14.8.08

Taktinen veto kirkko/valtio kiistassa

Ed Brayton kertoo ovelasta vedosta, jota käytettiin Etelä-Carolinassa. Yhdysvalloissa on pitkään väännetty kättä siitä saako Kymmentä käskyä pitää esillä valtion julkisissa tiloissa, varsinkin oikeussaleissa. Eräs strategia on lisätä käskyjen viereen historiallisia dokumentteja: Magna carta ja Hammurabin lait. Näitä esitelllään oikeislaitoksen lähteinä.

Etelä-Carolinan lainsäätäjät ovat pohtineet miten saada Raamatusta lainatun kohdan (10 käskyä) osaksi vastaavaa julkista näyttelyä, joka kiertäisi myös kouluissa. Jotkut näkivät kaukaa, että näyttely joutuisi oikeuden tarkasteluun. Kirkon ja valtion eroa ylläpitävät lait kun kieltävät, ettei valtio saa suosia uskontoa.
Jotkut demokraatit hoksasivat miten ehdotetun näyttelyn saa helpommin kumottua oikeudessa. He lisäsivät siihen Herran siunauksen. Äänestyksessä vain 12 edustajaa uskalsi äänestää lisäystä vastaan. Kuten oli helppo ennustaa, heitä leimattaisiin "uskonnonvastaisiksi." Siksi harva republikaani äänesti lisäystä vastaan. Tai kuten republikaani Shane Massey, lisäystä vastustanut edustaja, sanoi:

Unfortunately, the amendment passed because too many senators were scared of being seen voting against the Lord's Prayer. Consequently, the bill, which ultimately passed with amendments, is now certain to be challenged as an unconstitutional establishment of religion.


Brayton kutsuu ilmiötä poliittiseksi aikidoksi. Vastustajan voimaa - eli oikeiston uskonnolliseen vakaumukseen vetoamista - käytetään häntä vastaan.

2 comments:

Anonymous said...

USA:n lait, ja etenkin niiden tulkinnat ovat välillä todella outoja. Kaikkein merkillisintä on kuitenkin se, mikseivät poliitikot muuta näitä outoja lakeja. Poliitikot äänestävät jonkin tekemisestä, ja katsovat, mitä tuomioistuimet päätöksistä tykkäävät. He voisivat sen sijana muuttaa lakeja, jos näkevät niissä vikaa.

Esimerkiksi käskyt "älä tapa" tai "kunnioita vanhempiasi" ovat erään tulkinnan mukaan uskonnollisia, ja sen esittäminen on uskonnon opettamista. Niiden opettaminen lapsille on uskonnon opettamista.

Ja näiden käskyjen olemassaolon näyttäminen julkisissa tiloissa on joidenkin mielestä rikos. Ja tämä ei siis ole edes vitsi.

Sananvapauteen liittyvät lait taas sanovat, että jokseenkin kaikkia tekstejä pitää olla oikeus esittää, myös julkisissa tiloissa. Jos kaksi lakia on ristiriidassa, oikeus päättää, kummalla on suurempi painoarvo. Osittain siksi oikeusistuimet antavat erilaisia päätöksiä eri tapauksissa.

Ed Brayton tuntuu vastustavan 10 käskyn mukanaoloja periaatteesta ja jättäneen huomaamatta erään erittäin olennaisen asian. Vaikka varmasti on näyttelyitä, joissa uskonnollisen materiaalin mukanaolo ei ole perusteltua, Herran Siunauksen ja 10 käskyn mukanaolo voi olla OIKEASTI perusteltua kyseessä olevassa näyttelyssä.

Herran Siunauksella ja 10 käskyllä voi olla OIKEASTI ollut suuri merkitys USA:n lainsäädäntöön. Itse asiassa historiallisesti näin on ollutkin: USA:n lakien perustelut ovat usein olleet historiassa kristinuskon perusteisiin vetoavia. Itse asiassa väittävät, että ne ovat erittäin usein sellaisia yhä. USA:n lakien historiaa esiteltäessä monien lakien kristillisten alkulähteiden mainitsematta jättäminen olisi siksi ilmeisesti jopa eräänlaista sensuuria: todellisen historian peittelemistä.

Kannattaa myös muistaa, että lain kirkon ja valtion erillisyydestä ovat USA:ssa aikoinaan laatineet kristityt...

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Sinällään olen samaa mieltä anonyymin kanssa. Huomautan kuitenkin, että kristityt sitä toisaalta tuntuvat haluavan pistää poiskin. Ja toisaalta olisi syytä muistaa että lainsäädännön kristillinen tausta ja kristillinen lakien lobbaaminen tarkoittavat argumentin tasolla kristillisyyden oikeutusta yhtä paljon, kuin mitä tekee sillä tiedolla että kemia on kehittynyt alkemiasta, ja että alkemiaan liittyviä ajatuksia kannattavia ihmisiä on.

Kenties olisi syytä muistaa että USA on demokratia, ja että enemmistö sen asukkaista on kristittyjä. Toisaalta demokratia harvoin tarkoittaa sitä että kaikkien olisi oltava samanlaisia kuin tämä paljon puhuttu enemmistö.

Näkisin että asiassa on kuitenkin molemmat osapuolet. Eli Ed olisi silti "puoliksi oikeassa". Asiassa olisi monia selittäviä elementtejä, joista toinen on anonyymin mainitsema ja toinen taas Ameriikan nykyinen oikeisto.