15.8.09

Sana sunnuntaille: Ryhtiliike

Näinä vaikeina aikoina me helposti unohdamme noudattaa Jumalan tahtoa. Meitä voi houkutella helppo raha. Vaikkapa maailmankiertuetta tekevän rockepäjumalan saapuminen Suomeen. Onneksi joukossamme on vielä joitain ryhdikkäitä yksilöitä. He uskaltavat panna stopin lähestyvälle moraalittomuudelle.

Eräs tällainen sankari on Harri Wiherkoski. Hän on Tampere Areenan toimitusjohtaja. Kristillisen Tampereen impeyttä uhkasi lähestyvä konsertti, joka oli buukattu salakavalasti. Alice Cooperin kiertue olisi tullut Tampere Areenalle palvomaan demoneita ja tekemään uhrauksia Paholaiselle. Kuten toimitusjohtaja Wiherkoski ilmoitti Aamulehdelle: "Emme ota vastaan konsertteja, joissa esitetään satanismia tai epäjumalanpalvontaa jollain tavalla."

Samasta syystä Tampere Areena ei ole altistunut Black Sabbathin tai muiden saatanallisten bändien houkutuksille. Haluan olla Wiherkosken tukena, sillä nyt nettikansan perkeleet ovat joukolla ahdistelemassa häntä. Lehtien kommenttiketjut nauravat ja pudistelevat päätään hänen päätökselle. Tietenkin he ihmettelevät "millä vuosikymmenellä nyt eletään." Se on aivan ennakoitavissa, sillä tämä sukupolvi on jo hylännyt Jumalan. 50-luvun puritaanista menoa kauhistellaan. Varmasti se on Wiherkosken suosikki vuosikymmen. Tosin en ole aivan varma minkä vuosisadan vuosikymmen.

Haluan myös ilmoittaa, että ihannoin Wiherkosken ryhtiä. Kovin harva meistä kehtaisi vastustaa rockkiertuetta "satanismiin" vedoten. Varsinkin kun kyseisen kiertueen tähti on suomalaisella asteikolla harras kristitty. Alice Cooper aka Vincent Damon Furnier on uudesti syntynyt. Hän hylkäsi alkoholiriippuvuuden ja turvautui Jeesukseen. Rockartisti ei ole ns. celebrity christian, eli lööppikristitty. Hän haluaa pitää uskon henkilökohtaisena asiana. Cooper on kuitenkin perustanut kristillisen nuorisokeskuksen. Ja häpeää entistä menoaan villin seksin ja alkoholin kanssa. Hän tietää kuinka tuhoisaa sellainen meno on.

Kommentoidessaan muiden kristittyjen reaktoita Cooper vastasi näin:


"It has also gotten me in trouble with the staunch Christians who believe that in order to be a Christian you have to be on your knees 24 hours a day in a closet somewhere. Hey, maybe some people can live like that, but I don't think that's the way God expected us to live. When Christ came back, He hung out with the whores, the drunks and miscreants because they were people that needed Him. Christ never spent His time with the Pharisees."




Kyllä, tämä on Alice Cooper.


Wiherkosken periaatteet ovat kuitenkin ylevämmät kuin faktat. Tärkeintä on vastustaa illuusiota jonkun satanismista. Meidän ei tule hylätä tuomittavia mielikuvia kanssaihmisistä vain faktojen perusteella. On tärkeämpää vastustaa moraalittomuutta, kuin huolehtia siitä onko joku ylistämässä moraalittomuutta. Wiherkoski on takuuvarmasti samaa mieltä kanssani.

Sillä sekunnilla kun tosiasiat ovat tärkeämpiä kuin uskomukset, niin mitä me enää teemme uskolla?

8 comments:

Skiriki said...

Tämähän on ihan surkuhupaisaa jo senkin takia, että Alice Cooperin kolmella viime levyllä on kohtuullisesti kuultavissa uskon kosketus lauluissa (The Last Temptation, Brutal Planet, Dragontown); etenkin The Last Temptation (yhdessä Neil Gaimanin kanssa kirjoitettu) on juuri sitä, kuinka paha houkuttelee ja miten pistetään Paholaista näpeille.

What about dark
What about light
What about wrong
What about right
What about death
What about sin
What about the web you're trying to spin

What about truth
What about life
What about glory
What about Christ
What about peace
What about love
What about faith in God above
What about war
What about hell
What if I stumble
What if I fell
What about blood
What about greed
And all of these things you're offering me


Vaikuttaapa vain siltä, että on sellainen vanha kunnon itsepetos joillakin käynnissä... mikä ei mahdu omaan maailmankuvaan (eli voi olla uskovainen ja samaan aikaan pitää esim. kauhugenrestä) on vihtahoususta.

Mutta minulle tuossa ei ole valitettavasti mitään uutta. :( Olipahan vaan sellainen takaumahetki 80-luvulle.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Tuo oli minulle vähän yllätys, tuo reaktion voimakkuus. Vielä 1990 -luvulla tuohon asenteeseen törmäsi enemmän.

Mutta nyt on saatanapaniikille käynyt aika isosti samalla tavalla, mitä kävi tuossa taannoin eräille kommunisteille, jotka yritti ties mitä yleislakkoa mietiskellä.

Eli nyt suunnilleen kiistetään että "mitään on koskaan ollutkaan". Olin luullut että on häpeäpainotettu, ja vain tosi pienen marginaalin juttu. Mutta on näköjään yhä.

Unknown said...

Eihän tästä kauan ole kun seurakuntanuorista leivottiin jo satanisteja ja/tai saatananpalvojia, vain koska sattuivat olemaan osa Lordin bändiä..

Tietämättömyys on suvaitsemattomuuden siemen.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

"Tietämättömyys on suvaitsemattomuuden siemen."

I think it is other ways around.

Tiedän tietämättömiä mutta suvaitsevaisia, mutta suvaitsematon ei suvaitse kuin oman tulkintansa - ja loppu on assimilaatiota.

Michael said...

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Tampereen+hylk%C3%A4%C3%A4m%C3%A4+Alice+Cooper+kelpaa+Espoolle/1135248567444

Paholaisen Asianajaja said...

Rukoilkaamme syntisen Espoon puolesta.

Lassi§ said...

Jännittävää on se, että iljettävä homoseksuaali Morrissey sai esiintyä ko. Areenalla. Hyvä oli keikka! :-)

Anonymous said...

Naurettavaa. Uskovaiset eivät suvaitse mitään. Onneksi en usko