22.4.09

Senaattori vs Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos

Republikaani James Inhofe on ottanut rohkeasti kantaa ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta vastaan. Hän julkaisi raportin, jonka allekirjoittaneet 700 tiedemiestä vastustavat IPCC:n virallista kantaa. Inhofe kutsuu raporttia mullistavaksi. Raportin mukaan sen tekijät ovat arvostettuja tiedemiehiä, joiden koulutus on laajoilta alueilta.

Mutta aivan kaikki listalla olevat eivät ole tiedemiehiä. Räikein tapaus taitaa olla säämies Chris Allen. Hänellä ei ole college-tason koulutusta, mutta sen tilalla on vankka usko kreationismiin. Senaattori Inhofe kuvaili Allenia meteorologiksi ja lainasi tekstiä tämän tieteellisestä kirjoituksesta. Kyseinen teksti on kuitenkin Allenin blogista. Aikaisemmin hän on kommentoinut konsesusta ja sitä mitä ilmastotiede tarkoittaa uskovaiselle miehelle (helmikuun 7.):

My accusers, please pay attention: As I have stated before, not only do I believe global climate change exists - it has always existed. There have been times of global warming and cooling. My biggest argument against putting the primary blame on humans for climate change is that it completely takes God out of the picture. It must have slipped these people's minds that God created the heavens and the earth and has control over what's going on. (Dear Lord Jesus...did I just open a new pandora's box?) Yeah, I said it. Do you honestly believe God would allow humans to destroy the earth He created? Of course, if you don't believe in God and creationism then I can see why you would easily buy into the whole global warming fanfare. I think in many ways that's what this movement is ultimately out to do - rid the mere mention of God in any context. What these environmentalists are actually saying is "we know more than God - we're bigger than God - God is just a fantasy - science is real...He isn't...listen to US!" I have a huge problem with that.


Luit oikein. Ilmastonmuutoskeskustelussa on kokonaan unohdettu Jumalan rooli. Jumala ei anna ihmisten tuhota planeettaa. Joten ilmastonmuutos ei voi olla totta. Fundamentalismi eristää Allenin ajatusmaailman evidenssiltä.

Toinen listalla oleva nimi kuuluu emeritusprofessori Edward Blickille. Hän on erikoistunut aerodynamiikkaan ja biomekaniikkaan. Blick on myös nuoren maailman kreationisti. Hän on myös Discovery Instituten darwinepäily-listalla. Hän on myös Institute of Creation Research-järjestön jäsen. Ei kovin vaikuttava meriittilista.

Senaattori Inhofe on tunnettu ilmastomuutoksen vastustaja. Hän on aikaisemmin vihjaillut, että YK on pannut koko huuhaan liikkeelle. Suosittelen lukemaan hänen pitämän puheen alusta loppuun. Tämä liittyy kristillisen oikeiston haluun nähdä maailma raamatullisen näkökulman kautta. Sen perusteella pyritään välttämään maailman parantaminen. Paratiisi on aivan nurkan takana, joten miksi siivota nykyistä sotkua?

2 comments:

man said...

Yhdysvaltalaisen kristillisen oikeiston ja luonnon suojelemisen suuntaviivat määritteli varmaankin Reaganin hallinnon James Watt.

http://en.wikipedia.org/wiki/James_G._Watt

"I do not know how many future generations we can count on before the Lord returns, whatever it is we have to manage with a skill to leave the resources needed for future generations."

man with desire said...

http://koti.phnet.fi/petripaavola/maapallonpelastusoperaatio.html

Tiedemiesten ja asiantuntijoiden lausuntoja

Ilmastonmuutos luultua pahempi

Tutkimukset osoittavat ilmastonmuutoksen olevan huonommalla tolalla kuin mitä ennusteet ovat sanoneet. Lämpötilat ovat nousussa ja jääpeite sulaa nopeammin kuin on ennustettu. Australian kohdalla ilmastonmuutos on hälyttävää. Seurauksena tulee olemaan lisääntyvää kuivuutta sekä suurpalot lisääntyvät. Jäätiköiden nopea sulaminen kohottaa myös merenpinnan korkeutta. Ympäristötutkijoiden mielestä Australian hallituksen täytyy ottaa vastuuta ympäristöstä. Saastuttavaa energiaa ei tule käyttää. On pyrittävä käyttämään puhtaampia energianlähteitä ja uutta puhtaampaa teknologiaa. Marraskuu 15 2007 abc.net.au/news

Ilmastonmuutoksen monimuotoisuus vaikeuttaa tarkkoja ennustuksia

Washington, Lokakuu. 25 (Xinhua) Torstaina julkaistiin uusi tutkimus U.S. tieteen aikakauslehdessä, joka osoittaa etteivät ilmastotutkijat kykene määrittelemään arvioita ilmastonmutoksen tulevia vaikutuksia. Washingtonin yliopiston tiedemiesten mukaan on epävarmaa kuinka paljon llmasto tulee lämpenemään. Siksi tulisi rohkaista poliittisia päättäjiä tekemään ratkaisuja sensijaan että odotetaan parempia tutkimustuloksia.

Tiedemiesten mukaan epävarmuus ilmastonmuutoksen kehittymisessä on todella korkea, koska ilmastomme mekanismi itsessään on herkkä ja riippuu monista tekijöistä, kuten kasvihuonekaasuista sekä atmosfääristen hiukkasten korkeammasta tiivistymisestä, jotka heijastavat auringonvaloa takaisin avaruuteen. Tiedemiehet huomasivat että odotettua enemmän olosuhteet tulevat aiheuttamaan ilmaston lämpenemistä, mutta suurempi epävarmuus on olemassa siitä että kuinka paljon ilmastomme tulee lämpenemään. Tiedemiehet keksivät ja testasivat teoriaa, jonka uskotaan auttavan ilmastotutkijoita ymmärtämään todennäköisiä erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat ilmastomme muuttumista. Lokakuu 26, 2007 news.xinhuanet.com

Lajien sukupuutto

Ilmastonmuutoksen aiheuttama nouseva lämpötila tuhoaisi jopa yli puolet maapallon eläinlajeista.Tutkijat ovat päätyneet tutkimuksissaan edellä olevaan lausuntoon. Ilmastonmuutoksen (kasvihuonepäästöjen) arvioidaan nostavan maapallon lämpötilaa 1,8 C asteesta aina 4 C asteeseen saakka vuosisadan loppuun mennessä. Maapallon kohonnut lämpötila tulee hävittämään sukupuuttoon monia eläinlajeja. Lokakuu 25, 2007 planetark.org

MetOffice Hadley Keskuksen (Englanti) tiedemiehet ovat vahvistaneet sen mitä moni on epäillyt. Jatkuva viivyttely kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi tulee olemaan vaarallista, sillä sen takia ilmaston lämpötilan arvioidaan nousevan parilla asteella yli arvioiden.

Globaalisen lämpenemisen odotetaan johtavan "ydinsodan" kaltaiseen tilaan. Maailma on vuosikymmeniä jäljessä niistä toimenpiteistä jotka olisivat johtaneet päästöjen vähentämiseen. Silti on yhä maailmassa johtajia, jotka vielä jossittelevat. Saksa tiedottaa, että vie aikaa saavuttaa Kioton sopimuksen tavoitteet. Australian pääministeri haluaa mieluummin "pyrkiä päämäärään" kuin sitoutua vähentämään päästöjä. Kansainvälinen politiikka ontuu eteenpäin sillä aikaa kun globaali lämpeneminen tiukentaa otettaan maasta, ekologiasta, eläimistöstä ja ihmiskunnasta. Päästöjen vähentämiseen on kiiruhdettava jos aiomme saada säilytetyksi kelvolliset elinolosuhteet maapallolla. Syyskuu 10 2007 www.climateark.org