1.9.10

Mistä näitä autoja riittää?




Autoja.

27.8.2010 Kauppalehden paperiversiossa oli juttua autoteollisuuden ihmeellisestä maailmasta. Viime vuonna kaupan realiteetit läpsivät autovalmistajia päin kasvoja. Kriisi ja paniikki syntyi sellaisesta hassusta faktasta, että teollisuus valmisti vuosittain n. kaksi miljoonaa ylimääräistä autoa. Käsittämättömään tilanteeseen päädyttiin tutun vaikuttajan takia: talouskasvu. Vain suurempia ja suurempia tuottoja puskeva firma on menestyvä firma. Kasvua täytyy olla käyrissä, olkoonkin ettei tuotettuja tuotteita lopulta osta kuluttaja, vaan autokauppiaat. Kauppiaat runnovat niitä varastopihoille, varastohalleihin ja lähes minne tahansa tasaiselle pinnalle. Kauppiaita neuvotaan kasvattamaan varastoja, tai muuten... Autovalmistajat saivat kasvavat myyntiluvut, kun autoja myytiin autokauppiaalle välittämättä kuluttajien tarpeista. Se mitä autolle tapahtuu ei haittaa (välittömästi). Näin varastot pumpattiin yli äyräiden. Ihmiset eivät osta vuodesta toiseen autoja yhä kiihtyvällä tahdilla. Kuka olisi voinut arvata...



Hieman lisää autoja.

Fiksumpi ihminen oppisi massiivisen ylikapasiteetin opetukset. Mutta autoteollisuus ei kohdannut tarpeeksi suurta kriisiä. Tehtaiden väkeä saneerattiin, työvuoroja karsittiin. Joitain tehtaita suljettiin. Tuoreet myyntiluvut ovat kuitenkin tehdaiden kannalta erittäin hyvät. Kuin ihmeen kaupalla luksusautojen myynti takoi tarpeeksi tuottoa. Enemmän kuin tarpeeksi, sillä suuret katteet varmistavat turhien tuotantolinjojen pyörimisen. Kasvua saadaan Kiinan kiihtyviltä automarkkinoilta.



Ja vielä vähän lisää autoja.

Mutta kun se välttämätön tosiasia tupsahtaa taas eteen, eli Kiinan markkinat eivät voi kasvaa äärettömyyksiin, niin edessä on jälleen karmaiseva kriisi.

Ei hätää. Varmasti joidenkin maiden veronmaksajat maksavat tukipaketit.

No comments: