2.8.08

UFO-hakkerin tarina

Brittiläinen Gary McKinnon on joutumassa Yhdysvaltoihin. Syytteenä armeijan ja NASAn tietokoneille murtautuminen vuonna 2001 ja 2002. McKinnon on myöntänyt hakkeroineensa koneille ja jättäneensä henkilökohtaisen pätemiskortin armeijan tietokoneelle.

Tietoturvan rikkominen on rikos, vaikka sitä tekisi tietokoneen välityksellä toisessa maassa. McKinnon ei tykännyt siitä, että hän jäi kiinni ja Yhdysvallat vaati jonkinlaista rangaistusta hakkerille. Wired-lehdessä kerrotaan minkälaisen sopimuksen McKinnon hylkäsi. Yhdysvallat tarjosi ensin kevyttä versiota, joka olisi ollut kuudesta kuukaudesta vuoteen liittovaltion valvonnassa (ei missään Oz-sarjassa), jonka jälkeen hänet olisi siirretty takaisin Iso-Britanniaan ehdonalaiseen.

McKinnon olisi halunnut päästä pälkähästä ilman mitään seuraamuksia, joten hän tyrmäsi tarjouksen ja yritti vedota brittien oikeusasteisiin. Eikä siitä ollut apua. McKinnon on vetoamassa Euroopan ihmisoikeuskomission.

Nyt McKinnonia odottaa samat rangaistukset kuin muillekin Yhdysvaltalaisille hakkereille. Rangaistuksen pituus lasketaan vuosissa eikä kuukausissa.Wired-lehti haastatteli McKinnonia vuonna 2006. Haastattelussa selviää, että hän ei ollut kovin pätevä hakkeri. NASA:n koneelle tehdyn tutkimusmatkan aikana hän sai näkyviin matalaresoluutiokuvan jostain satelliittikuvasta, mutta  ei onnistunut tallentamaan sitä. Pahus. Hän kuvailee, että kuvassa oli sikarinmuotoinen hahmo, jota ympäröi kaksi kapselia. Se ei näyttänyt ihmisen tekemältä.

No comments: