30.9.10

Pyhä Veri, Pyhä Graal, Pyhä Jysäys!

Kirjahyllyssäni on pitkään pölyttynyt Pyhä veri, pyhä Graal-kirja. Sitä mainostetaan mm. seuraavin sanakääntein:

Kun Pyhä veri, pyhä Graal ilmestyi Isossa-Britanniassa vuonna 1982, se nousi heti myyntitilastojen kärkeen. Kirjan johtopäätökset ja asiakirjatodisteet ovat vakuuttavia ja monien mielestä jopa vaarallisia. Kirjailijoiden kymmenen vuotta kestänyt pyhän Graalin metsästys johdatti heidät Ranskaan, jossa tämä kiehtova tarina politiikasta ja uskosta sai kauan sitten alkunsa. Pyhä veri, pyhä Graal on kertomus temppeliritareista, salaisesta Siionin veljeskunnasta ja sen pyrkimyksistä nostaa merovingien perilliset takaisin poliittiseen valtaan. Kirjan kirjoittajien mukaan tutkimus osoittaa, ettei Jeesus kuollutkaan ristillä vaan meni naimisiin ja sai perillisiä, joiden suonissa virtaa tänäkin päivänä Jeesuksen veri.


Kirjan idea vielä lyhyesti: Jeesuksella oli lapsia. Lapset salattiin maailmalta. Jessen viimeisin perillinen oli Ranskassa asuva merovingien kuningas Pierre Plantard (kuoli vuonna 2000). Kaikki tämä on salaisen Siionin veljeskunnan tiedossa. Juonessa on mukana myös temppeliritareita ja vapaamuurareita. Kristinuskon virallinen historia on valetta! Juonittelua, salaliittoja ja paljastuksia, oh my!

Tarinoiden Graali onkin oikeasti Jeesuksen elävä veriperintö. Michael Baigentin, Richard Leighin ja Henry Lincolnin mullistava historiantutkimus kykenee siihen mihin perinteinen tutkija ei millään yllä. Kolmikko on rakentanut vakuuttavan vaihtoehdon kouluissa opetettavalla historialle.

Ja kaikki pelkkää potaskaa.

*huokaus*

Tässä menee tovi. Jos haluat oppia perinpohjaisesti miksi miljoonia kiehtonut tarina Jeesuksen sukupuusta on satuilua, niin lue eteenpäin.

Pyhä veri, pyhä Graal (tästä lähtien PVPG) aiheutti kansainvälistä kohua 80-luvulla. Kirja olisi unohtunut internetsukupolvelta täysin, ellei Dan Brown olisi saanut siitä inspiraatiota Da Vinci-koodi-kirjaan. DVK:n tarinassa oli niin paljon yhtäläisyyksiä PVPG-kirjaan, että sen kirjoittaneet Baigent ja Leigh haastoivat Dan Brownin oikeuteen plagioinnista. Oikeudenkäynnissä parivaljakko laati oudon perustelun syytteelle (btw, samalla he julkaisivat uuden Graali-kirjan *kassakoneen kilinää*). Syytteessä selitettiin, etttä heidän kirjoittama historiantutkimus on tekijänoikeuden alaista materiaalia. Johon tuomari vastasi raaputtamalla peruukkiaan. Jos miehet olivat tehneet tutkimusta historiasta, niin millä ilveellä faktat tai teoriat voi omistaa? Tässä vaiheessa Baigentin ja Leighin puheet muuttuivat entistä sekavimmiksi. DVK-kirjan sijoittaminen samaan luokkaan heidän PVPG-kirjan kanssa alensi PVPG:n tasoa. Dan Brown kirjoittaa fiktiota, mutta heidän tekele on vakavampaa.

"We are being lumped in with Dan Brown's work of fiction and that degrades the historical implication of our material," Baigent selittää "It makes our work far easier to dismiss as a farrago of nonsense."


PVPG on siis Vakava Asia.

Lopulta tuomari päätti, ettei Brownin lainaama idea riitä plagioinniksi. Baigent ja Leigh julistivat "lain kirjaimen voittaneen, mutta he voittivat lain hengessä." He valittivat päätöksestä. Taas tuli turpaan. He menettivät n. 3 miljoonaa puntaa oikeuskuluina.

Tämä ei tietenkään mitenkään liity siihen miten hyvin PVPG:n taustatutkimus tehtiin silloin 80-luvun alussa. Mutta oikeudenkäynti toi esiin runsaasti materiaalia siitä miten Baigent, Leigh ja Lincoln olivat rakentaneet PVPG-kirjan.

Tarina alkaa.

Henry Lincoln kantaa kyseenalaisen vastuun PVPG:stä. Hän on esiintynyt populaari historioitsijana ja vakavana kirjailijana. Uuden sukupolven historiantutkijana hänellä oli mahdollisuus perehtyä asioihin uudella näkökulmalla. 70-luvulla BBC esitti The Chronicle nimistä historiasarjaa. Lincoln esiintyi ohjelman juontajana. Vakuuttava ja kiehtova mies opetti menneen maailman tapahtumista.

1969 Lincoln matkusti Ranskaan. Hän osti matkalukemiseksi The Accursed Treasure-kirjan (kirj. Gérard de Sède). Se oli kevyttä lukemista. Sekoitus ripeää fiktiota ja ripaus historiallisia faktoja muusattuna mysteereihin. Lincoln tulkitsi kirjaa tarkemmin kuin keskiverto lukija. Hän huomasi, että kirjailija oli jättänyt jotain tärkeää kirjoittamatta. The Accursed Treasure-kirjassa löydetään vanhoja dokumentteja. Pappi löysi 1800-luvulla eräästä kirkon ontosto pylväästä vanhoja papereita. Niiden avulla hän haali vaurautta. Mutta de Sède ei koskaan kerro tarkalleen mitä dokumenteissa luki. Salakieltä ei käännetä lukijalle. Lincoln kuitenkin kykeni siihen. Viesteihin oli piilotettu sanoma:

"A Dagobert II Roi et a Sion est ce tresor et il est la mort." ( "To King Dagobert II and to Sion does this treasure belong, and he is there dead.")


Jos Lincoln kykeni siihen, niin miksi kirjailija ei tehnyt sitä?

Seuraavana vuonna Lincoln onnistui myymään historiasarjan tekemisen BBC:lle. Hän matkusti Pariisiin tapamaaan de Sèdeä. Kirjailija paljasti, että olisi mielenkiintoisempaa, jos joku muu purkaisi salauksen. Lincoln kiinnostui kirjailijan tarjoamasta lisämateriaalista. Hän näki valokuvia löydetystä hautakammiosta. Kadotettuja dokumentteja.

Vuonna 1972 BBC esitti Chronicle-ohjelman ensimmäisen osan: The Lost Treasure of Jerusalem? Toinen osa oli nimeltään The Priest, The Painter and The Devil. Jaksoissa keskityttiin keskiaikaisten taulujen sisältämien vihjeiden tulkitsemiseen.

Vuonna 1975 Lincoln suunnitteli seuraavaa jaksoa. Aiheena temppeliritarit. Hän keskusteli aiheesta kirjailija Richard Leighin kanssa. Leigh esitteli Lincolnin nuorelle Michael Baigentille, jolla oli vahvat epäilykset Jeesuksen oikeasta historiasta. Kolmikko laati The Shadow of the Templars-jakson. Trilogia oli siihen aikaan suosituimpia BBC:n historiaohjelmia. Lincoln vihjaili ohjelman jälkeen, että pian paljastuisi jotain mullistavaa.

Vuonna 1982 julkaistiin PVPG. Britanniassa sitä myytiin ensimmäisen päivän aikana 43´000 kappaletta. Jopa arvostetut sanomalehdet kuvailivat kirjaa "hyvin perustelluksi" ja sen arveltiin provosoivan kirkkoa. Los Angeles Times yltyi jopa vihjailemaan, että PVPG pakottaisi katolisen kirkon muuttamaan oppejaan. PVPG siirrettiin New Age-hyllyistä Historia-hyllyihin. Kansa pääsi tutustumaan uskomattomaan tarinaan erilaisesta Jeesuksesta, Maria Magdalenasta, heidän jälkeläisistä ja heitä suojelleista salaseuroista. Siionin veljeskunta vaikutti taustalla. Sen jäseniin kuului mm. Isaac Newton, Claude Debussy, Victor Hugo, Nostradamus ja Leonardo da Vinci. Tietenkin salaseura oli huippusalainen ja varjeli kaikkien aikojen tärkeintä salaisuutta, mutta kuitenkin se ripotteli vihjeitä tarkoituksestaan ympäri arkkitehtuuria ja taideteoksia.

Ratkaisevin vihje ja jopa Dan Brownin kirjassa faktaksi mainostettu asia oli Siionin veljeskunta. Sen säilömät salaisuudet olivat koko tarinan perusta. Osaisivatko Lincoln, Baigent ja Leigh oikeasti tulkita vanhoja vihjeitä?

Henry Lincoln ei ollut historoitsija. Hänen oikea nimi oli Henry Soskin. Soskin oli kirjoittanut käsikirjoituksia Doctor Who-sarjaan ja saippuaooppera Emergency Ward 101-sarjaan. Soskin avusti myös Boris Karloffin The Curse of the Crimson Altar elokuvan käsikirjoituksen tekemisessä. Lincoln/Soskin oli melko hyvin menestyvä tarinantahkoja.

Kolmikon tekemä historiantutkimus on myös tarkastelun arvoinen asia. PVPG-kirjan sivulla 30 on vuoden 1996 johdanto. Siinä Lincoln selittää miksi akateemikoiden heittelemä kritiikki kirjan "huonosta tutkimuksesta" ei pidä paikkaansa. Kuivan tutkimuksen sijasta kolmikko halusi kirjoittaa sellaisen kirjan, jota tavallinen pulliainen kykenee lukemaan ja ymmärtämään alusta loppuun. Samoin tutkimusala on tavallista laajempi. Materiaali on jakaantunut eri suuntiin.

"Lopulta lähestymistapamme määräsivät muut, tärkeämmät tekijät. Sen määräsi tosiassa aiheemme perusolemus. Aineistomme käsitti alkuperänsä, ominaislaatunsa ja aikajärjestyksensä puolesta suunnattoman laajan ja moninaisen kirjon. Meidän oli välttämätöntä yhdistellä malliksi tietoja, jotka ulottuivat Vanhasta testamentista tämän päivän Euroopan puolisalaiseen seuraan, evankeliumeista ja Graal-ritarirunoelmista nykypäivän sanomalehtien ajankohtaiskatsauksiin. Akateemisen tieteellisyyden tekniikat jäivät pahasti puutteelliseksi tuollaiselle hankkeelle. Voidaksemme suorittaa aiheen perin juurin moninaisten sisältöjen väliset tarpeelliset kytkennät jouduimme väkisinkin omaksumaan ja kehittämään laajemman lähestymistavan, joka perustui pikemminkin synteesiin kuin tavanomaiseen analyysiin."


Suomeksi tuo tarkoittaa sitä, ettei kolmikon villit arvaukset ja äärimmäiset tulkinnat onnistuneet oikean historiantutkimuksen kautta. Akateemikoiden tapa tutkia oli rajoittavaa. Siinä missä oikea tutkija jättää epämääräiset viitteet lojumaan pöytälaatikoihin, niin kolmikko liimaa ne osaksi yhä laajenevaa palapeliä. Sivulla 32 jatketaan puolustuspuhetta.

"Siten aineistomme määräsi lähestymistapamme - ja sen määräsi tarve yleistää, jotta voisimme yhdistellä, asettaa vastatusten ja sovitella historian "poikkeamia", jotka sovinnaiset oppineet jättäisivät yleensä huomioimatta.


Ammattihistorioitsijat pyörittelivät päitään PVPG-kirjalle. Novelistit ja muut kirjailijat ylistivät kirjaa. Koko johdanto tarkoittaa lyhennettynä sitä, että Lincoln, Baigent ja Leigh keksivät tarinan lennosta, aina uuden johtolangan tupsahtaessa syliin.

Palapelin palojen välillä ei välttämättä ollut mitään linkkiä, mutta sellaisen pystyi postuloimaan. Sitten olettamus linkistä riittikin yhteyden luomiseen. Ja seuraava johtolanka odotti kulman takana.

Lincoln pohti pari vuotta ennen kirjan julkaisua, että merovingien suvussa oli jotain outoa; something fishy. Hän koki ahaa-elämyksen. Fishy, eli kalaan liittyvää. Kala oli alkukristittyjen symboli. Symboli tarkoitti Jeesusta. Jeesus, eli Jeesuksen lapset. Merovingit olivat Jeesuksen lapsia!

Luit oikein. Tuo oli Lincolnin mainitsemaa synteesiajattelua.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Johtolankojen todenperäisyyden varmistaminen ei ollut kovin tärkeää. Sen todisti Pierre Plantard.

Plantard oli väärentäjä ja huijari. Hän laati Siionin veljeskunnan vaikuttavan historian tyhjästä. Hän loi veljeskunnan jäsenkirjat ja rekisteröi Siionin veljeskunnan. Se tapahtui 1956. Siionin veljeskunnan perustuskirjassa on neljä allekirjoitusta. Veljeskunnan tarkoitukseksi kirjattiin matalakustanteisten talojen suosiminen paikkakunnalla. Sitten veljeskunta vaipui unholaan.

Plantard suunnitteli kirjan kirjoittamista. Siinä kerrottaisiin aarteen löytämisestä. Kirkosta. Eräästä ontosta pylväästä. Papereissa mainittaisiin Dagobert Toisen jälkeläisistä virallisesta historiasta poikkeava versio. Merovingien kadonnut sukupuu löytyisi uudelleen.

PVPG-kirjassa Plantard asetettiin Jeesuksen sukupuun haaraan. Mutta Plantard ei koskaan väittänyt olevansa Jeesuksen jälkeläinen. Sen sijaan hän kirjoitti itsensä ranskalaisen kuninkaan jälkeläiseksi (Dagobert II). Vuonna 1983 Plantard kielsi suoraan PVPG:n vihjailut hänen sukupuusta.

En edes vaivaudu selittämään miten biologian perusteet ovat hankala asia PVPG-kirjan perusteesille Jeesuksen jälkeläisistä. Joko Jeesuksella on parhaillaan miljoonia jälkeläisiä ympäri maailmaa. Tai sitten sukupuuta on suojeltu runsaan sisäsiittoisuuden kautta, jolloin... noh. Lopputulos ei ole kovin mairitteleva. Takaisin Plantardiin.

Merovingien salainen sukupuu tarvitsi väärentäjän. Sen Plantard löysi ystävästään Philippe de Cheriseystä. Tämä aristokraatti kirjoitti oikeanlaiset dokumentit, ja pari ylimääräistä, jotka sijoitettiin ovelasti Ranskan kansalliskirjaston kokoelmiin. Sieltä ne löytäisi oikealle/väärälle polulle neuvottu tutkija. Sieltä löydettyinä ne tukisivat Plantardin tarinaa.

Suunnitelmassa oli pieni ongelma. Yksikään kustantamo ei suostunut julkaisemaan Plantardin kirjaa. Hupsista. Kuin tilauksesta Plantard tapasi ranskalaisen kirjailijan nimeltä... Arvaatko?

Gérard de Sède.




Vuonna 1967 julkaistiin L'Or de Rennes. Englanninkielinen nimi oli The Accursed Treasure. Plantardin, de Cheriseyn ja de Sèden välinen kirjeenvaihto on säilynyt jälkipolville. Kirjeissä käydään läpi huijauksen suunnitteluvaiheet. Siionin veljeskunnasta rakennettiin tärkeä rooli merovingien sukupuun suojelijoina. Tietoa veljeskunnasta pitäisi piilottaa kansalliskirjastoon.

Sitten ranskalaiset odottivat, että joku löytäisi dokumentit. Vuonna 1970 Henry Lincoln tapasi de Sèden. Bingo.

90-luvun puolivälissä Plantard tunnusti kaiken olleen huijausta. Ranskan kansalliskirjastosta löydetty Dossiers Secret oli väärennös.

Henry Lincoln ei huolestunut. Hän selitti haastattelussa, että toki Plantard loi Siionin veljeskunnan vuonna 1956, mutta se ei tarkoita etteikö sellaista salaseuraa olisi oikeasti olemassa.

Kaiken kukkuraksi PVPG-kolmikkoa oli varoitettu. Jean Luc Chaumeil oli perehtynyt Plantardin porukkaan. Hänellä oli huijauksen suunnittelua sisältäviä kirjeitä. Chaumeil oli lähettänyt PVPG-kirjoittajille kirjeen vuotta ennen kirjan julkaisua. Myöhemmin asiasta tiedusteltiin Michael Baigentilta. Näyttelijä Tony Robinson haastatteli Baigentia. Miten hän vastasi Chaumeilin väitteseen siitä, että Siionin veljeskunta oli huijaus?

Hän on väärässä.

Miksi olet niin varma siitä?

Koska olen nähnyt dokumentit. Olen tutkinut niitä. Olen tutkinut veljeskuntaa kuusi vuotta ja olen varma siitä että se oli olemassa.


Dokumentit eivät voi olla väärennöksiä, sillä PVPG:n tekijät eivät nähneet mitään syytä miksi Plantard olisi halunnut väärentää papereita.

Loppu onkin pseudohistoriaa.

Kaikki tämä ja paljon muuta selviää David Aaronovitchin Voodoo Histories-kirjasta.

Uskotko vai tiedätkö uskonnoista?

Pew Research Center teetti kyselyn 3400 jenkillä. Heidän uskontotietoa testailtiin erilaisilla kysymyksillä. Palttiarallaa puolet vastauksista meni väärin kaikilta. Jopa oma uskonto tuotti vaikeuksia. Parhaiten oikeita vastauksia viljelivät ateistit/agnostikot, juutalaiset ja mormonit. Ateistien ja agnostikkojen tulokset selittyvät muiden uskontojen paremmalla tuntemuksella. Kristityt tiesivät hyvin kristinuskoon liittyviä kysymyksiä, mutta maailmanuskonnot jäivät huonommalle laidalle.

Tutkimus taitaa korostaa parhaiten sitä, että johonkin uskominen on tärkeämpää kuin teologinen hienostelu. Elävälle uskolle ei ole niin tärkeää milloin reformaatio tehtiin, tai keiden toimesta. Vielä vähemmän uskomista kiinnostaa muiden uskontojen historia. Jos uskominen tuo tarkoitusta elämään, yhdistää tuttavapiiriä ja muuta mukavaa. Keskiverto kristitty ei tarvitse teologien ja filosofien moderneja luentoja elääkseen tyydyttävässä uskossa. Vaikka niitä uskonkriisejä tulee lähimmäisten kuolemien tai muiden surujen kautta. Silloin luotetaan uskomiin asioihin. Puolimatkan selitykset kristinuskon merkityksestä maailmankuvien perustana eivät aukene minulle. Tuskin kaikille kristityillekään.

Vain 45 % katolilaisista tiesi, että ehtoollisleipä ei ole kirkon oppien mukaan vain vertauskuvauksellinen Jeesus, vaan se muuttuu suussa transsubstaatiossa oikeasti Jeesuksen lihaksi. Sellainen yksityiskohta on yhdentekevä itse rituaalin kannalta, kunhan seurakuntalainen kokee saavansa oikean uskonnollisen elämyksen.

Tavalliselle uskovaiselle teologia ei ole tärkeää. Uskominen on tärkeämpää. Uskonto yhdistää heidät menneisyyteen ja antaa idean siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Psykologiset tarpeet täyttyvät ilman historiaoppia.

Kaikki tuo kirjoittelu uskomisesta on minulle melko outo asia. En ole koskaan menettänyt uskoa. Olin uskonnoton lapsesta lähtien. Teeskentelevänä tapakristittynä jopa rippileirillä, mutta jossain esiteinivuosien aikana luin Raamatun kokonaisuudessaan. Silloin varmistui, ettei minusta voi tulla kunnon kristittyä. Tuskin kovin moni kristitty lukee elämänsä aikana kirkkoisien kirjoittamia apologiakirjoja läpi. Ehkä lukevat. En tiedä.

Pew Research Centerin tekemä kysely vaikuttaa minun silmiin melko helpolta. Pahimmat kysymykset olivat Yhdysvaltojen perustuslain yksityiskohdat ja tuo Maimonides oli aivan uusi nimi. En olisi saanut täysiä pisteitä.

29.9.10

Huijaus nimeltään Criminon

Vielä vähän skientologiasta. L. Ron Hubbard laati seuraajilleen tarkat ohjeet onnen löytämiseksi. Kaikesta selviää oikealla hoidolla. Jopa rikollisuudesta. Rikolliset hoidetaan moitteettomiksi kansalaisiksi puhdistautumisen kautta. Oikea ruokavalio, saunominen, elämäntapakoulutus ja vitamiinipillerit pitävät metkut kaukana mielestä. Tämän ohjenuoran varaan rakennettiin Criminon, joka on Narconon-järjestöä vastaava laitos. Siinä missä Narconon mainostaa olevansa huumeriippuvaisuudesta parantava hoitomuoto on Criminon rikollisten parantamiseen tarkoitettu. Siinä sivussa vangeille tarjotaan luettavaksi myös L. Ron Hubbardin tekstejä.

Criminon on tuottanut mm. Second Chance-ohjelman, jota on myyty eri osavaltioille Yhdysvalloissa. Criminon saa rahoitusta viranomaisilta. Heille tuodaan vankeja hoidettavaksi yksityisiin laitoksiin. Joskus kaikki ei mene kohdalleen, kuten Albuquerquen kaupungissa huomattiin 2008. Second Chance ei tahkonut tuottoa, joten pomo päätti lopettaa toiminnan. Kukaan ei vain viitsinyt ilmoittaa lopettamisesta kaupungille. Samalla katosi 19 vankia. Skientologien kulissijärjestöltä jäi maksamattomia velkoja 10,000 - 90,000 dollaria mm. vuokrarästeinä.



Taktiikka on tuttu kaikille huijareille. Laadi ohjelma. Hanki sille rahoitusta. Liioittele tuloksia. Älä maksa velkoja. Vaihda paikkakuntaa kun rahaa on tarpeeksi ja velkaa liikaa. Rahoituksen kanssa keinottelu on helpompaa, kun ohjelmaa mainostetaan avustusjärjestön toimintana. Tai uskonnollisen järjestön toimintana.

Suomessa on yritetty aloittaa Narcononin toimintaa, mutta onneksi se ei ole saanut tukea veronmaksajilta.

BBC: Skientologian Salaisuudet

BBC:n Panoraman eilen julkaisemassa Secrets of Scientology ohjelmassa käytiin haastattelemassa skientologeja ja ex-skientologeja. Jonathan Sweeney ei ole ensimmäistä kertaa sorvin äärellä. Scientology and Me ohjelmassa (2007) hän vieraili itse skientologiakultin pr-guru Tommy Daviksen ja mm. Office of Special Affairsin pomo Mike Rinder. OSA on skientologiakultin sisäinen tiedustelupalvelu. Davis ja Rinder tekivät parhaansa Sweeneyn haastatteluiden ohjaamiseksi kultin kannalta suotuisaan suuntaan. He eivät onnistuneet estämään Panoraman ohjelman julkaisua, mutta sentään Tommy Davis sai Sweeneyn karjumaan naama punaisena. Sweeney pyytää anteeksi purkaustaan jälleen kerran, mutta uusimmassa ohjelmassa kerrotaan melko hyvä selitys sille miten BBC:n toimittaja saatiin karjumaan. Ei pelkästään toimittajien kuvaamista kultin omilla kameraryhmillä, autojen seuraamista, vaan psykologista sodankäyntiä. Kun Sweeney havaitsi häntä seuraavat autot ja vitsaili olevansa paranoidi, ja Tommy Davis suoraan kielsi seuraamisen, niin kappas vain. Mike Rinder sanoo heidän järjestäneen Sweeneyn valvonnan. Siksi kultin kameraryhmä osasi saapua paikalle kun Sweeney haastatteli kultin kriitikoita.

Kultin nykyinen johtaja David Miscavige kieltää, että mitään salaista seuraamista olisi tapahtunut. He palkkasivat yksityisetsiviä seuraamaan toimittajan tekosia. Se ei ole vakoilua ja ihan normaalia. Kuitenkin ohjelma antaa melko karmivan kuvan skientologiasta.



John Sweeney karjumassa Tommy Davisille

Secrets of Scientology-ohjelmassa Sweeney tapaa jälleen Mike Rinderin. Rinder ei kuitenkaan ole enää OSA:n pomo. Hän lähti pois kultista. Aivan. Nyt ääneen pääsee ex-skientologi Rinder.

Samoin näytetään hollywoodstarojen vastauksia Xenun mainitsemiseen. Aikaisemmin niitä ei saanut julkaista, sillä Sweeneyn haastateltaviksi tulleet näyttälijät eivät antaneet lupaa julkaista niitä. Mutta sitten skientologit tekivät oman vastadokumentin Panoraman ohjelmalla, ja siinä näytetään Xenu-reaktiot.

Brace for Epic.

Osa 1/4



Osa 2/4



Osa 3/4



Osa 4/4

28.9.10

Uutisankka ulkoavaruudesta

Sunnuntaina moni Hesarin lukija koki kulmakarvojen kohoamista. Lehdessä ilmoitettiin, että YK on nimittämässä avaruusolioiden yhteyshenkilön. Näin uutislinkin facebookissa ja lähetettiinpä se vinkkinä sähköpostiini. Siitä kiitos, mutta uutisen lukemisen jälkeen tunsin tavallista kovempaa hämmästelyä. Uutinen oli liian outo edes tavalliseksi viihdeuutiseksi, ja kuitenkin se pyöri ulkomaanuutisten seassa. Daily Mail laittoi sen tiedeuutisten joukkoon. Ekojen joukoissa oli The Australian ja Sunday Times. Tänään se oli Ilta-sanomien paperiversiossa.

Tavallisesti outous kiehtoo minua ja olisin laittanut sen pikabloggauksena tänne. Nyt selvisi miksi outouden outous tuntui oudolta. Malaysialainen astrofyysikko Mazlan Othman nimettiin uutisessa galaktiseksi yhteyshenkilöksi, ja suunnitelmat on tehty YK:n kokouksissa.

Asiassa on vain yksi pieni mutta.

Guardian-lehden Matthew Weaver vaivautui kysymään asiasta itse Mazlan Othmanilta. Othman ei tiennyt mitään nimitysaikeista. Samoin YK:n edustajat eivät tiedä mistä tuollainen idea yhteyshenkilöstä olisi ilmaantunut.

Eli uutisankka. Ei mitään uutta. Mutta mistä se oikein lähti liikkeelle? Tätä varten täytyy tarkastalle alkuperäisestä uutista. Sen kirjoitti Jonathan Leake.

Mazlan Othman will describe her potential new role next week at a scientific conference at the Royal Society's Kavli conference centre in Buckinghamshire.


Arvostettu Royal Society todellakin järjestää konferenssin, jossa Othman esitelmöi ET:stä ja siitä miten ensimmäinen yhteys vaikuttaa yhteiskuntaan. Tammikuussa Othman piti esitelmän siitä miten YK voisi vaikuttaa mahdollisen yhteyden koordinoimisessa. Hän ehdotti tähtienvälisen yhteyshenkilön nimittämistä. Ei kuitenkaan aivan sitä mistä Leake kirjoitti. Näillä näkymin YK ei ole nimittämässä yhteyshenkilöä.

Jonathan Leake ei ole uusi tekijä hieman epätarkkojen uutisten kirjoittamisessa. IPCC:n kirjoittamat raportit olivat tiedotusvälineiden riepoteltavana vuoden alkupuoliskolla. Leake osallistui menoon kirjoittamalla, että IPCC:n käyttämän WWF’s Global Review of Forest Fires raportin mukaan 40 % Amatsonin sademetsistä olisi vakavasti uhattuna pienenkin sademäärän vähenemisen myötä. Leake kirjoitti tiedon olevan väärin.

Mutta se ei ollut. Sunday Times poisti virheellisen uutisen.

Leakella on ollut ongelmia tarkan uutisoinnin kanssa.

27.9.10

Dawkins lainaa Comfortia väärin!

Uncommon Descent-blogin IDeisti Clive Hayden on huomannut miten Richard Dawkin on mennyt tekemään pahan mokan. Ray "Banaanimies" Comfortin videossa esitellään ensin alkuperäinen "rutiini" jossa Comfort selittää banaanin monipuolisia ominaisuuksia. Jokainen ominaisuus kertoo meille miten taitavasti se on suunniteltu. Yleisö nauraa Comfortin mukana. Sitten leikataan siihen miten Dawkin selittää Comfortin selittäneen banaanista.



Clive kirjoitti: "Richard Dawkins takes Ray Comfort out of context"

Mutta en millään löydä videosta sellaista kohtaa, jossa Dicky-D jotenkin vääntäisi Comfortin sanoja. Ellei sitten Comfortin mielestä banaanirutiini ole pelkästään vitsiksi tarkoitettu show, joten Dawkinsin ei kannata väittää sitä vakavaksi argumentiksi banaanin suunnitelmallisuudesta. Comfort on tavallaan selittänyt, että ateistit eivät ymmärtäneet banaanin pointtia. Kuitenkin miehen teksteissä on selkeä viittaus siihen, että elämä on Jumalan suunnittelemaa. Joten miten Dawkins vääristi Comfortia?

Pannukakku VS Kirkko




Minä olen jumalasi, älä syö muita herkkuja

International House of Pancakes-yhtiö on haastanut Missourilaisen International House of Prayer-kirkon oikeuteen. Syynä lyhenteiden samankaltaisuus. IHOP-kirkko on hyödyntänyt pannukakkuruokalaketju IHOP:in mainetta. Pannukakkulakimiehillä on todisteina läjäpäin dokumentteja, joissa IHOP-kirkko on viitannut itseensä IHOP-lyhenteellä. Lyhenne on tavaramerkki, joten edes Jeesuksen voima ei riitä taistelussa pannukakun mahtia vastaan.

26.9.10

WTC-tornien tuhon syy löytynyt

9/11-iskujen muistopäivänä salaliittoteorioiden aktiivisuus nousi keskustelupalstoilla. Yhdeksän vuoden aikana olen sentään oppinut jäämään sivustaseuraajaksi. Melkein aina. Tyydyn onneksi seuraamaan tarpeeksi usein miten salaliittoteoreetikot rakentavat selityksiä kyseisen päivän tapahtumille. Vain yhtenä esimerkkinä teorioiden vaihtelevuudesta olkoon WTC-torneihin dramaattisella tavalla törmänneet lentokoneet.

WTC-torneihin ei törmännyt matkustajalentokoneita, vaan ne lisättiin televisiolähetyksiin. Uutiskanavat näyttivät vain tietokone-efektejä.


Entäs ne harrastelijoiden videokameroille otetut pätkät useammasta eri kuvakulmasta? Entäs ne lukemattomat silminnäkijät, jotka kertovat nähneensä matkustajakoneiden törmäävän torneihin?

WTC-torneihin ei törmännyt matkustajalentokoneita, vaan ohjuksia jotka oli varustettu hologrammiprojektoreilla. Siksi se näytti aivan kuin lentokone olisi törmännyt torneihin.


Miten ihmeessä sellainen teknologia toimisi? Mitä tapahtui alkuperäisille matkustajakoneille ja niiden matkustajille?

No okei. WTC-torneihin törmäsi matkustajalentokoneita, mutta ne olivat kauko-ohjattuja.


Nyt jumalalauta!

Ja niin edelleen, aina sitä lähes realistista skenaariota kohti, jossa USA:n turvallisuuspalvelu ja tiedustelupalvelu mokasi katastrofaalisesti (tai oikein virallisen käskyn voimin). Totuuslaisten liikkeen sisällä nämä erikoisimmat väittämät tulkitaan joko vakavasti otettavina skenaarioina, tai sitten Hallituksen palkkaamien misinformation-agenttien tekosina, joilla pyritään tekemään totuusliike sirkukseksi.


Viime vuosina on sentään noussut esiin jotain uutta materiaalia. WTC-tornien raunioista on löytynyt jotain parempaa kuin savuava ase salaliitosta. Sieltä löytyi ladattu ase. Ei pelkästään teräksen sulattamiseen tarkoitettua termiittiä, vaan ihan nano-termiittiä. Oikein tieteellisen tutkimuksen varmentamana löytönä.



Termiitti ei ole räjähde, mutta sillä voitaisiin heikentää teräsrakenteita.

Kuinka paljon sitä olisi tarvinnut asentaa WTC-torneihin? Paljon.

Olisiko tiedemiesten löytö voinut olla jotain muuta kuin salaperäistä nanotermiittiä? Ehkä.

Tehtiinkö tieteellinen tutkintatyö asiallisesti? Noh, vaivaudun lukemaan tähän liittyviä tekstejä ihan ajatuksen kanssa. Vaikka paperin julkaissut julkaisu ei näytä kovin lupaavalta.

Jatkuu sitten joskus...

25.9.10

Herra Colbert menee Washingtoniin



Stephen Colbert pitäytyi lupauksessaan tukea maanviljelijöitä. Laittomien maahanmuuttajien työpanos ei kelpaa kaikille. Aidot amerikkalaiset jäävät ilman töitä. Meksikaanit tulee ja vie meidän työt! Asiasta väitellään ahkerasti. Colbert Report ohjelmassa Colbert haastatteli . Kongressin alikomitea järjesti avoimen haastattelutilaisuuden, jossa Colbertilla oli viisi minuuttia aikaa selvittää kanta. Oikeasti Colbert halusi antaa äänen ja huomiota Artruro Rodriguezille, joka haastaa Aidot Amerikkalaiset tekemään niitä töitä joita meksikolaiset maahanmuuttajat tekevät. Työ ei kuitenkaan tunnu kelpaavan muille kuin rajan eteläpuolelta saapuneille. He tekevät työtä minimipalkalla ja ilman työturvaa.

The Colbert ReportMon - Thurs 11:30pm / 10:30c
Fallback Position - Migrant Worker - Zoe Lofgren
www.colbertnation.com
Colbert Report Full Episodes2010 ElectionFox News


Lokakuun 30. päivä Washington D.C. pääsee nauttimaan myös Colbertin Keep Fear Alive-marssista, jolla pyritään kumoamaan Daily Shown Jon Stewartin Rally to Restore Sanity-tapahtuma.

24.9.10

Huijaavat meediot kuriin

Warrenin kaupunki näyttää mallia maailmalle. Meediot, selvänäkijät ja aaveterapeutit joutuvat aikuisten oikeasti tarkkailun alaiseksi. Heiltä otetaan sormenjäljet ja lupamaksut henkimaailmassa asioimisesta. Kaupunki haluaa torjua laittomat meediot, jotka huijaavat ihmisiltä kaiken omaisuuden ja perintökalut päälle. Warrennin päättäjät päätyivät meediovalvontaan, kun tarpeeksi moni valitus huijaavista povaajista päätyi kaupungin postilaatikkoon.

Tietenkin Aidot meediot ovat turvassa.

23.9.10

Ripeät fossiilit

Voin maalata taulun yhden illan aikana. Joten tuhansia vuosia vanhat luolamaalaukset voivatkin olla vain viikon vanhoja. Voin kirjoittaa kirjan yhden vuoden aikana. Joten Raamattu ei ole yli tuhat vuotta vanha kirja.

Näin hämmästyttävän logiikan voimin melotaan Bwana joen kynästä-blogissa. Joel Kontinen on löytänyt uutisen fossiloituneesta revolverista.

Fossiilien pitäisi yleensä olla miljoonia vuosia vanhoja, näinhän meille opetetaan jo koulussa. Mutta entä jos fossiloitunut eläin – tai esine – onkin vain muutama sata vuotta vanha?

Fiskardo on pieni kylä Kreikkaan kuuluvalla Kefalonian saarella. Yleensä turistioppaat muistavat kertoa, että saari on kymmeniä miljoonia vuosia vanha. Harva taitaa edes tietää, että Fiskardon museossa on varsin kiinnostava 1800-luvulla tehty revolveri, joka on osaksi fossiloitunut.


Ja:

Skeptikot voivat toki väittää, että Kefalonian revolveri ei ole fossiili, sillä se ei ole koskaan ollutkaan elävä (eli joko eläin tai kasvi), ja sanakirjamääritelmän mukaan fossiilin on alun perin täytynyt olla orgaanista ainesta.

Ateistit nostivat aikoinaan jonkinmoisen mekkalan siitä, että Ken Ham mainosti fossiilihattua eli kivettynyttä kaivosmiehen hattua, joka niin ikään kertoo siitä, että pehmeä aine voi kovettua (kivettyä) yllättävän nopeasti.


Voi meitä ateisteja ja mekkala nostamisia! Koska oikein opimme olemaan hiljaa?

Virhepäättely on petollisen helppo tehdä. Kreationisti sekoittaa keskenään muodostumiseen kuluvat ajat ja muodostuneiden asioiden iät.

Kreationistit jaksavat kauhistella puiden nopeaa kivettymistä. Oikeanlaisissa olosuhteissa mineraalirikkaan veden peittämä puu kivettyy vain seitsemässä vuodessa. Ovatko maasta esiin kaivetut kivettyneet puut siis oikeasti miljoonia vuosia vanhoja? Sehän saadaan selville jollakin muulla kuin kivettyneen puun muodostumiseen menneen ajan määrittelyllä. Esim. radiometrisillä iänmäärityksillä.

Nopean fossiloitumisen tai kivettymisen kohdalla kannattaa pysähtyä pohtimaan miten prosessi on toiminut. Lähes pakosta kaikki löydetyt fossiilinallet, -revolverit tai kivettyneet hatut ovat sedimenttikivien peitossa. Ominaista näiden kivilajien synnylle on nopea kerrostuminen. Se ei ole mikään yllätys vuosimiljoonia palvoville evolutionisteille. Parhaimmat fossiilit ovat fossiloituneet nopeasti, sillä eiväthän niiden hienot yksityiskohdat muuten säilyisi miljoonia vuosia. Eliö mätänisi pois. Kerrostumista tapahtuu jatkuvasti jossain päin maailmaa. Ja varmasti on tapahtunut menneisyydessäkin.

Varoitus superbakteerista

Helsingin sanomat ilmoittaa superbakteerien vääjäämättömästä lähestymisestä. Tutkijat ovat havainneet pöpöjä Euroopassa:

Lokkien ulosteista on löytynyt merkkejä antibiooteille vastustuskykyisistä bakteereista. Löytö lisää huolia siitä, että hankalasti hoidettavat infektiot voisivat levitä lintujen mukana.


Kansalainen, lopeta lokkien ulosteiden syöminen. Se ei ole enää turvallista.

22.9.10

Ja taas, osa 33

Atlantalainen pastori Eddie Long on New Birth megakirkon johtaja. Hänen seurakunnassa on n. 25´000 seuraajaa. Pastori Longin saarnat kaikuvat jopa kansainvälisissä televisiolähetyksissä. Uskonnolliset kanavat näyttävät miehen puheita lähes 170 maassa. Long on varoitellut samaa sukupuolta olevien avioliittojen vaarasta. Seksuaalinen tasa-arvo on pahojen voimien juoni. Hän on johtanut protestimarsseja, kun jossain on hyväksytty jotakin heteroliittoja uhkaavaa. Homoavioliitot ovat uhka numero 1 mustien yhteisölle Amerikassa, kuten Long on saarnannut.

Pelkkä homoseksualismin vastustaminen ei täytä Longin kalenteria. Hän osaa kantaa huolta myös huonoon tilanteeseen päätyneistä. Kun nuori mies murtautui Longin toimistoon. Long armahti ja otti nuoren Maurice Robinsonin moraalisen kasvatuksen suojiin. Eli armollinen mies tämä Long.

Mutta.

Kaksi nuorta miestä on nostanut syytteen pastoria kohtaan. He väittävät miehen kiristäneen heitä seksipalveluksiin. Toinen miehistä on Robinson. Seksuaalista koskettelua on tapahtunut 17 ja 18 vuotiaiden nuorukaisten järjestettyjen matkojen aikana. He saivat rahaa ja lahjoja. Long järjesti "henkisen liiton" miesten/nuorten kanssa. Se tapahtui kynttiläseremonian kautta.

Longin lakimies kieltää kaikki syytökset. Ehkä totuus paljastuu oikeudenkäynnin aikana.

Älä kysy, älä kerro

Yhdysvaltain senaatissa äänestettiin Don't Ask, Don't Tell-lain kumoamisesta. Jos 60 tai useampi senaattori uskaltaisi äänestää homoseksuaalisten sotilaiden palveluskelpoisuuden puolesta, niin armeija olisi muutosten edessä. Israelin ja Iso-Britannian tapaan Yhdysvaltojen puolustusvoimat toimisivat - kuten rationaaliset ihmiset ovat huomanneet - samalla tavalla. Oli riveissä heteroja tai homoseksuaaleja jotka eivät teeskentele olevansa heteroja. Kaikki nämä vuoden Yhdysvaltojen armeijan kaapissa on palvellut ei-heteroita. Dont' Ask, Don't Tell tuli voimaan 1993. Siitä lähtien n. 13 000 sotilasta on vapautettu palveluksesta seksuaalisen suuntautumisen takia.

Äänet jakaantuivat kuitenkin 56-43, joten laki jäi vielä voimaan. Vaikka ovelat demokraatit kiinnittivät äänestykseen vielä sotilaiden palkkalisäyksen, jotta patriootitkin voisivat keksiä jonkin tekosyyn lain kumoamisen puolesta. Mutta ei.

21.9.10

Kuumehoureilun aiheuttama bloggaus

Nyt on chakrat solmussa ja luontainen värähtelutaajuus väärällä kanavalla. Kuume, päänsärky ja kolottavat nivelet. Ei kiva olo. Turvaudun vaihtelun vuoksi linkkikokoelmaan, sillä maailmalla tapahtuu runsaasti mysteerisiä asioita.

BBC Dorsertin paikallisuutisiin on päässyt kummitusuutinen. Paikallisesta museosta on löydetty aaveita. Museon työntekijät eivät ole koskaan havainneet kummittelua, mutta se ei haitannut aavemetsästäjiä. Heillä oli mukana infapunakamerat ja liiketunnistimet. Kaikilla laitteilla havaittiin jotain outoa. Vasta jälkeenpäin ryhmä havaitsi aaveita valokuvissa. Paranormal Investigation Team julkaisi löytöjä Youtube-videon muodossa.



Toinen uutinen liittyy rikosjännäreistä tuttuihin rikosprofiloijiin. Nämä ihmismielen synkkyyksien seilaajat osaavat tulkita rikollisten ajatukset ja jopa ennakoida heidän seuraavan teon. Ainakin näin käy televisiosarjoissa. Kuitenkin murhatutkijoiden kokemukset eivät ole yhtä loistavia oikeassa elämässä. Alan alkuperäiset ajatukset laadittiin rikollisten haastatteluista. Profilointi perustuu FBI:n 70-luvulla tekemään kyselyyn. 36 sarjamurhaajaa selvitti miten heidän ajatusmaailma toimii.

Tuota seuranneissa tutkimussa on selvinnyt, että sarjamurhaajat eivät ole luotettavimpia vastailijoita.

Kolmas uutinen liittyy tuntemattomiin esineisiin taivaalla. Ensi viikon maanantaina maailmalle paljastetaan rajua kamaa ydinasetukikohtien häirinnästä. Yhdysvaltojen ydinaseet ovat olleet tuntemattomien voimien ilkivallan kohteena. Kuusi ilmavoimien upseeria (evp) järjestää lehdistötilaisuuden 27. syyskuuta.

Loppuun erään pastorin tulkinta siitä saako kristitty mennä naimisiin ei-kristityn kanssa.

Tulevaisuuden Lehti

Tulevaisuuden Lehti-kilpailu päättyi. Osallistujia oli hurjat kolme kappaletta. Kansikuvia valmistettiin yhdeksän.

Aino Kumpare tuotti asiallisen aikakausilehden, SciCo:n.



Tuomo Hämäläinen taiteili Uskomaton-lehden.



Voittajaksi ravasi kuitenkin MrrKat. Vakuuttavalla teoksella nimeltään Ilta-Skepsis.



Onnellinen voittaja saa valita yhden näistä omakseen.

The Men Who Stare at Goats, Jon Ronson

Same-Sex Unions in Premodern Europe, John Boswell

Greatest Show on Earth, Richard Dawkins

Snake Oil Science, R. Barker Bausell

18.9.10

Teismi selvittää helposti

Hiipuva mielenkiinto Puolimatkan teksteihin koki pientä hehkumista, kun lukaisin läpi miten Sakari Meinilä käy läpi Puolimatkan uusimman kirjan sisältöä. Kiinnostus kohosi, kun ateismin kriisi nousi pinnalle.

Kirjan lopussa on tiivistelmä, missä Puolimatka kertoo miksi ateismi tai naturalismi on tänään kriisissä. (Hän puhuu jopa "naturalismin älyllisestä romahtamisesta", TAK, s.524), jonka vuoksi se juuri turvautuu mielikuvamarkkinointiin. Ateismille ovat suuria ongelmia kootusti seuraavat asiat jotka teismi selvittää helposti:


Sitten luetellaan viisi kohtaa joihin ei löydy tarpeeksi tyydyttäviä vastauksia ateistien suista.

1) maailmankaikkeuden alku
2) maailmankaikkeuden hienosäätö
3) DNA:n löytäminen, yksinkertaisimpienkin solujen monimutkainen
informaatio
4) perustelu maailmankaikkeuden yleiselle järjellisyydelle (mm. miksi matematiikka pätee fysiikassa, miksi kaikki maailmankaikkeudessa näyttää alistuvan ihmisjärjen tutkittavaksi)
5) moraalin, minuuden, ihmisarvon ja korkean kulttuurin olemassaolo


Melko varmasti Puolimatka ei koe, että kristinusko ei ole kriisissä näiden viiden ongelman edessä. Naturalistinen tiede sulkee pois teistisen tieteen, joten voimme vain arvailla mikä olisi teistinen ja pätevä vastaus. Mikä mahtaa olla se "helppo selvitys" jota Meinilä mainostaa?

1) maailmankaikkeuden alku
Jumala loi maailmankaikkeuden jotenkin.

2) maailmankaikkeuden hienosäätö
Jumala pyöritteli säätönuppeja.

3) DNA:n löytäminen, yksinkertaisimpienkin solujen monimutkainen
informaatio
Jumala loi ne jotenkin.

4) perustelu maailmankaikkeuden yleiselle järjellisyydelle (mm. miksi matematiikka pätee fysiikassa, miksi kaikki maailmankaikkeudessa näyttää alistuvan ihmisjärjen tutkittavaksi)
Jumala laati ne kaavoihin valmiiksi. Jotenkin.

5) moraalin, minuuden, ihmisarvon ja korkean kulttuurin olemassaolo
Jumala loi ja määritteli ne.

Hmm. Kyllä. Olen täysin samaa mieltä Meinilän kanssa. Teismi tarjoaa nopeat ja helpot vastaukset tiedemaailmaa loputtomasti vaivaaviin ongelmiin. Ei ihme (no pun intended) etteivät materialismin nimeen vannovat tiedemiehet uskalla päästää teististä tiedettä pelikentälle.

Jos esitin teismin tarjoamat selitykset väärin, niin haluaisin tietää mitä ne ovat oikeasti. Ateistien selityksissä kamppaillaan filosofian, kvanttifysiikan, biokemian ja muiden aiheiden parissa. Eikä niillä edes löydetä tyydyttävää tarkkaa selvitystä maailmankaikkeuden tai elämän synnylle.

Rockefellerin NWO-tunnustus

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä-blogissa varoitetaan tulevasta Illuminatin bioaseesta. NDM-1 bakteeri tulee, ja se on päästetty vapaaksi jossakin salaisessa laboratoriossa.

Jos tämä virus alkaa tappamaan väestöä se ei siinä tapauksessa ole mikään muu kuin maailmaneliitin väestönvähennys-ase ja tämän kyseisen biologisen sodankäynnin suunnitelmat ovat jo Rothschildit kertoneet 90-luvulla. Sillä tämä maailmaneliitin norsunluutorneissa istuva eliitti ei pelkää kertoa aikeistaan. Jo David Rockefeller kirjoitti muistelmissaan suurin piirtein näin;


O-ou, mitä Rockefeller on mennyt paljastamaan maailmanvalloitussuunnitelmistamme-, siis suunnitelmistaan? Against NWO on ystävällisesti kääntänyt kohdan suomeksi:

"Perhettäni ja sukuani on vuosien varrella syytetty verenhimoisiksi globalisteiksi, jotka yrittävät tappaa maailman väestöä ja aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa. Jos tämä on syyte niin tunnustan olevani syyllinen ja olen ylpeä siitä".


Väestön tappamista! Mahdollisimman paljon tuhoa! Hiton Rocky, miksi paljastit kaiken? Ei mutta hetkinen sanoi Putkinen. Against NWO ei väittänyt tehneensä tarkkaa käännöstä, vaan: "suurin piirtein näin."

Mitä Rockefeller sitten kirjoitti muistelmissaan?

Some even believe we are part of a secret cabal working against the best interests of the United States, characterizing my family and me as 'internationalists' and of conspiring with others around the world to build a more integrated global political and economic structure--one world, if you will. If that's the charge, I stand guilty, and I am proud of it.


Memoirs, David Rockefeller, 2002.

Kansainvälisyyden korostamista, välittämättä Yhdysvaltojen intresseistä. Yhtenäinen globaali poliittinen ja taloudellinen järjestelmä. Yksi maailma. Pelottavaa materiaalia.

Huh mikä helpotus. Minä pelkäsin, että Rockefeller on unohtanut käyttää Illuminatin koodikieltä. Vain vannoutunut salaliittoteoreetikko osaa tulkita tuon lainauksen sen Aidolla ja Todellisella merkityksellä.

Rockefeller rakentaa yhtenäistä maailmaa politiikan ja talouden kautta.

NWO rakentaa yhtenäistä maailmaa salamurhilla, terrorilla ja bioaseilla.

Joten Rockefeller on osa NWO:ta.

17.9.10

World Vision: Vain kristittyjä, kiitos

World Vision tarjoaa kansainvälistä avustusta. He toimivat kriisialueilla ja auttavat köyhien maiden infrastruktuurin parantamisessa. Avustusta lapsien kasvatukseen annetaan kummiuiden kautta. Kautta linjan hienoa toimintaa. Olen välillä antanut järjestölle ropoja. Vaikka olen ollut aina tietoinen World Visionin uskonnollisesta perustasta. Se ei ole ennen häirinnyt. Nyt kuitenkin alkoi häiritsemään.

Järjestön päämaja sijaitsee Washingtonissa. Siellä pidetään hyvää huolta työntekijöistä. Niin hyvää huolta, että uskonnollista vakaumusta valvotaan. Kolme päämajan työntekijää lopetti rukoustilauksissa käynnin. He ilmoittivat, etteivät enää usko kolminaisuusoppiin. Arvatkaa mitä tapahtui.



Eli irtisanotut työntekijät haastoivat World Visionin johdon. Tuomari päätti, että WV:llä oli oikeus irtisanoa uskonnollisen verukkeen perusteella. Se on ensin uskonnollinen järjestö ja vasta toisena avustusjärjestö. Vaikka WV ei edusta yhtä tiettyä kristillistä suuntausta, niin se on määritellyt työsopimusta edeltävään sopimukseen kohdan Kristuksen jumaluudesta. Vain allekirjoittamalla sen paperin pääsee töihin päämajaan. Yhdysvaltojen lait mahdollistavat uskonnollisten kriteerien käytön palkkaamisessa. Samalla kriitikot valittavat verorahojen jakamisesta sellaiselle järjestölle. Neljännes järjestön tuesta Yhdysvalloissa tulee liittovaltiolta (300 milj. dollaria vuodessa).

Suomessa rahaa veronmaksajien taskuista tulee myös tuhti osuus.

Yli puolet toiminnan rahoituksesta saadaan kummeilta ja yksityisiltä tukijoilta. Toisen puolen rahoittaa Suomen ulkoasiainministeriö, jonka kumppanuusjärjestö Suomen World Vision on.


Järjestö pitää huolen siitä, että johdossa pysyy kristitty.

More than 80 percent of World Vision’s 40,000 staff members worldwide are Christian.

We work in some countries where there are few Christians with the needed professional qualifications, and in some where it is illegal to hire only Christians. However, in each of the nearly 100 countries where World Vision works, our leadership is Christian.


Hieman ristiriitaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että järjestöllä on oikeus syrjiä ihmisiä. Eli valikoida työntekijänsä. Puolustanhan kirkkojen oikeutta vihkiä vain sellaisia olentoyhdistelmiä kuin ne haluavat. En kuitenkaan halua antaa World Visionille euroja kukkarostani. Vastaisuudessa laitan puupennin tai toisenkin jollekin ei-uskonnolliselle avustusjärjestölle.

World Vision pitää Kristukseen uskomista edellytyksenä kunnolliselle avunannolle. Heidän mielestä avunanto on suora jatkumo kristinuskosta. Siksi usko on tärkeä tekijä. World Vision ei usko, että kristitty olisi jotenkin ylivertainen muihin verrattuna. Heidän mielestä onnistunut työnteko järjestössä vaatii Kristuksen sydämeen.

To be clear, we hire Christians, imperfect and flawed, not because we think they are superior, but because we believe that any real success will come only through the presence of Christ in each employee’s heart and His power through prayer in each staff member’s mind and hands.


Kiitos nimettömälle nettivinkille. Hän esitti kysymyksen:

Olisikin aika mielenkiintoista tietää, pitääkö Suomen World Visionin työntekijöiden hyväksyä sopimus, jossa vakuutetaan kristinuskoa, ja saako uskonnoton/vääräuskoinen työntekijä lähtöpassit?

16.9.10

Paavi Britanniassa

Paavi Benedictus XVI vierailee Britannian saarivaltiossa. Ensimmäinen puhe pidettiin Edinburgissa Holyroodhousen palatsissa. Kuningatar kuunteli yleisössä. Paavi aiheutti heti kunnon otsikot. Benedictus kehui Britannian uskonnollista historiaa. Syvästi uskonnolliset ihmiset ovat tehneet paljon hyvää. William Wilberforce ja David Livingstone lopettivat orjuuden. Florence Nightingale auttoi sairaita erittäin uhrautuvalla tavalla.

Sitten hänen pyhyytensä muistuttaa Britannian roolista natsien vastustajana. Ja mainitsee miten papit vastustivat hirmuhallinnon jopa henkensä uhalla.

Heti perään paavi sanoi tällaista:

As we reflect on the sobering lessons of the atheist extremism of the twentieth century, let us never forget how the exclusion of God, religion and virtue from public life leads ultimately to a truncated vision of man and of society and thus to a "reductive vision of the person and his destiny"


1900-luvun ääriateismi oli vastuussa natsi-Saksasta. Ilman uskontoa ei ole ihmisarvoja. Vain jumalolentojen antama auktoriteetti takaa yheiskunnan moraalisen pysyvyyden. Helpot teesit muistettavaksi.

Lopussa paavi vetosi perinteiden suojelun puolesta.

Today, the United Kingdom strives to be a modern and multicultural society. In this challenging enterprise, may it always maintain its respect for those traditional values and cultural expressions that more aggressive forms of secularism no longer value or even tolerate. Let it not obscure the Christian foundation that underpins its freedoms; and may that patrimony, which has always served the nation well, constantly inform the example your Government and people set before the 2 billion members of the Commonwealth and the great family of English-speaking nations throughout the world.


Mistä aloittaisin? Britannian humanistijärjestö loukkaantui yhtäläisyysmerkistä ateismin ja natsien välillä. Se ei sinällään kiinnosta minua. Ei ole suuri vaiva ottaa selvää siitä miten natsi-Saksa oli kaikkea muuta kuin ateistinen valtio. Se ei myöskään ollut suoraan kristillinen. He eivät halunneet pyyhkiä Jumalaa kokonaan pois Saksasta. Sen tilalle pystytettiin saksalainen miehekkäämpi versio kristinuskosta, positiivinen kristinusko. Parempi vertaus paavin puheeseen olisi löytynyt vaikkapa Neuvostoliiton suunnalta.

Benedictus eli ja kasvoi Saksassa natsien aikana. Hän näkee Saksan historian ankaran kristityn näkökulmasta. Vaihtoehdot moraalille ovat heidän maailmassa vain Jumalan käskyjen noudattaminen tai ei moraalia. Uskonnottomien moraali on parhaimmillaan moraaliparasiitti, joka on kaikesta velkaa kristinuskolle.

Ihmisarvon omiminen vain uskonnollisen aatteen omaisuudeksi ei ole mikään uusi asia. Paavin kaltaiset ihmiset näkevät vain uskonnon kykenevän perustelemaan moraalin kestävällä tavalla. He eivät kovin usein pysähdy pohtimaan miksi eri uskontojen edustajat perustelevat erilaiset moraaliset ratkaisut eri jumalilla. Erilaisilla moraalisilla ratkaisuilla on sama uskontoon vetoava perustelu. Tietenkin se oma jumala on ainoa oikea lähde ainoalle oikealle moraalille. Näkökulman voi kiteyttää näin: Yliluonnollisuudesta luopuneet moraalisäännöt ovat relativistisia. Jumaliin vetoavat moraalisäännöt ovat objektiivisia, vaikka niitä on erilaisia. Tupliksen blogissa on väännetty kättä tästä asiasta. Voit myös seurata miten Ainoan Oikean Jumalan moraalin seuraaminen ei ole helppoa hommaa.

Tuore puhe ei ole ollut ainoa kohun aihe. Ennen vierailua yksi paavin seurueen jäsen kommentoi Isoa-Britanniaa. Kardinaali Walter Kasper sanoi Heathrown lentokentälle saapumisen olevan kuin "kehitysmaahan" astuisi. Kardinaali Kasper kertoi myös, että Britannia on agressiivisen sekularismin kourissa. Kristittyjä vainotaan. Kommentin levitessä Vatikaani ilmoitti, että kommentin lausunut kardinaali on sattumalta sairastunut, eikä pääsekään Britanniaan.

Sekularismin kauhistelu ei ole pelkästään Vatikaanin soittolistalla. Entinen pääministeri Tony Blair on luennoillaan varoitellut sekularismista. Blair vetosi vuosi sitten kaikkia uskontoja yhteiseen rintamaan ateismia vastaan.

Lasten hyväksikäyttöön liittyvässä kohussa päästiin sentään hieman eteenpäin, kun paavi myönsi kirkon olleen aivan liian hidas skandaalin käsittelyssä. Samalla katolista kirkkoa varjostaa vanha vaiva.

Pedofilian uhrit vaativat vierailun aattona paavia luovuttamaan viranomaisille tiedot hyväksikäyttöön syyllistyneistä papeista.


Katolinen kirkko ei näe tarpeelliseksi, että viranomaiset tutkivat pedofiilipappeja. Pappien tutkinta ja rangaistus on kirkon sisäinen asia. Että näin.

Siunaa ruokamme, FSM osa II



Tampereen kouluissa ollaan luopumassa ruokarukouksista. Uutinen oli Aamulehdessä, joten edessä oli välttämätön palaute mielipidetekstien muodossa. Kansa on huolissaan. Suomessa on unohdettu kunnioittaa Jumalaa. Vastalauseissa ei ymmärretä miksi valtion kouluissa ei pakoteta uskonnottomien ja eri uskontojen perheistä tulleita oppilaita rukoilemaan. Ruokarukouksista luopuminen on kova pala nieltäväksi. Ehkä valittajat joskus ymmärtävä, että lapsilla on vieläkin täysi oikeus rukoilla. Tilanne on muuttunut siinä mielessä, ettei koulu enää laita lapsia rukoilemaan. Näin uskonnottomat saavat hiljentyä rauhassa ja uskovaiset rukoilevat sen litanian joka kotona on opetettu. Kristityt opettavat lapsille aivan varmasti juuri sellaisen tavan rukoille kuin itse Jeesus opetti opetuslapsille:

"Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut."
Matt.6:5.

Näin vältytään julkisilta rukoushetkiltä ja Jeesus on tyytyväinen.

15.9.10

Paha lääketeollisuus, osa III

Kuulin suoraan homeopaatti/lääkäri Liisa Sulkakosken suusta, että ruotsalaiset skeptikot saavat rahaa lääketeollisuudelta. Tietenkin korvauksena vaihtoehtohoitojen kritisoimisesta. En ole vieläkään saanut palkkashekkiä Iso Pharmalta, joten joudun jälleen kerran kirjoittamaan lääketeollisuuden pahuudesta.

Public Library of Science - Medicine julkaisi Adriane Fugh-Berman kirjoittaman tutkimuksen lääketeollisuuden tempuista. Uusien lääkkeiden tutkimusartikkeleita muokataan parempien myyntilukujen toivossa. Tarvittaessa lääkärien puolesta artikkeleita kirjoittava haamukirjoittaja keksii tyhjästä positiivisia vaikutuksia. Haittavaikutukset haudattiin. Fugh-Berman kävi läpi 1500 dokumenttia. Wyeth-lääkefirman hormoniterapia sai ylistystä julkaisuissa sen sydäntauteja ehkäisevästä vaikutuksesta. Lääkekokeissa ei paljastunut mitään rintasyöpää lisääviä riskejä.

Paitsi kun Wyeth joutui joukkokanteen kohteeksi. Yhtiön paperit kaivettiin julkisuuteen. Paljastui rintasyöpäriskin salailua. Riippumattomat tutkimukset löysivät syöpäriskin. Sydänvaivoja ehkäisevät vaikutukset oli tempaistu ilmasta. Muita rakoon tungettuja haittavaikutuksia olivat mm. dementian tai pidätysvaivojen lisääntyminen.

Vieläkin jotkut gynekologit uskovat, että hormonikorvaushoito on antamisen arvoista ehkäisevää hoitoa oireettomille naisille. Alan kirjallisuus on tarkoituksella vääristynyt etujen puolelle.

Haamukirjailijat eivät tyydy vain parantelemaan tiettyjen firmojen tiettyjä tuotteita. He ovat myös muokanneet kilpailijoiden lääketutkimusartikkeleita huonompaa suuntaan. Samoin lääkeyhdistelmien havaitut haittavaikutukset poistettiin julkaisuista. Perusteluna käytettiin yksittäisen lääkkeen markkinoinnin vaikeutumista. Niinhän siinä kävisi, jos haittavaikutus olisi yleisesti tiedossa.

Tunnetuin haamukirjailijoiden pesä on DesignWrite. DesingWrite mainostaa olevansa juuri oikea palvelu sellaisille lääkefirmoilla, jotka haluavat oikean artikkelin oikeaan lehteen, jotta oikeat merkittävät lääkärit lukevat lääkkeen mahtavista tuloksista.

During its work with Wyeth, DesignWrite wrote the first drafts of articles and submitted them to Wyeth. DesignWrite then incorporated Wyeth's comments into a second draft, and sent the company-approved draft to the “author,” whose comments, if any, were incorporated into the third draft. DesignWrite then assisted in submitting the paper to a journal. There is no evidence that authors were paid for authoring articles. Throughout the documents referred to in this Policy Forum, “writer” refers to the ghostwriter, and “author” refers to the person whose name appeared on the published article.

Julkaisuihin tuli lopulta lääkärin nimi tekstin alkuunpanijana. Tekstit olivat pääosin konsulttifirman kirjoittamia. Lääkärit saivat palkkiorahat nimen lisäämisestä artikkeleihin. DesignWrite sai rahaa 25´000 dollaria per julkaistu artikkeli. Vuonna 2002 Wyethin markkinoiniosasto sai käskyn kehuvien artikkeleiden lisäämisestä. Vastaisuudessa pitäisi julkaista vähintään yksi per kuukausi.

Perusteettomia kehuja saadaan julkaisuihin useampaa reittiä. Yhteenvedoiksi kirjoitetut artikkelit eivät vaadi uutta tutkimustietoa, mutta niihin tungettiin uusia väittämiä off-label hyödyistä. Samoin julkaisujen kommenttiosuudet ovat otollista maaperää DesignWriten kaltaisille firmoille. Niissä julkaistaan jopa hoitosuosituksia ilman vertaisarvioprosessia.

Kun tutkijat tulevat tietoisiksi lääkkeiden riskeistä, niin valmistaja voivat painostaa heitä hiljenemään.

Myös lääkäreiden ns. korruptiolahjat ovat jatkuvasti tarkkailun alla. Journal of the American Medical Association julkaisi tutkimuksen, jossa selvitettiin miten tohtorit perustelevat itselleen lahjojen vastaanottamisen. Pikkuiset lahjat ja matkat eivät ole lahjuksia, vaan korvaus koulutukseen annetuista uhrauksista. Tutkijat suosittelevatkin lahjojen täyskieltoa. Ihmiset ovat liian taitavia perustelemaan heitä hyödyttävien asioiden tarpeen, vaikka se hyöty aiheuttaisikin tutkimusten vääristymistä.

Teksasin lapset pulassa

Dallas News ravistelee kollektiivista päätään uusimpien koetulosten edessä. Koululaisilla menee entistä huonommin Teksasissa. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen on entistä vaikeampaa jopa college-tasolla.

A report from the College Board on Monday showed that Texas scores dropped two points in both reading (484) and writing (473), and one point in math (505). The national averages increased a point in math to 516 and remained unchanged in reading at 501. The writing average dipped a point to 492.
Maksimi pistemäärä on 800.

Teksasin kuvernööri Rick Perry on kertonut miten osavaltion koulutusjärjestelmä saadaan kuntoon. Koulutukseen kaadetaan enemmän rahaa. Koulutusbudjetti on melkein kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Perry ymmärtää, että koululaisten tuleva työelämä täytyy pedata jo kouluissa. Koulutuksen tasoa nostetaan vuodesta toiseen. Opettajien pätevyyttä mitataan. Ja niin edelleen. Sitten häneltä tiedustellaan evoluutio-kreationismi kinasteluun liittyvästä asiasta:

Explain where you stand on evolution-creationism being taught in school.

I am a firm believer in intelligent design as a matter of faith and intellect, and I believe it should be presented in schools alongside the theories of evolution. The State Board of Education has been charged with the task of adopting curriculum requirements for Texas public schools and recently adopted guidelines that call for the examination of all sides of a scientific theory, which will encourage critical thinking in our students, an essential learning skill.


Älykäs suunnittelu evoluutioteorian viereen oppikirjoihin? Se pseudotiede jonka perusteella ei voi tehdä tieteellistä tutkimusta, edes IDeistien omissa julkaisuissa? ID:tä evoluution rinnalle, jolla on jatkuvasti käynnissä monialainen tutkimus. Paleontologiaa, genetiikkaa, biokemiaa. Ja siihen viereen Dembskin selityssuodatin tai Behen palautumaton monimutkaisuus?

Säälin Teksasin koululaisia, jos kuvernöörin mielihalu toteutuu.

Kuunneltavaa pimeneviin iltoihin



Shh, nyt se alkaa!

Ylen Radio 1:ltä tuli kuuntelemisen arvoinen ohjelma. Tuomas Enbuske haastatteli skeptikkokulttilaisia. Mikkiin puhuu Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä Pertti Jarla, joka on Skepsiksen jäsen. Sekä mentalisti Pete Poskiparta ja filosofianopettaja Arno Kotro.

Kiitos vinkistä A. Vuoriselle.

Tasapuolisuuden vuoksi tarjoan myös tällaisen vinkin. Yle X-radiokanavalta tuli salaliittoteoreetikon, eli 9/11-totuusaktivistin, haastattelu. Siinä pääsi ääneen Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä-blogin kirjoittaja Against NWO.

Anonyymi huomautti, että laitoin väärän linkin. Anteeksi mokasta. Alkuperäisessä bloggauksessa oli linkki toisen salaliittoteoreetikon puheisiin.

13.9.10

Hyökkäys uskontoani vastaan

Uskonrauhaani solvataan uskomattoman törkeällä tavalla. Uskon Puolesta-blogissa levitetään vihavideoita, joissa hyökätään maailmankuvaani vastaan. Tohtori William Lane Craig puhuu ensimmäisessä videossa Lentävästä spagettihirviöstä. Craig kritisoi pyhän pastan voimaa.



Craig yrittää kumota Lentävän spagettihirviön todellisuutta huomauttamalla, että FSM on fyysinen olento. Hän ei näytä ymmärtävän, että Lentävä spagettihirviö manifestoituu meille fyysisessä muodossa, mutta on myös maailmankaikkeuden ulkopuolinen olento. Hänellä on voima ylittää materialismin rajat. Lentävä spagettihirviö on ilman alkua ja loppui, kuin ääretön pasta-ateria. Näin FSM on kuin onkin vastuussa maailmankaikkeuden synnystä. Craigin argumentti musertui täysin.

Toisessa videossa tohtori runnoo Dawkinsin argumentit helvettiin asti, mikä onkin aivan oikein! Maailmankaikkeudella on olemassa vain yksi älykäs suunnittelija. Yksi ainoa Jumala: Lentävä spagettihirviö. Hänet keitettiin meidän syntien tähden.

Ramen.

Kysymys Koraanin tuhoamisesta

Oman omaisuuden polttaminen on aiheuttanut raivoa ja paniikkia maailmalla. Pastori Terry "Trolli" Jones uhkasi polttaa Koraaneja. Jotkut polttivatkin niitä syyskuun 11. päivä. Jotkut laittoivat nettiin kuvia vessanpönttöön asetellusta Koraanista. Jotkut esittelivät veristä sianpäätä jonka leukojen välissä oli Koraani. Kaikissa esimerkeissä käsiteltiin painettua kirjaa. Protesteissaan muslimit ovat asettamassa omat pyhät arvot toisten ihmisten arvoiksi, eli jopa uskonnottomien pitäisi kohdella omia kirjoja aivan kuin ne olisivat heille pyhiä esineitä. PZ Myers kirjoitti kaiken olennaisen tästä asiasta.

Minulla on kysymys pyhien tekstien ja uskonrauhan asiantuntijoille.

Jos joku lataa netistä digitaalisen Koraanin, ja sitten deletoi sen (tai vaikkapa useamman kopion) kovalevyltään, niin onko hän pilkannut muslimeja?

Jos ei ole ole pilkannut, niin mistä se johtuu?

12.9.10

Siunaa ruokamme, FSM

Tampereen kouluissa otetaan askeleita kohti sekulaaria yhteiskuntaa. Aamulehti kertoo miten kouluissa on luovuttu ruokarukouksista.

Suurin osa tamperelaisista kouluista on luopunut ruokarukouksesta. Aamulehti kysyi asiaa koulujen rehtoreilta, ja suurin osa kertoi syyksi sen, että eri uskontoja tunnustavia oppilaita on yhä enemmän.


Myös elämänkatsomustieto-oppilaita on päässyt kertymään luokkiin. Uskonnottomia on Suomessa jo huomiota herättävän määrän verran. He ja islaminuskoiset lapset tuovat vastapainoa kristityille lapsille.

Rukouksen sijaan ruokailuun valmistaudutaan hiljaisuudella tai lausumalla loru. Ihan hyvä ja tasapuolinen tapa kaitsia lapsia kohti ruokailua. Uutisen lopussa on lainaus Tampereen islamilaisen yhdyskunnan johtajan Mustafa Karan suusta:

Suomalaisten pitäisi pitää oman uskontonsa mukaiset käytännöt, kunhan ei-kristittyjä ei pakoteta osallistumaan niihin. Uskovaisena muslimina olen sitä mieltä, että parempi on elää vaikka kristinuskon arvojen mukaisesti kuin hällä väliä -tyyliin.


Siinä vaihtoehdot ovat: Uskonnolliset arvot tai hällä väliä.

Kiitos vinkistä A. Martikaiselle.

Homeopatia pulassa Skotlannissa

BBC News kertoo miten Skotlannin terveydenhuoltopalvelut ovat homeopatian pauloissa. Mutta taikauskon voimat ovat kokemassa kovia valitustuksen rynnäköidessä porteille. British Medical Associationin tiede ja etiikkalautakunnan tohtori Vivienne Nathanson on vaatimassa tieteeseen perustuvaa näyttöä homeopatian tehosta. Jos sitä ei ala löytymään, niin homeopatia menettää terveydenhuollosta saadun rahoituksen myös Skotlannissa. Vuosittainen panostus taikaveden tukemiseen on ollut n. 1,5 miljoonaa puntaa. Glasgown homeopaattinen sairaala sai kunnian kantaa todistustaakkaa harteillaan. He puolustavat yli kymmentä terveyslautakuntaa, jotka ovat jakaneet rahaa homeopaattisille hoidoille.

Homeopaatit ja heidän potilaat sanovat, että hoito auttoi heitä. He suosittelevat kokeilemaan homeopatiaa, sillä siitä ei tule potilaalle mitään haittavaikutuksia, jos hoito ei vaivaan.

Gimpy's Blog huomasi miten homeopatia on muuttunut epämieluisaksi sanaksi Britanniassa. Kansainväliset otsikot kertoivat miten homeopatialle ei tahtonut löytä tieteellistä tukea. Nyt vaihtoehtohoitojen pr-koneisto on haistanut miostä tulee. The Royal London Homeopathic Hospital on muuttamassa nimeään. Uusi vuosituhat vaati uuden kulissin. Päivitetty nimi tulee olemaan Royal London Hospital for Integrated Medicine. Päivitetty nimi heijastaa paremmin vaihtoehtohoitojen ja niiden roolin merkitystä modernissa lääketieteessä.

11.9.10

Hologrammiteknologian tarkastelua

Olen tehnyt X-Balance tasapainorannekkeen tasapainotestin pari kertaa. Ei mitään hämmästyttävää vaikutusta. Eikä edes toisella henkilöllä tehty tasapainotesti tuottanut mitään radikaalia muutosta notkeuteen tai tasapainoon.

Halusin nähdä minkälainen hologrammitarra on lätkäisty näihin tasapainorannekkeisiin.



Kaivoin pyöreän hologrammin irti saksilla. Kirurgisella tarkkuudella!



Operaatio eteni keskivaiheille. Päällä oleva läpinäkyvä 2 mm vahva kalvo lähtee helposti irti. Välissä oleva hologrammitarra on lähes yhtä paksu kuin tavallinen teippi. Tai muovikassi.



Tämä tarra riittää ohjelmoimaan ihmiskehon lihakset ja jänteet tavallista "energisemmiksi." Ainakin valmistajan väitteiden mukaan.



Johtopäätös: Jos tuo onneton tarra aiheuttaa lumevaikutuksia suurempia muutoksia ihmiskehossa, niin lupaan ryömiä elefantin rektaaliin.

Luonnotonta menoa

Luonnottomuuden kauhistelu on luonnottoman yleistä. Tänään sitä kauhistellaan Aamulehden mielipidepalstalla. Jukka Koo Salonen ihmettelee miten Vihreät voivat olla äänestyksen arvoinen puolue. Viherhipit kun ovat sukupuolineutraalin avioliiton puolella. Puolue ei pärjää seuraavissa vaaleissa, sillä se on valinnut moraalittoman polun.

"Kuinka Anni Sinnemäki vastaa vaalipaneelissa, kun häneltä kysytään, onko luonnossa imettäväisten keskuudessa paljon näitä sukupuolineutraaleja parisuhteita.?"

En tiedä miten Sinnemäki vastaisi, mutta kuten kaikki luonnossa kävelleet ihmiset tietävät, on luonto täynnä moraalitonta menoa. Siellä biisonit tökkivät peniksiä urosten takapuoliin. Jotkut juoksuliskonaaraat hierovat haaravälejä erittäin lesbomaisesti vastakkain, ja siitä tulee hormonaalisia häiriöitä, jotka johtavat sikiönkehitykseen. Bonobo-simpanssit toivottavat hyvät huomenet ryhmäseksillä.

Mutta Salonen ei ole pelkästään tietämätön siitä mitä luonnossa tapahtuu. Hän marssii rohkeasti kohti moraalista turmiota, samalla hoilaten moraalin tärkeyttä.

"Luonnossa vallitsevat parisuhteet ovat se perusta, jolla pitää myös ihmisten luonnollisen arvomaailman rakentua. Homoseksuaalien adoptio-oikeus pitää torjua jyrkästi."


En jaksa taas käydä läpi niitä esimerkkejä samaa sukupuolta olevista havainnoista luonnosta. Sen sijaan haluan läpsiä Salosen järkyttävää moraaliperustaa. Hän hakee arvomaailman ohjeita luonnosta. Eli se mitä ja miten kaislikossa suhisee on myös perusta sille miten makuuhuoneessa tanssitaan makuumamboa. Aivan samalla periaatteella Salosen täytyisi hakea kasvatusperiaatteet luonnosta. Äiti oksentaa aamumurot alas lasten kurkuista, kuten linnut tekevät. Isäpuoli vääntää edeltävästä liitosta tulleet lapset kuolleiksi, kuten urosleijonat tekevät. Vahvin toimistotyöntekijä pitää konttorin naiset haaremina, kuten häntäapinoiden joukoissa tehdään.

Ja niin edelleen.

Jukka Koo Salonen on joko vahingossa täysin tietämätön siitä mitä luonnossa oikeasti tapahtuu. Tai hän on tarkoituksella tutustumatta faktoihin. Tai hän ei osaa ajatella moraalivaatimustensa seuraamuksia. Tai hän tietää seuraamukset, mutta rajaa ne jotenkin keinotekoisesti hyväksymien rajojen mukaan.

Niin tai näin, hän ja kaikki muut luonnollisuuteen vetoavat ihmiset ovat [sensuroitu]. He vetoavat luonnollisuuteen, mutta eivät edes halua tietää miten luonto oikeasti toimii. He vetoavat mielikuvien varaan rakennettuun käsitykseen luonnosta.

10.9.10

Ateismielämää

YLE:n uusin realitysarja kuvailee uskonnottomien elämää.

Suomi kärsii länsimaisista ongelmista. Alkoholi virtaa, ihmiset ovat masentuneita, ja avioliitot hajoavat. Osa meistä elää tosin. Nopeasti kasvava vähemmistömme, ateistit. Voisiko ratkaisu Suomen haasteisiin olla ateismi?

Kuusiosaisessa sarjassa Ateismielämää seurataan, kuinka suomalaissyntyinen ateisti Einari, sekä rationaaliset mentorit, filosofianopettaja Urpo ja Lontoosta Suomeen muuttanut tähtitieteilijä John opettavat joukolle ummikkoja, mistä ateismissa oikein on kyse, ja kuinka uskonnotonta elämää eletään.

Ateismikokeiluun on lähtenyt mormoni Jukka, katolinen Timo, teologiaa opiskeleva kristitty Tiina, uskonnonopettaja Lauri, muslimi Abdullah ja piispa Leo.

He ovat suuri haaste mentoreille, mutta nämä ovat valmiit ottamaan haasteen vastaan.

Tässä jaksossa uskovaiset tutustuvat Einarin elämään. He elävät viikon verran ilman uskomista, palvomista ja Herran ylistämistä.

Maanantaina joukko kokoontuu Einarin kotona. Einari ohjaa heidät sisään.

"Heippa vaan ja tervetuloa. Teen tässä aamupalaa."

Pöytä on katettu ateisteille tyypillisellä ruualla: paahtoleipää, meetvurstia, tuoremehua ja kahvia.

"Missäs nämä menyyt on määrätty ateismien opeissa?" kysyy piispa Leo.

Einari naurahtaa ja selittää. Eihän niitä ole lueteltu missään. Jotkut syö rasvaista, jotkut kevyesti, jotkut ei ollenkaan. Hän syö sitä mitä huvittaa. Mormoni Jukka ei näe ongelmia uskonnottomassa aamupalassa. Yhdysvalloissa pirisi pekoni aamulla ja tuplahampparit päälle. Väkijoukolla on syötävää edessään. He ristivät kädet ja ovat avaamassa suitaan rukousta varten.

"Hetkinen, ei tuollaista täällä" Einari huomauttaa. Uskovaiset epäristivät kätensä ja aloittavat syömisen.

Seuraavaksi ryhmä matkustaa Einarin työpaikalle. Stockmannin kassalla työskentelevä Einari käy läpi ateistisen työpäivän rutiinit:

"Työt hoidetaan, kahvitauot nautitaan ja illaksi kotiin."

Uskonnonopettaja kokee uskonnottoman työpäivän melko tutuksi. Enää ei saa antaa vakaumuksellista opetusta koululaisille. "Mutta kyllä välillä Taivaan isä tulee luokkaan," Lauri vinkkaa silmää kameralle. Työpäivä vierähtää nopeasti. Väki ei kiireiltään kerkiä rukoilemaan. Ruokatauolla uskovaiset kyselevät miten Einari hoitaa henkisen puolen elämässään.

"Ei sellaiset asiat vaan kiinnosta. Kyl taide ja musiikki uppoaa. Ystävien kanssa pidetään hauskaa. Rakkaan kanssa rakennetaan yhteinen elämä. En tarvitse uskontoa tuomaan sisältöä elämään. Sitä löytyy valmiiksi. En koe menettäväni mitään."

Selitys ei uppoa helpolla. Ohjelmaan osallistuneet uskovaiset ovat rakentaneet koko elämänfilosofian uskonnon varaan. Jumalusko on ihmiselämän tärkein asia, jos haluaa päästä iänikuiseen elämään. Sanan seuraaminen on paras elämänohje. Ja nyt joku kertoo vakavalla naamalla - ellei peräti vähättelevällä - ettei sellaista tarvita onnelliseen elämään.

Einari palaa sorvin ääreen. Ryhmä järjestää takahuoneessa salaa pienen rukoushetken Einarin sielun puolesta.

Työpäivän jälkeen ryhmä seuraa miten Einari valmistautuu ateistiseen iltaan. He poikkeavat ruokakaupassa hakemassa juotavaa ja naposteltavaa. Teologi Tiinaa jännittää: "Mitäköhän tänään vielä tapahtuu?"

Einari katselee televisiota. Hän lukee päivän lehtiä. Sitten tarkistetaan mitä netissä tapahtuu. Siinä välissä kaikki rupattelevat ja pelaavat seurapelejä. Kymmenen aikaan onkin aika mennä nukkumaan.

"Tämmöstäkö se on?" Tiina ihmettelee.

Ohjelmaan osallistuneiden ennakkoluulot karisevat vauhdilla. Yhdysvalloissa kasvatettu mormoni Jukka kokee muutoksen vahvana.

"Luulin aina, että ateistit ryyppäävät ja rellestävät. Piehtaroivat hedonistisesti baareissa. Sillä paikataan sitä aukkoa jonka jumalattomuus aiheuttaa ihmisen sisään. Tällainen rauhallinen arkielämä... Aivan kuin tavallisia ihmisiä. Pukeutuvatkin ilman ohjesääntöjä. En varautunut tähän ollenkaan."

Seuraavassa jaksossa ateismien saloihin tutustuva ryhmä jättää vierailematta suviseuroissa. Sen sijaan he käväisevät Vapaa-ajattelijoiden toimistolla. Konfliktit nousevat pintaan.

Skientologia lööpeissä Australiassa, osa 5

Pari kuukautta sitten Australian poliitikot saivat tietoonsa outoja asioita skientologiakultista. Skientologit ovat kiertäneet veroja hyväntekeväisyysjärjestöksi naamioitumisen kautta.

Senaattori Nick Xenophon ajaa skientologiakultin vastaisia toimia. Häntä neuvovat entiset skientologit, jotka ovat erittäin pettyneitä skientologiakultin toimintaan. Senaattorin toimet tuottavat tuloksia. Australian senaatti suosittelee tutkintakomitean perustamista. Maa aikoo käydä läpi kaikki verohelpotuksia nauttivat uskonnolliset hyväntekeväisyysjärjestöt. Paino varsinkin kulttimaisen aktiviteetin tunnistamisessa.



Muutenkin Australia todistaa olevansa yllättävän rohkea uskonnollisten väitteiden edessä. Skientologien puheet uskonnosta eivät enää uppoa. Toivottavasti Kengurumaa saa aikaan samaa kuin Ranska. Australia aikoo kopioida itselleen kulttitoiminnan vastaisen iskuryhmän Ranskasta.

Today Tonight - Australian Senate Inquiry Release Special - 2010-09-07 from Zhent on Vimeo.

9.9.10

Elämää suurempia kysymyksiä

Tämä kuukausi vierähtää kirjoihin keskittyen ja seuraavaa pakinaa Skeptikko-lehteen kirjoittaen (Samalla uutta Sherlock-sarjaa tiiraillen). Siinä samalla utelen asioita lukijoiltani. En tuhlaa aikaa lukijoitteni mielistelyyn. He ovat liian kauniita ja älykkäitä langetakseen sellaiseen. Siksi latelen suoraan kysymyksiä, joihin toivon mahdollisimman paljon vastauksia.

Mitä aihetta seuraat suurimmalla mielenkiinnolla blogissani?

Miten löysit tänne?

Kuinka kauan olet seurannut höpinöitäni?

Mikä tämän vuoden tuotoksista on mielestäsi paras bloggaukseni?

Mikä oli ehdoton riman alitus?

Provosoivaa tekstiä

Jos muistat kristillisdemokraattien viestintäpäällikkö Asmo Maanselän kohua aiheuttaneen Pride-kirjoituksen, niin tämä bloggaus voi kiinnostaa. Kirjoituksessaan Asmo kuvailee Helsingissä järjestettyä Pride-kulkuetta provokaatioksi perinteisiä arvoja vastaan. Seksuaalivähemmistön tempaukset eivät sovi Asmon arvoille. Vaativat vielä muuttamaan enemmistön käsityksiä siitä mitä avioliitto on. Kun luin tuota tekstiä, niin mielessä kummitteli muistikuva asiaan liittyvästä lainauksesta. Jostain lausahduksesta jonka olin lukenut aikoja sitten. Jotain joka saisi varmasti leveän virneen kasvoilleni, sillain kierolla trollaus-tavalla. Mieleni ei kuitenkaan kyennyt kaivamaan sitä esiin muistin sopukoista.

Kunnes tällä viikolla luin uusinta Historia-lehteä. Siellä oli kaipaamani teksti.

"Tämän kansanosan provosoivasta käytöksestä on virranut valituksia lukemattomilta tahoilta. Ongelma voidaan ratkaista ainoastaan lainsäädännöllä."


Näin eräs eurooppalainen mies muotoili erään vähemmistön tuottamia avioliittoon liittyviä ongelmia eräässä maassa. Se lausuttiin vuonna 1935. Sen lausui poliitikko. Kyseinen kansanosa oli juutalaiset. Se lausuttiin Saksassa. Ei tarvitse kertoa kuka tuon lausui yleisön edessä. Kyseinen avioliitto-ongelma oli juutalaisten ja puhdasveristen väliset avioliitot ja sukupuolisuhteet, jotka kiellettiin - ihan vaan Saksan suojelemiseksi.

Eihän tämä liity mitenkään nykyisen Suomen kinasteluihin. Tuli vaan mieleen lehteä lukiessa.

7.9.10

Homeopatia pulassa Japanissa

Kulunut kesä ei ollut suotuisa homeopatialla Euroopassa. Eikä asiat suju hyvin edes Japanissa. Maan lääkäriliitot ovat julkisesti tuomitsemassa homeopatiaa huijaukseksi. Keisari Hirohiton lääkäri ja Japanin tiedekomitean johtaja Ichiro Kanazawa kertoi tiedotusvälineille olevansa täysin hölmistynyt homeopatian suosiosta Japanissa. Kanazawa sanoi, ettei homeopatia perustu tieteeseen. Länsimainen vaihtoehtohoito on kumottu lääketieteellisesti. Lopullinen homeopaattinen tuote on vain vettä, eikä sillä ole terapeuttisia vaikutuksia. Jos homeopatian leviämiselle ei tehdä jotain Japanissa, niin pian seuraamukset voivat olla vakavia. Jotkut jättävät ottamatta lääkärin määräämiä lääkkeitä, ja suosivat sen sijaan sokeripillereitä. Lääkäriliitot ilmoittivat olevansa samaa mieltä Kanazawan kanssa. Lausunnot johtuvat Japania kohauttaneista homeopatiaan liittyvistä tapauksista.

43-vuotias nainen kieltäytyi menemästä lääkäriin. 3 vuotta sitten hän aloitti homeopatian käytön, kroonisen vaivan takia. Perusteluna se, että lääkärin määräämät pillerit kumoaisivat homeopaattien antamien lääkkeiden vaikutuksen. Vaivat eivät helpottaneet, kunnes lopulta nainen päätyi huonoon kuntoon. Äiti soitti ambulanssin. Sairaalassa selvisi, että naisella oli imusolmukesyöpä. Hän kuoli 11 päivää myöhemmin.

Toinen tapaus oli 6 kk ikäinen vauva. Alipainoisen pojan vanhemmat uskoivat horjumattomasti homeopatiaan. Vauvalle ei annettu rokotteita tai lääkkeitä atooppiseen ihottumaan. Vauva päätyi sairaalaan, kun päivähoitokeskus päätti vanhempien vahingoittavan lastaan.

Japanese Homoeopathic Medical Association ilmoitti, ettei se kiellä oikeiden lääkkeiden ottamista, joten ongelmat johtuvat ihmisten väärinkäsityksistä. Homeopaatit vastasivat Kanazawan lausuntoihin. Heidän mielestä lääkäri ei ole perehtynyt tarpeeksi hyvin homeopatian positiivisiin tuloksiin.

On kuitenkin hyvä tietää, että japanilaiset terveysviranomaiset ottavat huuhaan leviämisen vakavasti.

Sanamuunnos sunnuntaille: Hedelmät kupissa

Teepussipuolue on Yhdysvaltojen uusin poliittinen liike. Siinä vastustetaan kaikkia sitä mitä Obama edustaa. Teepussilaiset haluavat maansa takaisin, kuten heidän mielenosoituksissa jatkuvasti kuulee. Liike sisältää monenlaista kulkijaa. Asiallisimmin tapetilla ovat pienempi hallinto, budjettikuri, yksilönvapaudet ja perustuslain puolustaminen. Jotkut haluavat kokonaan eroon verotuksesta, samalla protestoiden julkisissa puistoissa, moottoriteiden ja sähkölinjojen katveessa. Sekaan hakeutuu omalaatuisempia mielenosoittajia. Jotkut ovat aivan varmoja siitä, ettei presidentti Obama ole oikeasti Yhdysvaltojen kansalainen. Syntymätodistus on väärennetty, jne.

Mukana on myös perinteisiä sisustussuunnittelijoita, jotka puhuvat facebookissa hedelmäasetelmista.

Montanan osavaltion teepussipuolueen johtaja Tim Ravndal kirjoitti facebookissa Dennis Scrantonin kanssa.

Dennis Scranton: "I think fruits are decorative. Hang up where they can be seen and appreciated. Call Wyoming for display instructions."


Johon Ravndal vastasi:

Dennis, Where can I get that Wyoming printed instruction manual?"


Aivan selvästi tämä parivaljakko vain halusi vaihtaa tietoa hedelmien soveltamisesta asuntojen sisustamisessa. Mutta tuttuun tyyliin sananvapautta vihaava homomafia kyttäsi teepussittajien avointa keskustelua. He tulkitsivat 'fruit' sanan olevan kiertoilmaus homoseksuaalille. He tunkivat Ravdalin sanat aivan väärään kontekstiin. Kyseisessä facebook-statuksen päivityksessä käytiin kokonaisuudessaa tällainen vuoropuhelu:

Tim Ravndal: "Marriage is between a man and a woman period! By giving rights to those otherwise would be a violation of the constitution and my own rights"

Keith Baker: "How dare you exercise your First Amendment Rights?"

Dennis Scranton: "I think fruits are decorative. Hang up where they can be seen and appreciated. Call Wyoming for display instructions."

Tim Ravndal: "@Kieth, OOPS I forgot this aint(sic) America no more! @ Dennis, Where can I get that Wyoming printed instruction manual?"

Dennis Scranton: "Should be able to get info Gazette archives. Maybe even an illustration. Go back a bit over ten years."

Aivan selvästi Dennis Scranton erehtyi keskustelun aiheesta. Eihän aikuinen mies oikeasti menisi vihjailemaan, että vuonna 1998 tehty 21-vuotiaan homoseksuaali Matthew Shepardin murha ja kidutus (Shepard sidottiin roikkumaan aitaan) jotenkin liittyisi hedelmäkoristeisiin.

Teepussilainen Ravndal pyysi julkisesti anteeksi väärinkäsitystä. Hän ei missään nimessä hyväksy toisiin ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kaikesta huolimatta Ravndal sai potkut johtoasemastaan.