10.11.09

Kaksintaistelu päättyi

Suuri väittely päättyi Tiede-foorumilla. Luet pitkät viestit täysin omalla vastuullasi. Telmintää kesti vaivaiset yhdeksän viestiä. Kuten aina nuoren maailman kreationistin kanssa väitellessä, tässkäänä ei ole voittajia. On vain häviäjiä. Mutta onneksi minulla oli hauskaa alusta melkein ihan loppuun, jossa sormeni ja silmäni väsyivät.

Väittelyn aikana opin pari uutta asiaa. Ehkä myös yleisökin. Loppu ei saapunut jonkun tasapelikonsensuksen takia, vaan siksi että TJT päätti lopettaa leikin.


En näe mitään syytä jatkaa trollin ruokkimista


Jota seurasi pitkät litaniat, joiden lopussa seisoo:


Joten minä päätän tämän tähän, mehän sovittiin vain maksimiajasta, ei minimiajasta, eikä muustakaan minimistä. Joten siitä vaan kiireesti äänestystä pystyyn, vaikka lopputulos todennäköisesti kertookin ihan muuta kuin kuka hävisi... en julista itseäni voittajaksi, enkä edes AD:a häviäjäksi, vaikka tuo jälkimmäinen periaatteessa olisikin sen säännön mukaan mahdollista, siinähän otettiin kantaa vain voittajaksi julistamiseen, ja teikäläisethän eivät usko kahteen perusvaihtoehtoon.


Käteen ei jäänyt paljon, sillä emme päässet kunnolla käsittelemään TJT:n ylistämää Walter ReMinen kirjoittamaa, ja melkein vertaisarvion läpäissyttä, paperia luonnonvalinnan hinnoista ja evoluution nopeuksista. Syynä minun ATK-vammaisuuteni, sillä pdf-tiedostot eivät auenneet ilman, että nettiselain jumittui. Onneksi sain kyseisen ReMinen paperin sähköpostin kautta, joten pääsin kuin pääsinkin lopulta selaamaan sen sivuja. Silloin iski pienoinen ihmetys.

Paperissa ei käsitellä ihmisen evoluutiota. ReMinen paperissa kerrotaan yleisellä tasolla luonnonvalinnan ja muiden asioiden matemaattisesta tarkastelusta, positiivisen mutaation leviämisestä populaatiossa, jne.

En millään keksinyt mikä ReMinen paperissa on ongelmallista ihmisten ja simpanssien yhteiselle polveutumiselle.

Ehkä se johtuu siitä, ettei kyseisessä paperissa käsitellä asiaa. ReMine ei sovella matemaattisia kaavojaan ihmisten kehitysnopeuksien laskemiseen. Eikä simpanssien kehitysnopeuksien laskemiseen.

Pyysin TJT:tä lainaamaan sen olennaisen kohdan väittelyyn, mutta sellaista iloa minulle ei suotu.

TJT:n suuri into keskittyä juuri tähän paperiin oli outo, sillä muualla netissä ollaan sovellettu ReMinen laskelmia. Kreationistit ovat todenneet, ettei ihmisen evoluutiolle ole ollut tarpeeksi aikaa. En kuitenkaan kommentoi asiaa tässä sen enempää, jos TJT vaikka joskus palaa ReMinen paperiin/argumenttiin. Pidän ässät hihassani.

En myöskään raaski kommentoida väittelyn laatua. Sitä on kuitenkin seurattu myös Sfnetin-keskusteluissa.

Lopulta TJT julkaisi oman versionsa väittelyn etenemisestä päiväkirjassaan. Suurimmat angstit olin tuottanut hänelle sillä, että en sitoutunut noudattamaan ateistista evoluutiota. Itse näen asian sillä tavalla, että argumentoijan sitoutuminen johonkin maailmankatsomukseen oli tässä asiassa yhdentekevä. Jos sekä militantti ateistievolutionisti ETTÄ darwinismia vastustava kristitty (Michael Behe) perustelevat tieteellisellä materiaalilla elämän yhteistä polveutumista, niin taustoihin ei tarvitse keskittyä. Vaikka Behe olisi väärässä siitä miten elämä on polveutunut vuosimiljoonien aikana, niin se ei vaikuttaisi siihen onko elämä polveutunut. Näin on asianlaita myös ateistisen evolutionistin selityksissä siitä miten elämä on polveutunut. Siksi pyrin keskittymään olennaiseen asiaan, eli onko elämä polveutunut vai ei. Tarkemmat selitykset ja perustelut löytyy tuolta väittelystä.

TJT taisi saada tarpeekseen, kun lainailin Beheä ja jopa totesin, että ihmisen ja simpanssin yhteinen polveutuminen olisi mahdollista TJT:n rakastamassa rappeutumisteoriassa.

Kuin pisteenä i:n päälle, TJT päätyi vielä puolustamaan Discovery Instituten lakimiestä, eli Casey Luskinia. Se oli virhe.



AD yrittää myös mustamaalata Luskinia "Lainaamasi bloggaus on ID-lakimies Casey Luskinin tuotosta, joten heti kannattaa olla valpas siitä miten ketäkin on lainattu. Huomaan heti, ettei Luskin anna linkkiä lainaamaansa 29+-artikkeliin". AD siis teeskentelee, että ei tunne huomautusta NOTE: The paper critiqued in this article was subsequently changed by Mr. Theobald, who also published a criticism of this article—and changed it too, after Mr. Camp responded. Neither this article, nor Mr. Camp’s response to Theobald’s criticism, have been altered to accommodate Mr. Theobold’s on-going adjustments and modifications.


Ensimmäinen ihmetys oli heti se, että missä tuo NOTE-teksti oikein oli Luskinin bloggauksessa. No ei tietenkään missään. Googlauksen avulla selvisi, että NOTE-teksti on kreationistien ylläpitämässä TrueOriginssin vastineessa Theobaldin 29+ artikkeliin. Nähtävästi minun pitäisi muistaa ulkoa kaikki kreationistien kirjoittamat jutut kaikilta kreationistien sivuilta. Theobaldille osoitetussa kritiikissä ei kuitenkaan puhuta mitään ERV:den funktioista. TrueOriginsissa käsitellään ERV:tä, mutta sielläkään ei ole mainintaa siitä, että Theobald olisi alunperin esittänyt ERV:den toimimattomuuden olevan peruste yhteiselle polveutumiselle. Ja miksi olisikaan, sillä se ei ole loogisesti perusteltavissa.

Ellei TJT kykene osoittamaan, että joku "evolutionisti" on jossain perustellut ERV:den toimimattomuudella yhteistä polveutumista, niin koko viittaus TrueOriginssiin on ulokkeiden heiluttelua.

Kun vertailin artikkeleiden päiväyksiä, niin täytyy todeta TJT:n vastalauseen tekevän Casey Luskinista vielä epäpätevämmän. Luskin bloggasi aiheesta 2008. 29+ artikkelia on viimeksi muokattu vuonna 2007.


Version 2.87

Copyright © 1999-2006 by Douglas Theobald, Ph.D.
[Last Update: June 19, 2007]



Kritiikit TrueOriginssin suunnalta tulivat 2001 ja 2002.

Joten joko Luskin laittaa vahingossa Theobaldin suuhun olemattoman argumentin (ERV:den funktiot olennaisia), tai sitten hän tekee sen tahallaan.

5 comments:

Lukija said...

Seurasin väittelyänne puolihuvittuneena, TJT:n argumentointi perustui alusta loppuun olkinukkeen.

Kun omat uskomukset ja todisteet ovat eri mieltä, todisteet ovat väärässä. Eiksje?

Jussi M. said...

Eikö se näin mene: "Uskovaisten kanssa väittely on kuin pelaisi pulun kanssa shakkia: Se kaataa nappulat, kakkaa laudalle ja lentää omien luokse kehumaan voitollaan."

Paholaisen Asianajaja said...

Hämmästyttävää. TJT on päivittänyt päiväkirjaansa (eikä siinä ole mitään hävettävää). Hän poisti "Kaksintaistelu polveutumisesta" tekstistä tuon Casey Luskinin puolustelun. Ei siis ole aivan toivoton tapaus. Kuitenkin puolustelu ERV:tä ja pseudogeenejä vastaan on vieläkin:


Hänen todistelunsa rajoittui DNA:n tarkasteluun, vaikka toisaalta tietomme siitä ovat vielä niin vähäiset (esim ns roska-DNA:lle löytyykin koko ajan funktioita eli se ei olekaan roskaa, ja lopullista aamankaltaisuusprosenttia ihmisen ja eräiden muiden eliöiden välille ei ole vielä saatu, ja molekyylisukupuut eivät tunnu kaikilta osin vastaavan perinteisiä, jne)


Jne.

Onneksi TJT kuitenkin näki miksi Luskinin kirjoituksia kannattaa vältellä.

Paholaisen Asianajaja said...

TJT lopetti Tiede.fi foorumilla, mutta ilmestyi Sfnetin evo-foorumille:

http://groups.google.com/group/sfnet.keskustelu.evoluutio/browse_thread/thread/c6d1ea624bbd31c2#

Jos hän olisi kirjoittanut noin tasokasta ja asiaan keskittyvää itse väittelyssä, niin olisimme päässeet hyvin eteenpäin.

Sähis said...

http://matin.maapallo.org/kuvatuuppari/smbc/838/20091111.gif