9.9.11

2 miljoonaa euroa homeopatian tutkimiseen

Euroopan parlamentissa tehdään taas tärkeitä päätöksiä. Politiikan tekoon on sekaantunut myös rahakasoissa pyörivä Iso Homeopatia, jonka lobbaajat ovat olleet ahkeria. EU:n yliopistoihin suunniteltavia tutkimusohjelmia pohditaan parlamentissa. Jostain aivan käsittämättömästä syystä on joku haluaa tietää miten hyvin homeopatia tepsii lehmien täydentävänä hoitomuotona. Tai tarkemmin sanottuna, miten hyvin homeopatia toimii antibioottien korvikkeena. Tutkimuksiin varataan noin kaksi miljoonaa euroa. Ben Goldacre huomauttaa, että kaksi miljoonaa euroa on melko paljon pelkästä karjalle jaeltavien pillereiden esitutkimuksesta. Varsinkin kun ottaa huomioon miten selkeästi homeopatia on asettunut lumevaikutuksen tasolle.

Etuna on tietenkin se, että liiallinen antibioottien käyttö jää vähemmälle. Bakteerikantojen resistenssi ei pääse kehittymään niin helposti tappajatasolle.

Toisaalla ollaan hiljalleen jättämässä vaihtoehtohoitojen opettamista vähemmälle. DC's Impropable Science on huomannut miten Westminsterin yliopistolla on jätetty naturopatia ja ravintoterapia pois kurssilistalta. Akupunktuuri ja yrttilääkintä jatkavat listalla.

David Colquhoun jatkaa kirjoituksessaan yrttilääkinnän heikkouksista. Kritiikki on lukemisen arvoista. Näyttöä ei tahdo kertyä yrttien teholle.

No comments: