7.11.09

Meediot auttoivat poliisia

Televisiosarjoissa meediot saavat melkein aina rikollisen nalkkiin, ja epäileväiset poliisit joutuvat raapimaan päätään. Oikeassa maailmassa asiat menevät ei-niin-täydellisesti. Britannian poliisit voivat ottaa selvännäkijöiden juttuja vakavasti. Jopa niin vakavasti, että he käyttävät runsaasti aikaa vinkkien opastamina juoksenteluun pitkin maaseutua.

32-vuotias Carlos Assaf löydettiin hirtettynä asunnostaan. Tutkinta junnasi paikallaan, mutta onneksi maailmassa on avuliaita meedioita. He näkivät väkivaltaisia tekoja Carlosin viimeisiltä hetkiltä. Joukko ganstereita oli pakottanut hänet nielemään valkaisuainetta ja bensaa. Sitten Carlos oli kuristettu. Jengi liittyi jotenkin pubiin jonka nimi liittyi jotenkin leijonaan, hevoseen ja Tony Foxiin. Lion ja horse ovat suosittuja sanoja pubien nimissä. Poliisit ravasivat useissa tarjoilupaikoissa. Tietenkin rikollinen nimeltään Tony Fox käytiin myös kuulustelemassa, mutta hän ei liittynyt mitenkään rikokseen.

Poliisien viisi kuukautta kestänyt temmellys meedioiden vinkkien perässä maksoi n. 20 000 puntaa. Ilman mitään tuloksia.

Ruumiinavauksessa ei löydetty valkaisuaineita tai bensaa Carlosin vatsasta.

Poliisien puolustukseksi voi todeta, että he saivat vinkit Carlosin perheeltä, joka puolestaan sai vinkit avuliailta meedioilta, jotka puolestaan saivat informaation Carlosin aaveelta. Joten miksi Carlos valehteli meedioille?

1 comment:

Arhi Kuittinen Finnsanity said...

Meediot TV-viihteenä ja todellisuuden vääristäjinä

How Low Can TV Go?