7.4.07

Steriloikaa papit

Muistat varmaankin minkälaisia argumentteja uskonnollisen puoli heitteli suuren homoparisuhteiden rekistöröintihulabaloon aikana.

Tänään Hesarissa on artikkeli papinlapsista. Juttu alkaa tarinalla siitä, kuinka papinlapsi on matkustanut Espanjaan ja etsii majoituspaikkaa täyteen buukatusta kaupungista. Onneksi hän kuuli, että eräs omistajarouva pystyisi tarjoamaan majapaikan yläkerrastaan. Hän onnistui löytämään rouvan, kertoi omista plussistaan: ei polta, ei ryyppää ja kiltti ihminen. Ei vielä vakuuttanut. Papinlapsi otti valttikortin esiin, ja kertoi olevansa papin poika.
"Nehän ne ovat pahimpia", rouva sanoi ja sulki oven.

Sosiaalinen stigma.

Toinen tarina kertoo Maunosta, joka ilmoitti ensimmäisenä koulupäivänä nimekseen Mauno Pappila. Oikea sukunimi oli kuitenkin Jokipii, mutta pikkupoika oli aina vain kuullut puhuttavan Pappilan Maunosta.

Identiteettikriisi.

Artikkelissa kerrotaan myös siitä, kuinka papinlapsia on kiusattu koulussa. Kaverit pilkaavat huutamalla "papinpoika, papinpoika!"

Koulukiusaaminen.

Papinlapsen elämä on monimutkaista, sillä hän joutuu monen eri auktoriteetin alaiseksi. On Jumala, äiti ja isä, mutta sen lisäksi on vielä seurakunta. Lapsi joutuu venymään moneen suuntaan. Velvollisuuksia on paljon, ja kun mahdollisuus purkaa paineita ilmenee, niin se on hallitsematonta. Tämän takia he eivät saa vuokrattua huoneita Espanjassa.

Riskialtis ja epätasapainoinen mentaliteetti.

Artikkelin lopussa paljastetaan kaikkein karmivin asia. Papinlasten odotettu kiltteys tuottaa ongelmia eräässä muodossa. Pappi ja papinlapsi Martti Arkkila sanoo näin, "Lopulta tulee tehneeksi päätelmän, että minä olenkin syyllinen kaikkeen!"

Maanisdepressiiviset itsesyytökset.

Siinä on listattuna ainakin tunnetuimmat ongelmat joita papinlapset joutuvat kokemaan elämänsä aikana. Varmasti huomasit sen kohdan, jonka perusteella monet ihmiset inttivät sitkeästi yhä uudelleen ja uudelleen, ettei samaa sukupuolta oleville voi antaa oikeutta elää parisuhteessa. "Heidän lapsia kiusattaisiin"
Mutta minäpä panen paremmaksi. Olen selvästi osoittanut - Helsingin Sanomien avustuksella - että papinlapset joutuvat monien julmien rasitteiden uhreiksi. Heitä kiusataan koulussa, he eivät tiedä edes omaa sukunimeään, ja ihmisillä on ennakkoluuloja heitä kohtaan.

Tämän takia vaadin ja vetoan, että kaikki papit steriloidaan välittömästi.

Jotta lapsia ei kiusattaisi.


Lisää luettavaa: Papinlapset, toim. Päivikki Antola. Ajatuskirjat, 33€.

No comments: