30.5.06

Gran Turismon tarjoama zen

Olen kolmena iltana kokeillut ajaa läpi Gran Turismo 4 pelissä olevaa international A-lupakirjaa. Jumittauduin valmistusmiskoetta edeltävään ajokokeeseen. Siinä pitäisi ajaa vain yksi kierros erästä saksalaista kilparataa, mutta valitettavasti kyseinen rata (kuuluisa Nurburgring) on about 20 kilometriä pitkä, nopea ja paikoitellen vaativan mutkikas. Ajokokeessa pitää seurata opasautoa radan läpi. Aikarajana on 10 minuttia. Ekat yritykset menivät siihen, että opettelin pahimpia mutkasarjoja. Useaan otteeseen pääsin jopa viimeiselle kiihdytyssuoralle, mutta minimaalinen ohjausvirhe huippunopeudella ajaessa pilasi kaiken. Turhautuminen kasvoi mitä lähemmäksi pääsin viimeistä kurvia. Mitä enemmän yritin, sitä harvemmin pääsin pitkälle radalla.

Vihdoinkin ymmärsin vaihtaa taktiikkaani.
En enää vilkaisut hermostuneesti väliaikatietoja. "Kaksi sekuntia paremmin kuin viime kerralla!" En enää pakottanut autoa tiukkiin ajolinjoihin, joissa ei ole yhtään varaa virheisiin.
Ajoin rauhallisesti ja ilman paineita. Silmäni eivät rekisteröineet väliaikailmoituksia. Katse zoomautui edellä ajavaan autoon ja asfalttiin. "Körötellään nyt maalilinjalle asti"-mielentila oli virkistävää vaihtelua.

Ajolinjat muuttuivat rennoiksi, mutta sujuviksi. Kiihdytyssuora meni varovaisesti. Yksi mutka jäljellä. Huomasin, että aikani on parempi kuin olisin osannut arvata. Vasta yhdeksän minuuttia mennyt ajamiseen. Jos kiihdytän kunnolla kerkiän maaliin ajoissa. Kiihdytin. Tiukka kurvi oikealle, tiukempi sukellus. Renkaat lipsuivat asfaltin ulkopuolelle 0,001 sekunniksi.

Failure.

Retry?

Melkein sanon ääneen, "Devalvaatio sentään!" Kolme rauhallista hengähdystä. Painan retry-vaihtoehtoa. Venytän selkääni. Uusi yritys. Tällä kertaa olen taas yhtä rennossa ajotuntumassa, mutta ajolinjat ovat vielä edelliskertaa paremmat. Mutkat muuttuvat suoriksi. Suorat viilettävät nopeasti ohi, sillä nyt tiedän missä kohtaa päästän kaasua pienemmälle ja korjaan varovasti suuntaa loivissa mutkissa ja mäissä.
Pääsen maaliin hopeamitalin arvoisella ajalla.

Viimeinen valmistumiskoe on ohi alle puolessa tunnissa, parilla yrittämällä.

Tarinan opetus?

Ota löysin rantein. Älä jännitä.

No comments: