22.8.11

Jumala vihaa paavia

Paavi Benedictus XVI vierailee Espanjan aurinkoisilla kukkuloilla. Hän pyrkii puhdistamaan katolisen kirkon mainetta. Espanjan sosialistinen hallitus ei nöyristele kirkon edessä kuten wanhaan hyvään aikaan oli tapana. Nuoret pitäisi saada innostumaan kirkkoon liittyvistä asioista ja omaksumaan vanhojen pappojen asettaman moraaliopit. Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo nakki kakkupalaan aseteltuna. Nimenomaan nuorille tarkoitetussa puheessaan paavi alleviivaili uskon tärkeyttä, jotta seuraava sukupolvi kasvaisi kunnolliseksi sukupolveksi. Abortit, homostelu, esiaviollinen seksi, ehkäisyvälineet ja muut syntiset asiat karkotetaan pois yhteistyöllä. Paavin harmiksi hieno saarna keskeytyi, kun Jumala puuttui peliin.

Katolisen kirkon päämies varoitti nuoria pyhiinvaeltajia vääristä jumalista ja kehotti heitä levittämään evankeliumia. Paavin sunnuntain vastaisena yönä pitämä saarna keskeytyi rajumyrskyn takia.

Rankkasade kasteli paavin läpimäräksi, ja puhuri vei mennessään hänen saarnapaperinsa. Yömessun alkaessa lämpötila lähenteli 40:tä astetta, ja kymmenet ihmiset pyörtyilivät ja kärsivät auringonpistoksista.



Aivan selvästi yläkerran Herra ei halunnut kuunnella saarnaa. Ehkä Hän ei tykännyt siitä miten Bene-D ei kirjoittanut muistiinpanoihinsa yhtäkään anteeksipyyntöä pedofiliaskandaalista? Tai ei tykännyt siitä, että ympäripyöreiden anteeksipyyntöjen jälkeen ei ole tehty oikeasti mitään uhrien auttamiseksi?

Beyond Belief -kirjan lukeminen on vielä kesken. Aikaa kuluu erilaisten tapausten googlauksiin, kun selvitän miten mitäkin hyväksikäyttötapausta on esitelty uutisissa. Yhä uudelleen on ilmestynyt uusia hyväksikäyttörinkejä, joissa papit ja/tai piispat suojelevat toisiaan. Paavi Johannes Paavali II kuvaili ongelmaa, kun suostui sitä edes joskus kommentoimaan, Yhdysvaltojen sisäiseksi ilmiöksi. Vaikka tapauksia tuli jatkuvasti julki ympäri maailmaa. Vaatii aina välillä pientä rauhoittumista, jotta saan luettua kirjan loppuun asti.

Paavia tarvitaan pian myös Suomeen, sillä suomalaiset nuoret vieroksuvat vahvaa uskonnollisuutta. Ehkä Bene-D osaisi vakuutella nuoret toisiin aatoksiin.

No comments: