11.1.10

Ja taas, osa 24

Tällä kertaa Ja taas-sarjan tähdeksi nousee nainen. Kyseessä on Iris Robibson. Hän on vakaasti uskonnollinen nainen. Robinson on tuominnut homoseksuaalisuuden ja sodomian lasten seksuaalista hyväksikäyttöä pahemmaksi synniksi. Samoin rouva on julistanut, että hallituksen tehtävä on ylläpitää Jumalan asettamia lakeja. Homoavioliitot ovat uhka perinteiselle avioliitolle. Homoudesta voi parantua terapian avulla. Ja niin edelleen.

Kaiken kaikkiaan Iris on konservatiivinen henkilö, jonka maailmankatsomus nojaa Pyhään sanaan.

Joten en yllättynyt tippaakaan näitä uutisia lukiessani.

Rouva on seksiskandaalin pyörteissä. Ei toki lesboilun parissa, sillä se olisi moraalitonta. Sen sijaan 60 v Iris on pitänyt hauskaa avioliiton ulkopuolella 19 vuotiaan Kirk McCambley kanssa. Kuin pisteenä i:n päälle mukana on myös rahaskandaali. Iris rahoitti nuoren miehen sijoituksia laittomalla tavalla. Rahoja siirreltiin ilman lain vaatimaa ilmoitusta.

Peter Robinsonin joutui eroamaan vaimon tempausten takia. Onneksi tapahtumat ovat nostaneet hyvän musiikin takaisin listoille.

Hide it in a hiding place where no one ever goes
Put it in your pantry with your cupcakes
It's a little secret, just the Robinsons' affair
Most of all, you've got to hide it from the kids

3 comments:

merenahti said...

Jos 60-vuotias mies olisi suhteessa 19-vuotiaan naisen kanssa, tuskin kukaan sukulainen joutuisi eroamaan.

Mitähän se on sodomialla tässä tarkoittanut. Mahtaa olla jotain kamalaa. Hui.

Anonymous said...

Sodomiahan on kaikenlainen väärä seksuaalitapa, eli kaikki muu kuin lähetyssaarnaaja, peiton alla, pimeässä ja ohi minuutissa..

MrrKAT said...

Tokihan kaikki ovat jo googlanneet miltä tämä s-bomb näyttää.. ;)