12.9.11

Komeetta Elenin VS Komeetta Elenin

Kauhistuksen kauhistus ja ahdistusten ahdinko. Komeetta Elenin lähestyy kriittistä paikkaansa kruisailuradallaan aurinkojärjestelmässä. Taikavoimalla toimivan painovoiman takia monet ovat ennustaneet suuria tuhoja. Syyskuun viides päivä Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä varoitti lukijoitaan: 27. syyskuuta 2011 Komeetta Elenin aiheuttaa tuhoa.

Purkkiruokaa pakkaseen ja juomavettä talteen sängyn alle, sano. Loppu on jälleen kerran lähellä!

Toisaalla vaihtoehtotulkintojen labyrinteissä ollaan kuitenkin aivan toista mieltä. Nibiru-planeetan vaaroista varoittava Nibirun paluu väittää röyhkeästi, ettei komeetta Elenin ole vaarallinen.

Nyt kun Elenin saapumisen näkyvä informointi on alkanut näkymään yhdellä jos toisellakin sivustolla niin muistuttaisin, että se ei ole sama kuin Nibiru. Elenin on vain pieni jäinen komeetta joka ohittaa piakkoin maapallomme, mutta siitä ei ole vaaraa maapallollemme toisin kuin Nibirusta ja napasiirtymästä (näin Zetat ovat todenneet). Joten näitä kahta asiaa ei pidä yhdistää toisiinsa.


Pahus sentään. Kenen sanaan minä voin luottaa? Kenen sanan perusteella minä nyt myyn tai jätän myymättä turhien iskurepliikkien kokoelmani? Jätänkö kastelematta imuriani? Oliko virhe ostaa 700 kilogrammaa jodia? Kuka kantaa vastuun?

2 comments:

Skiriki said...

Tositarina omasta elämästäni:

Itse muistan 1994 (aikaa ennen tositoimivaa nettiä ja wikipediaa, young ones!), kun lähestyvän komeetan povattiin aiheuttavan kauheaa tuhoa painovoimakentillä ja ties millä! Hyvää tarkoittavalta taholta kuulin, kuinka nyt kannattaisi kerätä ruokaa, lääkkeitä yms talteen, koska tuhon päivät ovat lähellä. Povaus aiheutti aikalailla henkistä tuskaa; köyhä opiskelija, mistäs rahaa revit kuukausien muonavarastoon, kun muutenkin eletään kädestä suuhun?

Sitten yht'äkkiä (noin päivä tai kaksi tämän kuulemisen jälkeen) jotain napsahti kaalissa kotiin (kiitos sen 1 skilliränkin jonka omistan astronomiassa) ja angsti muuttui joksikin muuksi, kiukuksi. "...komeetta ohittaa maapallon 200 miljoonan kilometrin päästä..." Hei, mitä HELVETTIÄ. Sehän on 1.333... AU:ta! --tun aurinkokin on lähempänä! Mua viedään kuin pässiä lieassa!

Jos pistät tähän kiukkuisen kiroilurimpsun, se kertoo seuranneesta reaktiosta ja tämän jälkeen tarkastin aina huolellisesti taivaallista tuhoa povanneiden ennustuksista sellaiset asiat, kuin etäisyyden planeetasta, massa, suuntavektorit...

MrrKAT said...

Lontoon reissulta tarttuneen Plaitin Bad Astronomyn luettuani tajusin, että v. 1982, 2000 ja 2012 suurta merkitystä näytteli ja näyttelee "linja-usko". Että väitetään olevan suorassa linjassa -> mullistus.

Myös tämän Elenin kohdalla tärkeää oli että oli "linjassa" tietyllä hetkellä. Tämmöiselle uskolle on rusentavaa jos se hajoaa osiin epämääräiseksi töhnäksi?

Toinen tapa kauhistua on tuoda kohde suoraan lähelleen. (Molemmat harhaisia, ei tule suoriin linjoihin eikä lähelle).

Ehkä pitäisi ostaa - sipsipussi. Katsella sipsejä syöden ja naureskellen kun Niburulaiset ja Eleniläiset tappelee keskenään "oikeammasta" maailmanlopusta?

Näemmekö v. 20xx vielä kybersodan tai sisällissodan tämmöisten uskonryhmien välillä ? Silloin ei enää naurata..