15.10.08

Vinkkejä Blossom Goodchild-meediolle

Seuraajasi ovat hikoilemassa. Päivät menevät ohi, eikä massiivista avaruusalusta näy missään. Nyt toivotaan, että kanavoinnista saadut tiedot jättävät edes hieman varaa odottajille. Alus on kyllä ilmakehässä, mutta vielä näkymätön. Se tulee näkyviin kun tarpeeksi moni hyväksyy ajatuksen muukalaisista.

Erikus -nimisen henkilön kanavoinnissa taas puhuttiin, että huntu poistetaan toisena päivänä (15.), jolloin vasta näemme aluksen. Siinä puhttiin myös jostain muistiblockista tms. joka voisi viitata siihen, että ehkä me näimme eilen sen aluksen, mutta emme vielä muista sitä.


Eihän puuttuva avaruusalus ja pieleen mennyt ennustus sinällään ole huono asia. Kuten ufo-uskovaiset nyt sanovat, ihmiset ovat tulleet yhteen ja avanneet sydämensä. Jostain positiivista on tapahtunut. Jos joku tuntee pettymystä, niin se on hänen valintansa. Muut voivat valita positiivisia värähtelyjä, jne. Ajatellaan kivoja asioita. Taputellaan toisiamme selkään.

Tässä kuitenkin vinkkejä tulevia ufo-ennustuksia ajatellen. Näillä säännöillä voit varmistaa, ettei tällaista negatiivisuustsunamia tule toista kertaa.

Sääntö numero 1: Älä koskaan - KOSKAAN - anna mitään tarkkaa päivämäärää

Jehovan todistajat oppivat tämän kantapäiden kautta. Ei vuosilukuja, ei päiväyksiä. Jos annat päivän jota odottaa, niin annat kuolemantuomion ennustuksellesi. Aikoihin liittyvät puheet/kanavoinnit täytyy keskittää aikakausiin, tai epämääräisiin termeihin. Sano, että avaruusalus saapuu "lähipäivinä, pian, hetki on käsillä, tämän sukupolven aikana." Pienellä yrityksellä voit aina jättää tärkeän ja mullistavan hetken seuraavaan päivään.

Sääntö numero 2: Älä koskaan anna tarkkoja kuvauksia tulevasta


Jos erehdyt kuvailemaan mitä pitäisi tapahtua, niin alistat itsesi todellisuudelle. Metafyysiset mielikuvat ovat turvallisimpia. Älä sano minkälainen avaruusalus on laskeutumassa planeetalle. Sano, että _jotain_ on tulossa planeetalle. Nyt kaikki epäselvä voidaan tulkita toteutuvaksi ennustukseksi, ja hoplaa! Palvojasi eivät ole kaikkoamassa.

Sääntö numero 3: Ei hätää vaikka ennustus menee pieleen


Tämä voi olla hieman hämmentävää. Vaikka antamasi ennustus menee pieleen mitä räikeimmällä tavalla, niin aina löytyy uskollisia seuraajia. He eivät välitä ennustuksen tuloksesta. He välittävät siitä, että seurassa on hyvä olla. Tai jotain. Sylvia Brownen jatkuva ura ennustamisessa osoittaa, ettei tarkkuudella ole väliä.

Joten tulevia ennustuksia antavat henkilöt, ei hätää. Sanotte mitä tahansa, niin aina löytyy joku joka ottaa sen todesta.

No comments: