6.3.07

Muna pystyssä

Ei hätää. Tästä ei tule rivoa juttua. Kyseessä on kananmunien pystyyn asettaminen. Muinaisessa Kiinassa oli rituaali jossa pääosassa oli kananmunien käsittely ja maaginen tasapaino. Kevätpäivän tasaus - Li Chun - oli sellainen hetki, jolloin kananmunia on helpompi asettaa seisomaan tasaisille pinnoille. Kokonaiset kaupungit liittyivät mukaan juhlaan ja kaduilla näki paljon ehjiä kananmunia, pystyssä. Vuonna 1945 tämä legenda levisi Yhdysvaltoihin Life-lehden mukana. Oikeasti Li Chun tarkka päiväys vaihtelee kiinalaisen kalenterin mukaan aika paljon, mutta länsimaissa se asettui kevätpäivän tasauksen kohdalle. Eli mystisen tapahtuman ajankohta on vaihtunut kulttuurien mukana. Albert Einstein kehtasi kommentoida, että todennäköisesti päivällä ei ole mitään tekemistä munian tasapainottamisen kanssa. Jostain syystä tämä munien tasapainottaminen tarttui ja jäi elämään Yhdysvalloissa. Vielä 80-luvulla vietettiin Manhattanilla vuosittaista munajuhlaa. Järjestäjänä toimi Donna Henes. Jenkkiversio munan tasapainottamisesta sisältääkin enemmän sanomaa maailmanrauhasta ja galaktisesta harmoniasta.

Aina silloin tällöin joku skeptinen toimittaja päättää testata pitääkö tämä munahullutus paikkansa. Heitä ei vakuuta edes James Randin selitykset siitä, että tasapainottaminen onnistuu samalla tavalla joka päivä. Ei. Joskus New Yorker-journalisti rohkeni tehdä empiirisen testin. Hän kokeili onnistuisiko munien tasapainottaminen jonain muuna päivänä. Hänellä oli kaksikymmentä munaa mukana. Jostain mysteerisestä syystä hän ei onnistunut tasapainottamaan yhtäkään munaa.

Mistä se voisi johtua?

Journalisti mietti itsekin asiaa ja päätteli, että asialla voi ehkäpä olla ihmisen oma halu vaikuttaa tulokseen, mutta tiedostamatta. Kun munan saa pysymään pystyssä juuri tiettynä päivänä, niin mukana on taikaa. Universumi on kämmenelläsi. Se rauhoittaa. Tunne suojaa.
Sama ilmiö vaikuttaa myös taikavarpujen ja Ouija-lautojen kohdalla.
Jos tietyn päivän aikana tietyssä asennossa olevat planeetat vaikuttavat tarpeeksi kananmunaan, niin varmasti vaikutukset tuntuisivat monessa muussakin asiassa. Vaan eivät tunnu vaikuttavan, eikä sitä pystytä mittaamaan.

1 comment:

Samuli Pahalahti said...

Jännä juttu. Muistan joskus pienenä nähneeni kuinka paketillinen kananmunia laitettiin pystyyn (jonain tiettynä päivänä, olisiko sitten ollut juuri kevätpäiväntasaus), ja suurin osa niistä jäi siihen asentoon melko helposti. Taisin vielä itsekin kokeilla sitä.

Nyt sitten piti kokeilla uudestaan. Ei pysynyt pystyssä, ei sitten millään.