26.2.10

Olen taistelulajin suurmestari, tule seuraajakseni

Haluaisitko olla jonkin taistelulajin suurmestari? Se on todella helppoa. Perusta oma koulu. Nimeä itsesi koulun mestariksi. Haali opiskelijoita. Ole palvottu.

Näin nerokkaasti toimi mm. Mestari Chusan. Oikealta nimeltään tavallinen brittimies Pete Delane. Intoa täynnä oleva Delane päätti olla merkittävä mies. Hän perusti oman taistelulajikoulun vuonna 1979: Bushido Academy of Martial Arts. Tietenkin Delane hallitsee yksin koulunsa tällä hetkellä korkeinta Danin tasoa, eli level seiskaa. Samoin vain hänellä on erään kuolleen mestarin tiedot hallinnassa. Sekä sellainen zen-tietouden hallinta, joka saa oppilaat palaamaan aina uusille oppitunneille. Mutta mestari Chusan toistaa jatkuvasti oppilailleen, ettei raha ole tärkeää. Vain itsensä parantaminen ja taitojen hallinta.

Delane on karismaattinen johtaja. Opetus on hintatasoltaan ehkä ihan tavallinen verrattuna muihin taistelujalikouluihin. Mutta sen päälle tulee monta lisämaksua erilaisista lisäkursseista, jotka kasaantuvat. BAMAsta lähteneet oppilaat ovat julkaisseet kokemuksiaan netissä. Kurssimaksuista kertyi puntia jopa mestari Chusanin uuteen laivaan, mersuun ja Bentleyhin.

Vastaavia itsekoulutettuja taistelulajimestareita ihmetellään nerokkaasti nimetyllä Bullshido.netin foorumilla.

Taistelulajien jännittävään maailmaan mahtuu paljon mystiikkaa. Vain yhtenä esimerkkinä nämä "ilman kosketusta" tyrmäyksiä tekevät mestarit.



Kiai-hyökkäys:



Nämä mahtavat tyrmäykset toimivat kuitenkin vain silloin, kun vastapuolena on oman koulun oppilas. Kun vastassa on joku joka ei usko energiahyökkäyksiin, niin tulos on seuraavanlainen.



Kiitokset Swash/Buckling-blogille inspiraatiosta.

4 comments:

Anonymous said...

Niin, eihän nuo 'energiakaadot' eroa mitenkään niistä uskonnollisista hurmostilaisuuksista, joissa saarnaaja kaataa ihmisiä pelkällä 'Jumalan voimalla'.

Kas kun ei poliisilla ole käytössä näitä 'väkivallattomia' menetelmiä. Ilmeisesti tekniikan hallinta vaatii niin vinksahtaneita aivoja, että sitä on turha opettaa kaikille.

Onko tuo BBC three joku huumorikanava, kun oikein tietokone-efektillä on havainnollistettu 'energia-aaltojen' liikettä.

Anonymous said...

"Energiakaadon" taustalla on luultavasti sosiaalipsykologisia tekijöitä tai harjoittelun myötä muodostuneita ehdollistumisia. Onkohan tuota mitenkään tutkittu tieteellisin metodein yleensäkään?

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Osa aikidonkin kaadoista on sellaisia että ei osuta, kun toinen väistää. Kikka on tietysti siinä että tasapaino menee, painopiste siirtyy tukipisteen ulkopuolelle taivutuksessa. Osa henkikaadoista on sitä että katsoo kättä ja tasapaino painuu taakse.

Osa voi olla ties mitä näyttelystä siihen että "toi on mestari ja tää on mun jengiä".

Videossa näkyvät kellot on tälle kai immuuneja, mutta kaikunevat resonanssin voimasta. Äijän Kiai on kuitenkin mystisten energia -aaltojen lisäksi myös korvin kuultavia ääniaaltoja.

Anonymous said...

Hämmentävää tuossa on erityisesti se, että se Kiai mestari oikeesti usko tohon hommaan ja luotti kykyihinsä niin paljon että oli laittanu sen 5000$ haasteen. Kaveri oli vähän pihalla ku sormien pyörittely ei toiminukaan. Yritti sit vielä uudestaan ja otti kunnolla turpaansa.