8.6.07

Kenneth Fosterin tapaus

Luin eilen tuoretta Amnesty-lehteä (3/2007) ja huomasin aika masentavan jutun, aivan kuin lehdessä olisi muunlaisia juttuja:
"Teksasilaiselle kuolemaantuomitulle Kenneth Fosterille on määrätty teloituspäiväksi 30. elokuuta."

Fosterilla on olemassa rikosrekisteri rötöksistä ja varkauksista. Hän on mustaihoinen.
Miksi kukaan jaksaisi välittää? Antaa vaan teloittaa pois. Aina niitä syntyy lisää. Noh, tällä kertaa jutussa on kiero käänne.

"Kenneth Foster on tuomittu kuolemaan vaikutusvaltaisen sanantoniolaisen lakimiehen pojan, Michael LaHood jr.:n murhasta, joka tehtiin elokuussa 1996. Foster ei ollut LaHoodin varsinainen ampuja, vaan hänet tuomittiin samassa oikeudenkäynnissä liipasinta painaneen Mauriceo Brownin kanssa Teksasin Law of Parties-lain perusteella. Brown ampui LaHoodin päätteeksi ryöstösarjalle, jossa Foster toimi autonkuljettajana. Saaliikseen ryöstäjät saivat noin 300 dollaria."

Kerrataan vielä; Foster teloitetaan sen takia, että oli mukana ryöstössä, jossa hänen rikostoverinsa Brown murhasi LaHoodin. Luulen, että jopa kuolemantuomiota kannattavien (niitä löytyy Suomesta) on hankala perustella miksi Foster pitäisi teloittaa. Hän ei painanut liipasinta, joten siitä seuraava kuolemanrangaistus vie heikoille jäille. Jos pelkkä avunanto riittää teloituksen perusteeksi, niin mihin raja pitäisi vetää? Jos kolmas mies murtaa asuntojen lukot, joten pitäisikö hänet teloittaa? Jos neljäs mies hankkii aseet ja ammukset ja vahtii keikkoja asuntojen ulkopuolella, niin pitäisikö hänet teloittaa?

Kenneth ei ole hukannut aikaa odottaessaan kuolemaa. Hän perusti Vision for Life aktivistiryhmän vuonna 2000. Se vastustaa kuolemanrangaistusta "niiden kohdalla joille se ei kuulu." Eli kehitysvammaisia ja alaikäisenä rikoksensa tehneitä.

Ehkä tämän kerran jaksan vaivautua kirjoittamaan ja lähettämään vetoomuksen Kenneth Fosterin puolesta. Amnesty-lehden takakannessa on aina valmis englanninkielinen vetoomus, jonka voi kopioida, postittaa/faksata perille, allekirjoituksen kera. Siitä saa edes hetkellisen vaikuttamisen tunteen. Tai ainakin saan pariksi päiväksi pois mielestä sen tunteen, että olen omahyväinen renttu joka ei välitä pätkääkään muista ihmisistä, eikä minulla ole periaatteita.
Tarkoituksena ei ole päästää Kennethiä vapaalle jalalle, vaan muuttaa kuolemanrangaistus vankeusrangaistukseksi.

"Pucker up for heaven's sake, there's never been so much at stake."

No comments: