6.2.11

Ennustaja ja 3 videota

Helsingin sanomat uutisoi paperisessa versiossaan epärehellisestä ennustajasta. Petoksesta ja törkeästä petoksesta tuomittu nainen nosti kaupungilta ja Kelalta tukia. Näiden lisäksi ennustaja sai työmarkkinatukea. Kuitenkin hän tienasi samaan aikaan teelehdillä ja tarot-korteilla (tai jollain) 29 000 euroa.

Onneksi Suomessa riittää rehellisiä ennustajia, joten yhden epärehellisen tuomitseminen ei vaikuta ennustamistalouteen.

Viikonlopun viihteeksi ensin musiikkivideo lukuhetkien tärkeydestä.



Sitten video siitä miten Miehet valmistavat ruokaa.



Lopetuksena esi-siunatun ruokavalion mainos.

4 comments:

Anonymous said...

Kiinnostaisikohan PA:aa analyysi ennustajavisiitistä? Saattaisi olla sellainen vireillä.

Paholaisen Asianajaja said...

Kokemukset kiinnostavat. Kerro ihmeessä miten suomalaiset ennustajat toimivat.

Anonymous said...

Kyseinen rouvashenkilö "näkee enkeleitä". Hän pitää vastaanottoa, jossa antaa myös energiahoitoja ja jakaa puhelinennustuksia. Tunnin tulkintaani kuului myös ns. "jälkitulkinta", eli halutessani voisin ottaa yhteyttä vaikka sähköpostilla ja kysellä tarkemmin.

Ennustus alkoi siitä, että hän ilmoitti kuuntelevansa vähän enkeliäni ja sitten voidaan aloittaa. Monet sanotut asiat olivat sellaisia, että niitä voi sanoa aika lailla kaikista. Mainittakoon mm. lapset (joita en aio hankkia, mutta eiköhän suomalaisista yli 75% hanki?), ja se, miten elämässäni on kaksi miestä (kihlasormuksesta toinen, ja on turvallista olettaa, että minulla on isä, tai ainakin jokin toinen mieshahmo elämässäni). Lisäki mainittiin, että ympärilläni on 2-3 ihmistä, jotka imevät minusta energiaa. Kenelläpä ei. Olen kuulemma joskus 7-vuotiaana joutunut ottamaan matkaani mukaan toisen enkelin, joka on tullut auttamaan vaikeissa tilanteissa ihmisten kanssa (koulun aloituksen aikoihin, vau!).

Sellaisia osumia, jotka saattaisivat olla ainoastaan itseeni sopivia, tuli muutama. Heti aivan alkuun sain kuulla olevani sellainen ihminen, jota tarvitaan konfliktitilanteiden ratkaisijana ja ns. "välittäjänä". Piirrustusharrastus arvattiin, ja toki harrastan sitä, mutta enemmän soitan ja kirjoitan.

Häpeäkseni taustastani löytyy puolisattumia. Tiedusteltiin mitä Äiti Maa tarkoittaa minulle, sekä näenkö "tummia hahmoja". Yläasteikäisenä tuli uskottua aika moneen asiaan, mm. edellä mainittuihin. Nämä ihmeelliset kysymykset laitoin kuitenkin vain sen piikkiin, että hän oletti minun olevan jonkin sortin New Age hippi sen perusteella, että olin ylipäätään tullut ennustajalle.

Nämä pointit tulivat äkkiseltään mieleen. Nauhoitin koko tulkinnan, josko tuon löytäisin vielä jostakin.

man with desire said...

Oletko koskaan arvoitellut tai epäröinyt sen kanssa, mikä voima sinussa vaikuttaa? Oletko miettinyt, että jos vaikkapa parantumisia ja muita erikoisia asioita tapahtuu kauttasi, niin mistä lähteestä "lahjasi" ovat? On hyvä ottaa huomioon, että vaikka ihminen vilpittömästi ajattelisi välittävänsä "Kristuksen ja Pyhän Hengen" voimaa, tämä ei takaa, että hänen lahjansa olisivat Jumalasta. Saatana saattaa helposti jäljitellä parantamista, profetoimista, kielilläpuhumista, tiedon sanoja ja muita Raamatun mainitsemia armolahjoja. Hän voi antaa näitä jäljitelmälahjoja ihmisille, jotta he joutuisivat vain kauemmas eroon Jumalasta.
Lisäksi Raamatun omat kuvaukset antavat mallia tältä alueelta. Yksi esimerkki on Simon-noita, joka mainitaan Apostolien tekojen 8:ssa luvussa. Tämä henkilö teki ihmeitä magian avulla ja ihmisten nähden, niin että nämä luulivat hänen toimivan Jumalan avulla. Kuitenkaan hänessä ei ollut Jumalan Pyhän Hengen voima, vaan hän oli koko ajan eksyksissä. (Samoin tunnettu on kertomus faaraon taikureista; nämä magiaa harjoittavat taikurit pystyivät tekemään vastaavankaltaisia ihmeitä kuin Mooses.)

Lisäksi meidän ei tarvitse katsoa muuta kuin Jeesuksen omia sanoja tältä alueelta. Hän totesi, että viimeisellä tuomiolla tulisi esiintymään monia ihmisiä, jotka olisivat ennustaneet ja tehneet voimallisia tekoja hänen nimessään; ihmisiä, joita Jeesus ei kuitenkaan tuntenut, eli he eivät olleet hänen omiaan. Nämä jakeet todistavat hyvin sen seikan, että vaikka ihminen vilpittömästi ajattelee toimivansa Jumalan voimassa, voi hän silti olla täysin eksyksissä:

- (Matt 7:22,23) Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'

Lisää tietoa;

http://www.jariiivanainen.net/mikavoimasinussavaikuttaa.html