10.4.09

Valtuutetut kirkkoon = ongelmiin ratkaisuja

Sulkavan kristillisdemokraatti Pirjo Eronen teki tammikuussa jännän valtuustoaloitteen:

"Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Sulkavan kunnassa ottaisimme valtuustokautena 2009-2012 tavaksi kokoontua kirkkoon jumalanpalvelukseen kerran vuodessa sopivaksi katsottuna ajankohtana.

Esitys koskisi kunnan luottamushenkilöitä, viranhaltijoita ja koko henkilökuntaa. Osallistuminen olisi tietenkin vapaaehtoista, ja me valtuutetut voisimme näyttää esimerkkiä.

Perustelu: Kristittynä kansana Suomen kansa on perinteisesti tottunut turvaamaan Jumalaan, erityisesti ankarina aikoina. Mielestämme on hyvä jatkaa sitä käytäntöä jo senkin vuoksi, että tämä valtuusto on suurten haasteiden ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavien ratkaisujen edessä."


Kunnanvaltuutetut olivat melkein yksimielisiä aloitteen tarpeellisuudesta. 20 allekirjoitti sen. Vain yksi valtuutettu jätti allekirjoittamatta. Talouselämän ahdinko ja kunnan budjetti ovat kovien haasteiden edessä, joten varmasti kaikki apu kelpaa.

Ilta-sanomien haastattelussa Pirjo Eronen selittää tarkemmin Jumalaan turvaamisen tarpeellisuudesta:

"Sillä on merkitystä, turvaammeko Häneen ja pyydämmekö Häneltä neuvoja ja viisautta näihin asioihin."


Tässäpä loistava tilaisuus testata miten Hän antaa apua. Laitetaan eri kunnat rukoilemaan johdatusta eri tavoilla. Suomesta löytyy Sulkavaa vastaavia kuntia (n. 3000 asukasta) joten kontrollit ovat saatavilla. Laitetaan kunnan työntekijät varmuuden vuoksi rukoilemaan eri jumalolentoja. Varmuuden vuoksi listalle lisätään Lentävä spagettihirviö, jotta vihdoinkin saadaan selvää onko Hän oikeasti olemassa vai ei. Toiset kunnantyöntekijät saisivar rukoilla vapaaehtoisesti, toiset pakolla.

Seurataan miten kunnat kehittyvät vuoteen 2012 asti. Varmasti tällainen kokeilu herättäisi kansainvälistä huomiota. Suurimman talouskasvun ja parhaimmat indikaattorit omaava kunta on kerjännyt apua oikealla tavalla oikealta jumalolennolta. Erosen mukaan ilman yliluonnollista apua jääneet kunnat olisivat tietenkin vertailun pohjalla.

1 comment:

Ninny said...

WORD! Loistava idea, heti testaamaan! Oletan, että FSM vastaa rukouksiin ainakin yhtä suurella onnistumisprosentilla kuin jumala.