli TV-uutisissa avioliittojen koostumuksen. Vatikaani on sanelemassa valtioille sitä minkälaisia avioliittolakeja niissä pitäisi olla. Cruz on selittänyt, ettei hedelmättömille pareille pitäisi antaa oikeutta avioliittoon. Filippiinien avioliittolakiin pitäisi tehdä muutos, joka takaa avioparien olevan yhdessä vain lisääntymistarkoituksella varustettuna. Lapsettomuuden valinneet parit tekevät syntiä Jumalan silmien edessä. Cruz suosittelee, että jo naimisiin kerinneiden lapsettomien parien avioliitto mitätöitäisiin.

Jos maan viranomaiset noudattavat arkkipiispan ohjeita, joutuvat katolisen kirkon ulkopuoliset ihmiset katolilaisen dogman alaiseksi. Sehän passaa paaville.

Malediiveillä ollaan vuorostaan vaatimassa taikauskoa lakipykäliin. Sheikki Abdullah Bin Mohamed on huolissaan taikavoimien avoimesta riehumisesta maassa. Hän vaatii parlamenttia laatimaan noituuskieltolain. Noituuden harjoittajat joutuisivat parhaimmassa tapauksessa vain vankeuteen. Mohamed suosittelee tuomioksi taikasanojen hoilaamisesta kuolemantuomiota. Vaikka skeptikko olenkin, tuntuu se hieman liioittelulta. Saudi-Arabiassa on vastaava tuomio noituudesta, joten muutenkin islamilainen Malediivien tasavalta siirtyisi lähemmäksi menneitä vuosisatoja.

4 comments:

Pauliina said...

Samantyylistä keskustelua on käyty myös Suomessa tasa-arvoisen avioliittolain suhteen. Koska homoseksuaalit eivät voi lisääntyä, eivät he voi päästä naimisiin. Siten ei myöskään hedelmättömien heteroseksuaalien pidä päästä naimisiin.

Mutta miten testata pareja, ovatko avioliittokelpoisia, siis hedelmällisiä keskenään? Aika monestihan sen huomataan vasta kun lapsia tahdotaan. Siis seksiä harrastamalla. Mutta mutta, esiaviollinen seksihän on (kuulemma) syntiä, ei sitä niin voi tehdä.

Kalteva pinta, kalteva pinta! Pian kukaan ei pääse naimisiin, kun ei tiedätä ketkä ovat lisääntymiskykyisiä!!

Samuli Pahalahti said...

Kyllähän Suomessakin esimerkiksi estetään ateisteja ja ei-kristittyjä käymästä kauppaa keskenään kristillisinä juhlapyhinä.

Anonymous said...

Lehden mukaan Ruotsin mallin ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus kiinnostaa työnantajia. Mutta entäs kirkkopyhät? Eikö kukaan uskalla ehdottaa niistä luopumista?

Jim van Beam said...

Malediivit: paratiisisaari, josta uskonto on tehnyt persereiän.

http://minivannews.com/society/protesters-calling-for-religious-tolerance-attacked-with-stones-threatened-with-death-29260

http://scienceblogs.com/pharyngula/2010/06/i_guess_i_wont_ever_be_visitin.php

Religion poisons everything.