17.3.09

Ateistien mainoskampanjaan varautuminen

Ateistien kansainvälinen mainos on tulossa Suomeen, jos vain lahjoituksia tulee sopiva määrä. En ehkä lahjoita rahaa, mutta lupaan kyllä rukoilla bussikampanjan puolesta. Kuitenkin mainosrahoja ei olla ottamassa vastaan ihan suurella innolla linja-autofirmojen suunnalla. Nääsvillen busseista ollaan aikaisemmin torjuttu Eroakirkosta.fi-mainokset. Tuoreessa haastattelussa tehdään selväksi ettei kanta ole muuttunut:


Tampereen kaupungin liikennelaitos kieltäytyi ottamasta Tampereen vapaa-ajattelijoiden eroakirkosta.fi-mainoksia busseihinsa pari vuotta sitten. Uusi ateistikampanja ei niin ikään saa varauksetonta tukea.

- Henkilönkohtaisesti katson, että tämäntyyppinen mainonta on evankelisluterilaista vakaumusta loukkaava. Asiassa tullaan käymään keskustelu. Tuntuu siltä, että kieltämiseen saattaa löytyä perusteltu syy, Tampereen kaupungin liikennelaitoksen toimitusjohtaja Pekka Pirhonen sanoo.


Samalla logiikalla minun pitäisi loukkaantua aina kun joku tulee kertomaan, että Jeesus kuoli syntieni puolesta ja Jumala on olemassa.

Kirkko on tehnyt vuosien varrella mainoksia moneen tarkoitukseen. Helsingin seurakunnat ovat mainostaneet aktiviteettejaan suoraan nuorille. UskoToivoRakkaus.fi sivun lähtöpamaus oli esillä TV-, elokuva-, lehti- ja verkkomainonnassa.
Tunnetumpi oli varmaan Armo-liittymä. Kädet yhteen ja rukous Taivaan isälle. Paras kuuluvuus koko maassa. Ei kuukausimaksuja. Näitä Armo-mainoksia oli rautiovainuissa ja linja-autoissa.

Jussi K. Niemelä onkin huomauttanut, että heidän suunnittelema bussikampanja on päässyt julkiseen esitykseen Espanjassa, Italiassa, Kanadassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa. Jos Suomessa kieltäydytään, niin maailmalle pääsee kivoja otsikoita.

14 comments:

-JTW said...

Jos ei tämä onnistu niin tarvii varmaan kaupungille mennä kyltti kädessä kävelemään missä tuo teksti on.

Anonymous said...

Eroakirko[b]i[/b]sta olisi jo pakko mennä läpi. Se ei ole suunnattu erityisesti ketään tiettyä uskontoa vastaan.

Nykymuodossa (ilman lisä-i:tä) se näyttää enempi
"EroaNokiasta- ja EroaSonerasta"-mainokselta näille Pirhosille ja virkamiehillekin. Mainoksessahan ei käsittääkseni saisi hyökätä toista nimeltä mainittua "yritystä" vastaan.

Anonymous said...

Siis Eroakirkoista kun nyt on Eroakirkosta.

Anonymous said...

Kaikkein (kyseenalaisesti) huvittavintahan tässä vastustuksessa on sen ev.lut.-keskeisyys. "Se on evankelisluterilaista vakaumusta loukkaavaa." Järkyttävää kyllä, 'Jumala' voi viitata mihin tahansa muuhunkin jumauuteen kuin kristinuskon jumalaan. 'Allah' tarkoittaa nimenomaan 'jumalaa'.

Ja jotenkin niin perverssillä tavalla odotettavaa, että ateismia pidetään yhtenä uskomusjärjestelmänä silloin kuin se kristityille tms. sopii, eli ei tämän bussikampanjan tiimoilta. Koska ev.lutit ovat pitäneet tälläkin vuosituhannella mainoskampanjoita heidän uskomusjärjestelmän mukaan, myös tämä bussikampanja pitäisi samoin perustein olla laillinen.

Mutta kun ei. Pitänee vissiin todellakin tepastella kyltin kanssa kaupungilla.

Anonymous said...

Vapaa-ajattelijat on järjestönä perustettu nimenomaan ev. lut. kirkkoa vastustavaksi tahoksi. On erittäin painavat historialliset syyt tulkita Vapaa-ajattelijoiden teksti nimenomaan ev. lut. kirkkoa vastustavaksi (Esim. "eroakirkosta"- "palvelu" on perustettu nimenomaan ev. lut. kirkosta eroamisen lisäämiseksi. Islamista tai jostain Buddhalaisesta puljusta ei sivuston kautta voi erota.

Ongelmana on toista vakaumusta kohtaan kielteinen mainonta, julkisessa mainosvälineessä (kunnallinen mainos on ihan eri asia kuin vaikkapa TV- tai lehtimainos: ei kirkkokaan ole tainnut koskaan päästä busseissa mainostamaan "ateistit ovat tyhmiä"-mainoksilla - tai mainoksilla, joissa lukee "ateismi on tuskin totta"). Eikä kukaan ole päässyt koskaan esittämään "eroa ammattiliitosta"-mainoksiakaan busseihin. Ne nyt vaan eivät bussien mainoskäytäntöihin sovi, sillä osa bussimatkustajista ja myös kuntalaisista voisi loukkaantua kielteisestä mainonnasta.

Katuvarsimainonta jne. on ihan eri juttu. Siinä mainostila ei ole julkinen (kunnan tai valtion), joten mitä vaan saa mainostaa, kunhan se on lakien mukaista.

Kirkko on päässyt mainostamaan busseihin myönteisillä, omia arvojaan esiin tuovilla mainoksilla. Ja Vapaa-ajattelijatkin varmasti pääsisivät sellaisia mainoksia esittämään, esim. "Liity Vapaa-ajattelijoihin" tai "Vapaa-ajattelu on ihanaa" mainoksilla. Miksi esittää kielteistä mainontaa julkisessa (kunnan tai valtion) mainospaikassa? Miksi Vapaa-ajattelijat eivät halua laatia myönteisiä mainoksia, vaan mainoksissaan aina vaan parjaavat muita tai esittävät kielteisiä kannanottojaan johonkin?

Anonymous said...

Tuo ehkä pätee eroa kirkosta mainontaan, josta tässä jutussa ei varsinaisesti ollut kysymys. Kyse oli tästä ateistien bussikampanjasta, joka suomeksi menisi kai jotensakin: "jumala on epätodennäköinen olio. nauti elämästä" en tiedä, mikä se tarkka käännös suomeksi oli. Tämähän ei ole negatiivinen tai ketään kohtaan erityisesti suutautuva, vaan kuvaa ainoastaan ateistien kantaa tähän kysymykseen.

Anonymous said...

"Kyse oli tästä ateistien bussikampanjasta, joka suomeksi menisi kai jotensakin: "jumala on epätodennäköinen olio. nauti elämästä" en tiedä, mikä se tarkka käännös suomeksi oli. Tämähän ei ole negatiivinen tai ketään kohtaan erityisesti suutautuva"

No, onhan se selvästi Jumalaan uskovia kohtaan suunnattu mainos. Ja ainakin virallinen suomennos "Jumalaa tuskin on olemassa" alkaa selvällä negaatiolla (siihen, mitä moni pitää kaikkein pyhimpänä asiana, mitä edes on: Jumalaa. Ei siis ihme, jos tuollainen mainos voi olla loukkaava. Esim. mainos "ateismi on todennäköisesti totta" olisi selvästi positiivisempi mainos, eikä se olisi Jumalaan uskovia loukkaava. Sama asia tulisi sanottua, mutta kun Vapaa-ajattelijat haluavat tehdä mainoksia, joissa esitetään negaatioita joko kirkkoa tai Jumalaa kohtaan, niin he mainostavat, kuten tekevät)

Anonymous said...

Toki jo sana "ateismi" on negaatio (vaikka onkin kai historiallisesti englannin kielessä varhaisempi sana kuin sana "teismi". Mutta kyse on niin vakiintuneesta ilmaisusta, ettei sitä pidetä enää niin negaationa.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Olen sitä mieltä, että on kuten Sartre sanoi: Euroopassa ateismi on ensisijaisesti reagointia kristinuskoa kohtaan. Syy on perinteet ja yleisyys, sekä se että kun eletään kulttuurissa myös muut uskonnot tulkitaan helposti "sen tutun kautta". Siksi ei ole ihme että vapaa -ajattelijat on ensisijaisesti luterilaisia vastaan. Tosin tässä on nykyään jo aika paljon tyhjää "fatwakateusheittoa". Sen verran aktiivisesti vaparit on ainakin minusta -ulkopuolisesta- keskittynyt esim. islamiin. Syy on varmaan maahanmuutto, joka lisää sitä "yleisyyttä".

"Ongelmana on toista vakaumusta kohtaan kielteinen mainonta, julkisessa mainosvälineessä."

Jos palvelun nimi on "eroakirkosta", joka on tietty palvelu, niin onko se välttämättä negatiivista mainosta? Jos se vain kertoo kuinka kätevästi kirkosta voi erota, ei kai se vielä sinällään tarkoita että pitäisi tehedä niin? Eli tässä kohden on vähintään saivarteluntilaa. Pitää vain olla tarkkana mitä sanoo, ja sitä voisi tosiaan miettiä.

Tosin kun muistelee miten "evouskoa" on moitittu, ja miten monta natsikorttia on tullut vastaan, niin My irony meter explodes. Sillä ei ole minulle väliä tuleeko juttu vastaan keskustelupalstalla, vai ulkomainontana. Harkintaa tarvittaisiin monessa paikassa, ja näyttää siltä että puolin ja toisin näyttää siltä että jos omaa mainosta ei laiteta esiin, niin on heti sananvapauden vastustamista ja jos toisen näkemys menee läpi, on negatiivista mainostamista.

Luulen että suuri osa ateismista on ihan puhdasta "vittuuntuneisuutta." Ateismista ei voi puhua ilman että uskikset iskee väliin. He pakottaa "kritiikeillään" kommentoimaan siihen, että mikä on ateismin suhde heidän Jumaluuteensa. Ja haukkuvat päälle moraalittomiksi. Ja sitten ihmettelevät, kun tulee aggressiivista mainontaa ja valittavat siitä että ateistit määrittävät itsensä heidän vakaumuksensa kanssa erimielisyyden kautta.

Olen myös täysin erimielinen siitä, että jos laitettaisiin "ateistina on ihanaa" että se ei loukkaisi uskovaisia. Sehän iskee samalla tavalla heidän kanssaan erimielisyyslinjalle. Luultavasti kiukku olisi jopa vahvempaa tuossa muodossa. Nythän "Todennäköisesti" -viittaus ei tarkoita edes Jumalankieltoa. Eikä se edes sano että elämästä ei voisi nauttia ilman. Että tämä ei minusta ole edes ateistinen mainos. Minua siinä ärsyttää lähinnä ns. "sisällöttömyys". Ja ehkä se pieni piilevä kannanotto, joka vihjaa että ateistina olisi jotenkin nautittavaa. (Mikä on siitä erikoisesti, että suora väite että se olisi johtaa taattuun saivartelukehään.)

Minusta joku mainos mallia "Minusta on kiva olla ateisti" -tyylinen henkilökohtaisempi voisi olla jopa kivempi. Mutta toisaalta. Kuka niistä mainoksista oikeasti välittää? Tuntuu että (a) ateistit jotka jo uskoo eikä siis käänny (b) uskovat jotka ei halua kääntyä koska tuo on heistä niin kauheaa.

Anonymous said...

"Jos palvelun nimi on "eroakirkosta", joka on tietty palvelu, niin onko se välttämättä negatiivista mainosta? Jos se vain kertoo kuinka kätevästi kirkosta voi erota, ei kai se vielä sinällään tarkoita että pitäisi tehedä niin?"

Mainos ei tietenkään pakota tekemään mitään, vain kehottaa... mutta esim. "eroa kirkosta" on vieläpä käskymuoto suomen kielessä... voimakkaampaa käskyä ei kai mainoksessa kielellisesti voisi edes olla.

Anonymous said...

"Olen myös täysin erimielinen siitä, että jos laitettaisiin "ateistina on ihanaa" että se ei loukkaisi uskovaisia. Sehän iskee samalla tavalla heidän kanssaan erimielisyyslinjalle."

Kyllä sellainenkin mainos loukata jotain voi, mutta sellainen ei ole KIELLETTYÄ kirjoittamattomien kunnallisen ulkomainonnan sääntöjen mukaan. Kiellettyä kun on negatiivinen toisten vakaumusten mollaaminen. Mutta omaa aatettaan saa positiivisesti tuoda esiin ihan vapaasti.

Ja oikeusistuimet ovat Suomessa tästä yhtä mieltä. Sen johdosta oikeus teki päätöksen, että Tampereen Kaupungilla oli oikeus kieltäytyä kirkostaeroamiseen kehottavan mainonnan esittämisestä kulkuvälineissään. Mutta jos mainos olisi kuulunut vaikkapa "on hauskaa olla vapaa-ajattelija", ei kaupungilla olisi oikeutta kieltäytyä mainoksesta. Siinä on oleellinen ero. Poliitikot varmasti hoitavat asiat niin, ettei jatkossakaan sellaisia mainoksia busseissa ole. Muuten joku alkaisi mainostaa "eroa demareista" tai "eroa kokoomuksesta" -mainoksin. Ja se vain ei suomalaiseen kulttuuriin sovi. Täällä ollaan kohteliaita, ainakin poliittisessa ja vakaumuksellisessa kunnallisessa mainonnassa.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Pointtini oli enimmäkseen se, että "eroakirkosta" on palvelun nimi. Se ei siis ole välttämättä imperatiivi. Kai tuoteperheen ja tuotteen nimen laittaminen on vakiokäytänne mainoksissa?

Tosin uusi "todennäköisesti" -heitto ei kyllä oikein ole mikään "kritiikki". Asiassa minua ei oikeastaan kiinnosta sen juridinen puoli, toisin kuin teillä. Minua kiinnostaa lähinnä se, miten eri asioita sallitaan ja miten ei, ja kuinka konsistentteja siinä ollaan.

Anonymous said...

No se on kyllä totta, että tuo suora suomennos on hieman tylsä eikä okeastaan suoraan liity uskontokulttuuriin Suomessa.

Keksitään parempia:
"Agnostismi: savolainen tapa ajatella jumalaa!"
"Ateismi: Vaikka kaikki hauska ei olekaan enää syntistä, on se yhä kivaa!"
"Ateismi: Voit viimeinkin olla varma, että kukaan ei vahdi sinua ollessasi vessassa"
"Agnostismi: ainoa vastaus mahdottomaan kysymykseen"
"Omniteismi: Eikö taivas olisi parempi jos siellä olisi tonttuja ja keijuja ja Jeesus ja yksisarvinen ja Thor ja taivas olisi itse asiassa kaukaisessa kaukaisessa galaksissa?"

Anonymous said...

Suomi on yleisesti kristitty maa ja valtaosa väestöstä taitaa vielä kuulua ev.lut:iin tai muihin kristillisiin kirkkokuntiin. Voiskohan tää kenties olla syys siihen että esim. tuohon ateistien kampanjaan suhtaudutaan kielteisesti tai vähintään kriittisesti? Logisesti ajateltuna joo. Ihmetyttää kyllä, ettei fiksumpaan mainoslauseeseen kyetty kun kuitenkin noinkin suuresta kampanjasta ja näkyvyydestä on kyse.