26.5.08

"Skientologia voi vaarantaa luottotietosi"

Näin väittää Etelä-Saimaa-lehti. Toimittaja on onnistunut haastattelemaan skientologien edustajaa, joka on kampaaja Kyllikki Helminen-Koikkalainen. Kyllikin luottotiedot on huonossa jamassa, kuten myös hänen kampaamo, joka luokitellaan "suuren riskin yritykseksi."

Helminen-Koikkalainen uskoo skientologian olevan uskonto. Jos skientologiaan upotetut rahat eivät heti ilmene minään konkreettisena hyötynä, niin onhan sen tilalla terveys, ystävyyssuhteen ja työpaikka, kuten Helminen-Koikkalainen kertoo.

Etelä-Saimaa kertoo myös 90-luvulla tapahtuneista ristiintakauksista, joiden avulla skientologit ottivat suuria lainoja pankeista. Takaisin rahoja ei kuitenkaan aina saatu.

Esimerkiksi 1994 Espoon käräjäoikeus vapautti veloista entisen skientologin, joka oli taannut 150 000 markan lainan skientologien manipuloinnin ja painostuksen jälkeen.

Vuonna 1999 skientologiystäviensä lainoja 2,5 miljoonan markan edestä taannut espoolaisnainen pääsi velkajärjestelyyn hovioikeuden päätöksellä.


Entinen skientologi on paljastanut mihin skientologien rahat menevät ja minkälainen meno järjestössä on. Hän selittää miksei anna nimeään julki:

"Jos välttämättä haluaisin skientologian alkavan levittää virheellistä tietoa minusta kaikille ystävilleni, naapureilleni, työnantajilleni, jos haluaisin kuviani levitettävän ’’seksuaalisena perverttinä’’ tai muuna sellaisena internetissä, jos haluaisin kutsun oikeudenkäyntiin keksittyjen syytösten pohjalta tai muuta samankaltaista seuraavan 20 vuoden ajan, voisin tietenkin antaa luvan käyttää nimeäni."


Artikkeli mainitsee juuri niitä asioita joita skientologit eivät halua millään hyväksyä. Heidän jäsenmäärä on laskussa. Tuotot pienenevät. Mutta rivijäsenet eivät tiedä tästä mitään, elleivät he uskalla vertailla tarinoita internetin keskustelupalstoilla. He myös varmasti ajattelevat tekevänsä jotain hyvää maailman puolesta. Dosentti Hannu Lauerman puheissa skientologeja kuvaillaan rikoksen uhreiksi.

Kannattaa myös huomioida mitä lehdessä kerrotaan erään skientologien peitejärjestön toiminnasta kriitikkoa kohtaan:

Yksi CCHR:n häiriköinnin kohteeksi joutuneista on eläkkeellä oleva Espoon kaupungin psykologi Sointu Talvitie. Hän hoiti 1990-luvulla lukuisia entisiä skientologeja, jotka olivat joutuneet lahkon vuoksi kärsimään sekä taloudellisista että mielenterveyden ongelmista.

Talvitiellä ei Lauerman tavoin ole skientologiasta mitään hyvää sanottavaa. Hän on kauhuissaan ajatuksesta, että skientologiasta tulisi virallinen kirkko.

Talvitie joutui nostamaan oikeudenkäynnin CCHR:ää vastaan, kun skientologit olivat pitkään ahdistelleet häntä puhelinterrorilla, kotirauhanhäirinnällä ja perättömillä kanteluilla. Suomen CCHR:n puheenjohtaja ja silloinen tiedottaja saivat herjaustuomion 1998, ja he myös joutuivat maksamaan Talvitielle vahingonkorvauksia.

- Korvaussumma oli hyvin pieni, mutta se oli kuitenkin tärkeä symbolinen ele, Talvitie sanoo.

No comments: