12.5.09

Kansanedustaja Oinosen outo kommentti homoperheadoptiosta

Helsingin Sanomat uutisoi mielestäni aivan liian sensaatiohakuisesti uudesta homoperheensisäisestä adoptiolaista.

Kansanedustaja Pentti Oinonen(perus) kysyi tiistaina eduskunnan täysistunnossa mahdollisuuksista saada avioitua koirien kanssa tässä vapaamielisessä maailmassa, kun käsittelyssä oli laki perheen sisäisestä adoptiosta.


Koen olevani melko vapaamielinen, enkä siksi halua heti tuomita Oinosen halua avioitua koiran kanssa. Jos hän rakastaa pörröistä luppakorva Fannya niin paljon, eikä siinä vahingoiteta ketään, niin siunatkoon ken haluaa tuollaisen liiton.

Edit:

Aijaa, tuolta YLE:n puolelta selviää, että perussuomalaisten Oinonen kysyikin tällaista:

Keskustelu kuumeni toden teolla sen jälkeen, kun Oinonen oli rinnastanut homojen ja lesbojen adoptiomahdollisuuden avioliittoon koiran kanssa.

- Missä menevät vapaamielisyyden rajat? Kysyn, onko pelättävissä, että maailmalla aletaan esittää vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua esimerkiksi rakastamansa hauvelin kanssa. Hollanissa puolestaan on puuhattu pedofiilien omaa puoluetta, Oinonen kyseli.


Pahoittelen sekaannusta. Oinonen ei halua mennä naimisiin koiran kanssa. Näiden homoasioiden käsittely tuolla eduskuntatalossa kun tuo usein esiin niin uskomattoman outoja lausahduksia kansanedustajien kitarioista, että en koskaan voi olla aivan varma mitä puhuja tarkoittaa.

Oinosella oli toki tutummat fobiat pinnassa:

Oinonen myös pelkäsi homo- ja lesboparien lasten joutuvan koulukiusaamisen kohteeksi ja joutuvan todistamaan samaa sukupuolta olevien aikuisten makuuhuoneleikkejä.


Tuo kiusaamiseen liittyvä juttu on niin huono, että hermot menee. Kiusaamisen perusteella meidän pitäisi kieltää lapset kaikilta perheiltä. Kaikkia voidaan kiusata mitä oudoimmilla perusteilla. Rillipää, hikari, lauta, läski, ruikuli, lyhyt, pitkä, suora ryhti, muuten vaan oudon näköinen. Kiusaajat kyllä keksivät aihetta tyhjästä. Vielä hullummaksi homma menee, jos määräämme toisten ihmisten elämää kiusaajien ehdoilla.

Ja tuo jälkimmäinen kohta. En millään muista omassa lapsuudessa joutuneeni katselemaan vanhempien bylsimistä. Eikä kukaan kavereistakaan valitellut sitä, että illat menee pilalle kun iskä ja äiskä vaati katselemaan sivusta. Jos Oinonen kokee sen todelliseksi uhkaksi, niin hän saa kertoa mitä kaikkea hänen isä ja äiti tekivät lasten edessä.

Suomessa on jo homoperheitä joilla on jo lapsia. Lakiesitys toisi tällaisille perheille oikeusturvaa. Sen mukaan rekisteröidyssä parisuhteessa elävät homo- tai lesbokumppanit saisivat oikeuden adoptoida kumppaninsa lapsen. Lapsen tuttu perhejärjestys ei muuttuisi.

9 comments:

-JTW said...

Kävin polttamassa muutaman aivosolun kun kävin HS:än keskustelupalstalla lukemassa kommentteja.

Yksi viesti oli tyyliin: "Mä en niinku jotenki tykkää homoliitoist ku mist se laps niinku saa sit isä/äiti-hahmon elämääs"

Eli yksinhuoltajuus pitäisi kanssa sitten kieltää.

Kannatta käydä lukemassa kommentteja. Jos on vaikka alhainen verenpaine. Siellä sen saa nousemaan.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Keksin muuten loistavan tavan kieltää uskonto suomessa! Kootaan joukko lapsia jotka kiusaa uskiksia! Että "Uskis, uskis". Kiusaisivat ja huutaisivat että "Missä on jeesus, torjuuko tämän kiven jonka ensimmäisenä heitän?"

Tällähän se uskonto tietysti kiellettäisiin, kun oltaisiin opetettu yhteiskunnassa sellaiset arvot että nämä kakarat ovat ikäviä. Sen tiedän että oikeistokristillis-homofoobikot opettavatkin. Kertovat että ovat saastaisia, eli tilanne olisi melkoisen samanlainen.

Yksinhuoltajuuskysymyskin on kova juttu. Kristilliset jne. sidostahot ei kaikki tykkää siitäkään. Paitsi jos on leski, tietysti. Kuolemista taas olisi kornia kieltää lailla. :) Mutta tässä ongelmana on se, että onko syyllinen rasistisia eriarvoistavia dogmeina esittävät vai muut.

Muutenkin slippery slope -ajattelu on tosi erikoista tuolla edustajalla: Eli jos jossain joustetaan, pitäisi kaikkia suvaita. En odottaisi tätä oppositiopuolueessa olevalta. Sehän sanoo että jos ei seuraa yleistä linjaa, niin joustaminen yhdessä johtaisi sitten kaiken lain poistamiseen. Kauppa loppuisi, kaikki käyttäisi asetta. Ja liikennevalot lähtisi myös. Ei kai jonkin suvaitseminen tarkoita kaiken suvaitsemista? Ikäraja on esim. ihan normaali ilmiö suomessa. Pedofilia on actually vain yksi ikäraja muiden joukossa. Voidaan siitäkin periaatteessa keskustella, kuten tupakankin kohdalla.

Tästä demokratiassa oikeasti onkin kysymys. Tämähän on eri asia kuin viinan jakaminen kaikille. Se kun on keskustelu + se että enemmistö haluaisi että viinaa jaettaisiin kaikille vauvoista vaareihin.

Siinä mielessä on OK kysyä että hei, keskustellaanko eläinavioliitosta. Mutta on väärin väittää että "jos hyväksytään tämä, niin olisi pakko hyväksyä myös tämä". Raja on just siinä mihin se äänestyksillä jne. toiminnalla vedetään. Luulisi että demokratiasta ymmärtäisi juuri tämän. Sen ei tarvitse olla läpeensä matemaattisen looginen, sen ei tarvitse noudattaa kristillistä tai muunkaanlaista arvokäsitystä ja siinä olevia yhteyksiä. Siksi tuollaiset niputukset kertovat joko siitä että henkilö ei ole demokratian ystävä tai sitten hän vain ei ymmärrä työssään käyttämäänsä perustyökalua.

Mette said...

Tulee mieleeni esimerkki muinaisesta, yksinkertaisemmasta maailmasta. Tyttökoulun opettaja selvitti tytöille maailman menoa: "Tyttö, joka pinnaa tunnilta, ilmeisesti tupakoi. Tyttö, joka tupakoi, alkaa ryypätä. Ja tyttö, joka ryyppää - no, kyllähän te tiedätte, mitä SELLAINEN tyttö tekee!"

Tino Rossi said...

Koko ajan puhutaan siitä kuin oltaisiin lanseeraamassa tämmöinen systeemi että voisi olla erilaisia perheitä. Sori vaan Oinonen, ydinperheestä _on_ jo vaikka mitä variatteja eikä niistä päästä kauhisteltiin vaikka kuinka.

Muistan että koulussamme oli kiusattu ainakin niitä joilla oli itsetehtyjä vaatteita, niitä joiden vanhemmat hakivat ne koulusta, uskiksia, hikareita, läskejä, varhain kypsyneitä tyttöjä, lyhyitä ja köyhiä. Kiusaamiselta säästyivät lähinnä näkymättömät mattivanhaset ja itse kiusaajat.

Ajatus siitä että lapsia hankkiessa kannettaisiin huolta jostain koulukiusaamisesta on uskomattoman typerä. Vähän kuin pelkäisi että lapsestahan saattaa tulla vähän tyhmän näköinen, annetaan siis olla.

neitu said...

Lehti: "Kysely: Koirien enemmistö ei halua naimisiin Pentti Oinosen kanssa"

http://lehti.samizdat.info/2009/05/12/3246/

Suosittelen. Nauru on paras ase näitä pipipäitä vastaan.

Paholaisen Asianajaja said...

Aamulehden kommenteissa pulpahtaa pinnalle kellumaan yhä uudelleen ja uudelleen tuo "luonnollisuus."

http://www.aamulehti.fi/teema/paivannopeat/mika-heteroa-pelottaa/142915#comments

Varmasti sama sirkus toistuu parhaillaan kaikkien sanomalehtien kommentti/keskustelu-osioissa.

Miten siitä pääsisi lopullisesti eroon?

Mette said...

Luonnollisuuskommentista ei päästä eroon. Suomi24-palstalla uskikset ottavat koko ajan esiin luonnollisuus-teeman (en muuten mitenkään käsitä, miksi erityisesti Ateismi-palstalla keskustellaan raivokkaasti homoista ja islamista). Sitten joku tuo peliin luonnossa tapahtuvan homoseksuaalisuuden. Minkä jälkeen vastaväittäjä usein ponkaisee riemukkaasti sen perään: eläimellistä käytöstä, ei kuulu ihmiselle, joka on korkeampi olento. Se siitä luonnollisuudesta.

En käsitä, miksi ne eduskunnassa haluavat sotkea avioliitot asiaan. Kysehän on jo valmiista liitoista, joissa on jo valmiita lapsia, joiden lailliset oikeudet vain halutaan turvata. (Tosin joku kommentoija toi esiin, että lapsilla on toki eri sukupuolta oleva biologinen vanhempi sekä runsaasti isovanhempia, setiä ja tätejä, joten mihin lapsi tarvitsee sitä luonnotonta otusta, jonka isä tai äiti on perheeseen raahannut.)

Paholaisen Asianajaja said...

Lakiehdotus meni läpi ylivoimaisella äänimäärällä. BasicFinn Oinonen todisti olevansa periaatteen mies, jolla tämä asia on erittäin lähellä sydäntä. Hän ei tullut paikalle edes äänestämään.

Paholaisen Asianajaja said...

http://uskonpuolesta.blogspot.com/2009/05/ihmien-ja-koiran-avioliitto-homoparien.html

Laitoin tuonne yhden napakan kommentin. Katsotaan ilmestyykö se.