18.5.18

Suomen hallitus VS GMO

Jostain oudosta syystä olen aina olettanut, että Suomessa ei kauheasti haittaa jos ministeriksi pääsee homeopaatti, dynaamisen luomuviljelyn kannattaja tai avaruusolioiden vierailuista huolestunut ministeri. Tai Sipilä. Virkamieskoneisten koulutettu väki kyllä osaa ja kykenee silittämään oudoimmat rypyt pois tulevista lakiesityksistä.

Sattuipa (en paljasta mitä kautta) eteeni tänään Valtioneuvoston kanslian lainsäädännön arviointineuvoston tuore paperi. Sen otsikko kertoo mistä on kyse:

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi  muuntogeenisen organismin viljelyn rajoittamisesta

Eli virkavalta on pohtimassa millaisilla lakipykälillä Suomessa voitaisiin kieltää ja rajoittaa muuntogeenisten lajikkeiden viljelyä kotimaisissa pelloissa ja kasvihuoneissa. Suomen hallituksen esitysluonnoksessa on raamit GMO:n viljelyn rajoittamiselle.

Miksi Suomi tarvitsee tuollaisia lakeja? Eikö täällä ollakaan tiedemyönteisiä ja tasokkaan tutkimustuloksen ystäviä?

Arviointineuvosto ottaa kantaa siihen millaisia vaikutuksia tuollaisilla mahdollisilla rajoituksilla tai kielloilla olisi. Esitysluonnos on aina muutosten ja täydennysten tarpeessa tällaisissa projekteissa. Onneksi neuvosto näyttäisi olevan hyvin perilla asioista.

 Arviointineuvosto katsoo, että esitysluonnoksessa korostuvat tämänhetkiset muuntogeenisten organismien viljelymahdollisuudet Suomessa. Olosuhteiden muuttuessa mahdolliset rajoitukset ja kiellot voivat muodostua elintarvikesektorin kannalta jopa  kielteisiksi. Tulisi harkita, tarvitaanko esitysluonnoksen rajoituksiin ja kieltoihin lisää joustavuutta, jos joudutaankin tekemään päinvastaisia päätöksiä muuntogeenisten organismien käyttöönotosta.

Lisäksi neuvosto on ajantasalla GMO-tutkimuksen tuloksista ja geenimuunneltujen viljojen käytöstä tuolla isossa maailmassa. Siihen on syynsä miksi maanviljelijät ostavat GM-lajikkeita.
Arviointineuvosto  pitää  myönteisenä, että  esitysluonnoksessa  on  viitattu  Luken  esiselvitykseen muuntogeenisten lajikkeiden viljelyn tämänhetkisistä  vaikutuksista sekä  tuotu esiin  erottelukustannukset. Esitysluonnoksessa ei kuitenkaan käsitellä muuntogeenisten lajikkeiden pidemmän aikavälin hyötyjä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan muuntogeeniset lajikkeet ovat parantaneet satoja ja viljelyn tuottavuutta. 3 On  mahdollista, että näin kävisi myös Suomessa uusien lajikkeiden myötä. Viljelyrajoitteet ja -kiellot saattavat heikentää viljelijöiden asemaa verrattuna niihin viljelijöihin, jotka  voivat hyödyntää uuden teknologian mahdollisuuksia.  Esitysluonnoksessa tulisi konkretisoida paremmin erottelukustannuksia esimerkiksi tyypillisen viljelytapauksen avulla.

Taloudelliset vaikutukset kuluttajille otetaan myös huomioon. Muualla maailmassa valmistetaan ja käytetään muuntogeenistä ravintoa. Seuraamuksena on tiettyjen tuotteiden hintojen nousu. Pelkästään sen takia, että ne eivät ole muuntogeenisiä tuotteita.

Tällä on vaikutusta myös EU-maiden kuluttajille, koska elintarvikeketjussa käytetään EU:n ulkopuolisista maista saatavia välituotteita kuten muuntogeenistä soijaa.  Jos halutaan käyttää ei-muuntogeenisiä välituotteita, nousevat näiden välituotteiden hinnat todennäköisesti tuotantomäärien vähentyessä. Näin ollen kuluttaja voi joutua maksamaan ei-muuntogeenisestä lopputuotteesta  korkeamman hinnan kuin muuntogeenisestä lopputuotteesta.

Kuinkas ollakkaan, esitysluonnoksessa ei jostain syystä muisteta mainita mitä hyötyjä muuntogeenisten lajikkeiden viljelyllä on. Onneksi neuvosto on hereillä.

Arviointineuvosto katsoo, esitysluonnoksessa on asianmukaisesti viitattu Suomessa saatuihin tuloksiin muuntogeenisten ja tavanomaisten lajikkeiden ympäristövaikutuksista. Ulkomaisten tutkimustulosten mukaan kasvinsuojeluaineiden käyttö on vähentynyt muuntogeenisten lajikkeiden viljelyn myötä. 4 Tulevaisuudessa on mahdollista, että myös Suomeen kehitetään lajikkeita, joiden viljelyssä kasvinsuojeluaineiden tarve vähenee. Nämä mahdolliset hyödyt tulisi tuoda esille esitysluonnoksessa.


Lisäksi arviointineuvosto muistuttaa tieteellisen tutkimuksen ongelmista, jos rajoituksia ja kieltoja aletaan heittelemään ympäriinsä.

Kiellot ja rajoitukset heikentävät muuntogeenisten tekniikoiden tutkimuksen houkuttelevuutta, jos taloudellisia sovelluksia ei ole näköpiirissä. Tällä on puolestaan vaikutusta koko maa- ja elintarvikesektorille, jos uusimpia moderneja tekniikoita ei voida hyödyntää jalostustyössä. Pitkällä aikavälillä tämä saattaa heikentää  maa- ja elintarvikesektorin kannattavuutta ja tuottavuuskehitystä .

Valitettavasti Suomesta löytyy useampi äänestäjä, jotka olisivat vain innoissaan tuollaisesta tutkimuksen loppumisesta.

Aihe on tärkeä. Taustalla on Eurooppalainen mieliala, jossa muuntogeeniset raaka-aineet ja valmisteet nähdään uhkina. Euroopan parlamentin direktiivi 2015/412 sisältää jäsenvaltioille annetut ohjenuorat. Parlamentti haluaa rajoittaa tai kokonaan kieltää muuntogeenisten organismien viljelyä. Tai tarkemmin sanottuna, direktiivi antaa valtioille mahdollisuuden kieltää tuollaisen KARMEAN toiminnan rajojensa sisällä. Parlamentin direktiivien mukaisesti muuntogeenistä materiaalia saa tuoda ruokakauppaan, kunhan siitä on ensin tehty yksilölliset riskiarvioinnit. Ennaltavarautumisen periaatteiden mukaisesti halutaan suojella kansalaisia mahdollisilta GMO vaaroilta. Jäsenvaltioille on annettu oikeudet päättää hyväksyvätkö vai kieltävätkö ne milloin mitäkin muuntogeenistä maaperällään.

Jäämme puolijännittyneenä seuraamaan millaisiin rajoituksiin Suomen viranomaiset päätyvät GMO:n suhteen.

Muistutan lopussa, että pidän vieläkin Snellmannin tuotteita boikotissa. GM-vapaa merkinnät rasioissa aiheuttavat kyseisen tuotteen takaisin heittämisen hyllyyn. Odotan myös vieläkin innolla sitä, että pääsen maistamaan Arctic Applen omenaa.

14.5.18

Kun kausirokotteella on huono teho

Tällä kaudella käytössä olevan influenssarokotteen huono teho tuli ilmi aikaisin. Nykyiseen rokotteeseen valitut viruskomponentit olivat sellaisista kannoista, jotka eivät lähteneetkään yleisesti leviämään ihmiskunnan parissa. Influenssarokotteessa käytetään mm. komponetteja B/Victoria-virusta vastaan. Ihmisistä toiseen pomppii kuitenkin eniten B/Yamagata-virus. A-viruksesta käytetään H3N2 ja H1N1pdm09 kantoja. Komponentit täytyy valita kokoonpanoon valmistusprosessiin ennen influenssaepidemian alkua. Eikä tuon valinnan tekeminen ole helppoa tai itsestään selvää kaikkien vaihtoehtojen väliltä. Nyt viruskomponenttien valinta oli jälkiviisauden valossa selkeästi huono.

 Influenssaepidemian vastaisissa toimissa rokote jäi heikoksi. Epidemia täytti hoivaosastoja pitkin Suomea.

Onko heikko influenssarokote sitten täysin hyödytön?

Nature kertoo laskelmista, joiden perusteella kaikki rokotteeseen rahat laitetut rahat eivät menneet hukkaan. Epidemiologian alalla tutkimusta tekevä Burton Singer Floridan yliopistosta johti ryhmää, joka pyrkii ennakoimaan miten heikko kausirokote vaikuttaa. Jos 43% Yhdysvaltojen kansalaisista saisi rokotteen, joka suojaa vain 20% teholla, niin sen pitäisi kuitenkin estää 21 miljoonaa tulehdusta, n. 130 000 sairaalahoitoa ja 62 000 kuolemaa.

Optimizing the impact of low-efficacy influenza vaccines

Nykyisen influenssaepidemian päätyttyä voidaan verrata miten hyvin Singerin ja kumppaneiden laskelmat täsmäävät toteutuneisiin sairastumien ja kuolemien määrään.

Olisiko se sitten kustannustehokas keino välttää tuon verran tulehdustauteja tai kuolemia?

Se selviää vasta influenssakauden päätyttyä.

6.5.18

Ateisti Gaber jäi kiinni Egyptissä


Gaberilla on taustaa kamalana ongelmien aiheuttajana. Hän on kirjoittanut ja puhunut avoimesti uskonnottomuudestaan, kritisoinut uskontoja sekä toiminut ihmisoikeuksien ja sananvapauden puolestapuhujana. Räikeimpänä syntiä oli Facebookissa kirjoitut viestit, joissa puolustettiin ateismia.  Viimeinen niitti taisi olla se, kun yliopistossa opiskellut Gaber alkoi väittämään vastaan professorille, joka väitti homoseksuaalisuuden olevan syntiä ja heidän julkisen teloittamisen olevan hyvä juttu. Sitä tavallista vuoropuhelua jota tapahtuu yliopistoissa.

Kaikki nämä ovat hirveitä rikoksia jotka uhkaavat sekularisaatiolle allergisen kansakunnan tulevaisuutta. Entisen presidentti Morsin aikakauden päätyttyä Egyptin perustuslakiin ehdittiin sujauttaa artikla 2, joka teki islamista valtion virallisen uskonnon. Joten on aivan järkevää, että Gaberille langetettiin vankilatuomio vuonna 2015. Vuosi linnaa ja pakkotyötä.

Siitä alkoi piiloleikki, kun Gaber ei lähtenytkään vankilaan. Hänelle tarjottiin turvapaikkaa muista maista. Gaber halusi kuitenkin jatkaa kamppailua kotimaassaan. Tuntemattomassa talossa asustava ateisti hankki uuden tietokoneen (poliisi takavarikoi edellisen). Gaber jatkoi kirjoittelua ja teki YouTube-videoita.

Kunnes Gaber ilmoitti Twitterissä, että pidätys lähestyy uhkaavasti. Hänen videoistaan oli lakimiesten toimesta tehty ilmoitus oikeusministerille. Viime perjantaina tai lauantaina hänet pidätettiin Kairon lentokentällä. Hyvällä tuurilla Gaber pysyy hengissä tulevaan uuteen oikeudenkäyntiinsä asti. Hän ilmoitti jatkavansa ohjelmiensa käsikirjoitusten kirjoittamista tutkintavankeuden aikana.

1.5.18

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen kritisoimisen vaarat Kiinassa

Tan Qindong joutui vangituksi erikoisesta syystä. Biolääketieteen firmoja mies on perustanut useamman kappaleen. Kiinassa asuva ja vaikuttava tohtori päätyi poliisien selliin, koska oli kritisoinut sosiaalisen median kautta paikallisen kiinalaisen lääketieteen suosittua valmistetta. Käsirautoja perusteltiin kiinalaisen lääketieteen maineen sekä valmistetta valmistavan tehtaan loukkaamisella.

Kirjoituksessaan Tan varoittaa suositun Hongmao liköörin olevan haitallista terveydelle. Samoin hän väitti tuon n. 60 yrtistä valmistetun liköörin terveysvaikutusten olevan kaikkea muuta kuin mitä valmistaja Hongmao Pharmaceutical väittää. Lisäksi Tan muistutti, että Hongmao on saanut huomautuksia valheellisesta mainonnasta lääkevalvontaviranomaisilta. Hongmaon tulkinnan mukaan Tanin kirjoitus aiheutti firmalle n. 220 000 dollarin vahingot. Vuonna 2016 kyseinen likööri oli Kiinan toiseksi myydyin perinteisen kiinalaisen lääketieteen valmiste.

Tan pidätettiin tutkintavankeuteen tammikuussa. Vapautus takuita vastaan tapahtui huhtikuun 17. päivä, kun oikeus totesi poliisien keräämän todistusaineiston olevan riittämätöntä. Edessä voi kuitenkin olla vuoden sisällä oikeudenkäynti, jos poliisi saa kerättyä oikeuden mielestä tarpeeksi todistusaineistoa. Tämä on kiinalaiseen oikeuskäytäntöön perehtyneen lakimiehen mielestä epätodennäköistä, kertoo Nature julkaisu.

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen kritisoiminen on huomattavasti haastavampaa Kiinassa. Maassa valvotaan nettikirjoittelua Ikuisuushanskan kovalla otteella, joten jopa uskomushoitojen kritisoiminen voidaan estää internetissä. Hoitotehoja kyseenalaistavia viestejä poistetaan ripeästi. Eikä huonolaatuisista tutkimuksista huomauttavat viestit pysy sen enempää kiinalaisten luettavana. Samoin kiinalaisen lääketieteen eksoottisten ainesosien kerääminen sukupuuttoon kuolevilta eläimiltä saa jatkua. Vaikka kiinalaiset ajatushautomot suosittelevat synteettisten valmisteiden lisäämistä, jotta eläimistä kerättävät aineet saadaan jätettyä pois. Niissä tapauksissa kiinalaisen lääketieteen yhdistykset vaativat anteeksipyyntöjä ja syyttävät kriitikoitaan ennakkoluuloisiksi.

Miksipä hallinto ei valvoisi kirjoittelua, sillä Kiinan hallinnossa on runsaasti kiinalaisen lääketieteen kannattajia. Joillekin kyseessä on ylpeys kansallisperinteestä. Presidentti Xi Jinping on todennut, että kiinalainen lääketiede on "jalokivi" Kiinan tieteellisessä perinnössä maailmalle. Tavoitteena on saada kiinalainen lääketiede virallisesti osaksi kaikkien terveysasemien tarjontaa vuoteen 2020 mennessä. Hallinto haluaa myös lisätä perinteisen kiinalaisen lääketieteen tohtoreiden määrää.

Tätä vastaan kriitikot joutuvat kamppailemaan nettikirjoittelullaan. En kadehti heitä.

29.4.18

Homeopaatti Guy Wurman ja Fantastiset fotonit homeopatiassa

Hieman nopeaa kertausta homeopatian yhdestä oudoimmasta piirteestä. Kuten kaikki tiedämme, niin homeopaattisia valmisteita tehdään mitä erikoisimmista ainesosista. Kunnes niiden molekyylit laimennetaan potensoinnissa olemattomiin. Homeopaatin myymissä valmisteissa ei välttämättä ole enää jäljellä niitä ainesosien molekyylejä, joista se alunperin alettiin valmistamaan. Mutta entäpä jos ainesosalla ei sinällään ole molekyyliä?

Tässä kohtaa homeopaatit vetäytyvät nanopartikkelipuolustuksen taakse. Yleensä Intiassa suoritetuissa kokeissa on löydetty nanopartikkeleita. Vaikkapa tällaisen linkin sisältämän materiaalin voimin. Jos valmisteista voidaan havaita kokonaisten molekyylien sijasta joitain nanotason partikkeleita, niin homeopatia voi teoriassa toimia!

Skeptikot servattu!

Tosin tuo jättää tietyt homeopaattiset valmisteet kävelemään vieläkin olemattomille jäille.

Entäpä jos homeopaatin valitsema ainesosa ei edes alunperin sisällä molekyylejä?
Entäpä jos ainesosaksi on valittu vaikkapa Kuun heijastama valo?

Sellaisen homeopaattisen valmisteen nimi on tietenkin Luna. Yleensä se valmistetaan altistamalla vettä tai laktoosia Kuun säteille. Tämä lataa nesteen Kuun mystisellä voimalla.

Entäpä jos ainesosaksi on valittu vaikkapa Saturnuksen valo, joka kohdistetaan veteen kaukoputken välityksellä? Sama on tehty myös Venukseen päin tiirailulla, kun kyseessä on Venus Stella Errans.

Valosta ei jää tietenkään jää molekyylejä nesteeseen. Fotoni ei nyt vaan satu käyttäytymään sellaisella tavalla. Eikä sen ominaisuuksien vuoksi veteen edes jaa nanopartikkeleita. Pruuvauksen, potensoinnin ja annostelun aikana homeopaattinen valmiste altistuu jatkuvasti sille samalle valolle, jota tulee Kuusta ja Saturnuksesta. Joten on megolodonttinen luonnontieteellinen ihme, jos fotonit eivät muka mene sekaisin keskenään homeopaattisessa vedessä.

Jos homeopaateille riittää valmisteaineelle vilautettu Saturnuksen valo, niin samalla logiikalla myös valmisteelle näytetyt valokuvat aiheuttaisivat erilaisia reaktioita homeopaatin asiakkaissa.

Niin selkeää hömppää, ettei edes modernin vuosituhannen tietokoneita käyttävä homeopaatti vaivautuisi puolustamaan sellaista? Sellaista hömppää jonka esille tuominen osoittaa, ettei skeptikko ole vaivautunut selvittämään mihin modernit homeopaatit oikeasti uskovat?

Ei.

Vanha tuttumme homeopaatti Guy Wurman mainitsee asiaan liittyvässä keskustelussa:

Muistetaan nyt kuitenkin että valo on energiaa. Energia ei häviä. Vesi on homeopaattisissa lääkeaineissa välittäjä.

 Wurman on energeettisten homeopatiavalmisteiden puolestapuhuja. Homeopaattien maailmassa vesimolekyylit todellakin voivat muistaa jopa saaneensa vilkaisun Kuun tai Saturnuksen valoa. Ja tällaisten fotonien ominaisuudet ovat tarpeeksi erilaisia aiheuttaakseen erilaisia terveysvaikutuksia ihmisissä. Vesi taltioi valon täsmällisen Saturnus-energian, joka välittyy ja jopa vahvistuu valmisteen potensoinnissa.

23.4.18

Lentäjää syrjitään


Näin Toijalassa, SAA JAKAA!

18.4.:Vituttaa ja ahdistaa mennä nukkumaan.
Olen koeajalla kesätyöpaikassa, jossa lennän lentokoneita. Kieltäydyn lentolupakirjan hankkimisesta, joka olisi vielä pitänyt ottaa. Finnair linjannut, että lomamatkojen kiire on jo ohitse, mutta lentokenttä + ammattiliitto määränneet, että lentolupakirja on saatava 30.4. asti. 
Lennonvalvonnan, Finnairin johdon ja liiton kuulustelun ja läksytyksen jälkeen sain kuulla, että työni loppuu huomisen jälkeen VÄLITTÖMÄSTI. Ei työn uudelleen järjestelyä, koska koeajalta saa kuulemma potkaista pois vaan. Finnair vieläpä käytti ”valehdella”-sanaa syyttäessään minua lentotaidottomuudesta.

Mikä oikeus minulla muka on uraani, ammattiini ja päätöksiini, kun minut voidaan alistaa vallankäytölle noin vaan?
Saas nähdä mikä huomenna odottaa.
Saas nähdä potentiaalisten potkujen jälkeen, että nasahtaako kolmen kuukauden karenssikin te-toimistolta.
Olen valmis vaikka Ilta-lehden lööppeihin omalla naamalla, kyllä niin paljon parodiaa nyt syö.
T. Kapinalentäjä

19.4.:EDIT: Soitin aamulla pääluottamusmiehelle. Laki on laki mutta esimiehet ovat silti rikkoneet protokollaa. Esim. Finnairin edustaja kysymällä yksitellen onko minulla se-ja-se lentolupakirja. Pääluottamusmiehen mukaan minulle olisi järjestettävä korvaavaa työtä kunnes voin palata Airbussin ohjaamoon. Hän lupasi ottaa asian hoitaakseen kokoustensa välissä.

Juuri äsken sain kuulla puhelimitse, etten saa mennä tekemään Helsinki - Fuerteventura lentoani. Minulle järjestetään kuulemistilaisuus(?!) jossa minulta kysytään ja saan kertoa mielipiteistäni. Pomo ei kuulemma enempää nyt tiedä eikä päätä.

Päivitin tilanteen pääluottamusmiehelle. Hän juttelee johtavan lentäjän kanssa ja soittelee minulle yhden aikaan.

On tämäkin soppa! Voisinpa vaan mennä työhöni ihan rivilentäjänä vaan.

20.4. EDIT: kävin ”kuulemistilaisuudessa”. Vastassa Finnairin juristi. Minua syytettiin siitä että työnhakutilanteessa 1/18 olin laittanut täpän ”toimitan lentolupakirjan”-kohtaan. Moitin, että sitä ei kyllä lain mukaan olisi saanut kysyä. Tosin olin kyllä aikeissa silloin Ansiolentäjän lupakirja (CPL, Commercial Pilot Licence) koulutuksen ottaa mutta tehtyäni tiedonhakua lisää päädyin kevään mittaan siihen, että en ota yhtäkään lentotuntia enää. 

Koska olin vielä koeajalla, en ollut oikeutettu ”vain” kirjalliseen varoitukseen kuten vaikka vakkarit Finnairissa. Koska vuorokauden(!!) 19.4. aikana ei ollut tarjota muuta ei-lentäjätyötä niin lakimiesten mukaan se siitä. Itse ajattelen, että olisi työnantaja voinut enemmänkin panna tikkua ristiin, vaikka välinehuollon pesti olisi ollut mitä mainioin.

Lentokentällä kävin hakemassa teekuppini, teet ja työkengät sekä matkalaukkini ja halaamassa pari työkaveria. Finnairin pomo seisoi selkäni takana lähes jatkuvasti. Vaihdoin pari sanaa vallan viemisestä yksilöltä ja taivaan rajoittamisesta kollegoiden kanssa. Pomo keskeytti sananvaihdon sanoen, että keskustelen epäasiallisesti. Sitten hän kehotti minua poistumaan lentokentältä.

21.4. EDIT: Jätin lappusen potkupäivänäni Helsinki-Vantaan lentokentälle työkavereille, jossa kiitin hienoa työyhteisöä, toivotin hyvät jatkot ja kerroin, miksi katosin näin yhtäkkiä. Heti lähdettyäni pomo vei lapun pois kertoen, että ”se oli epäasiallinen”. Tämän kuulin työkaverilta.
En tiedä itkeäkö vai nauraa.

Tässä ollaan. Tyhjän päällä putoamassa alas pilvistä. Varmaa on vain se, että yhtäkään ulkomaan lentoa en enää tee.



Kaikki mitä kirjoitin on täysin totta. Tai ehkä ei.

21.4.18

Roska-DNA ja unohdettu menneisyys ovat täällä taas

Uusi vuosi. Uusi kevät. Uusi tiedeuutinen toistamassa samoja väärinkäsityksiä roska-DNA:sta. Michiganin yliopistosta kaikuu tuttu tarina siitä miten roska-DNA ei olekaan hyödytöntä. Uutisoinnissa annetaan ymmärtää, että kyseessä on väärinkäsityksen oikomista. Tutkijat ovat olleet väärässä siitä mitä roska-DNA on.

Scientists Find a Crucial New Role For DNA We Once Considered Junk 

Mitä sitten selvisi?

Professori Yukiko Yamashitan ryhmä testasi mitä tapahtuu, kun satelliitti-DNA:ta poistetaan perimästä. Drosophila melanogaster sai toimia koekärpäsenä, kun tutkijat poistivat D1 pätkiä. D1 on proteiini, joka sitoo satelliitti-DNA:n kohtia. Kun satelliitti-DNA ei päässyt muodostumaan entiseen tahtiin, niin kärpäsen itusolut kuolivat aikaisessa vaiheessa. Tuman rakenne hajaantui.

Tutkijat toistivat tällä periaatteella kokeen myös hiirien soluilla. Tapahtui samanlaista solujen aikaista kuolemista.

Tiheästi ja aivan helvetin paljon toistuva satelliitti-DNA (tai mikrosatelliitti) osiot mahdollistavat kromosomin pysymisen sopivalla tavalla kasassa. Vaikka niissä ei ole koodia geeneille. Satelliitti-DNA on siis olennainen solujen jatkuvuuden kannalta. Satelliitti-DNA:lla on tärkeä funktio!

Professori Yamashita sanoi satelliitti-DNA:sta näin:

If we don't actively need it, and if not having it would give us an advantage, then evolution probably would have gotten rid of it. But that hasn't happened.

Mikä onkin varmasti täysin totta.

Mutta ei myöskään roska:DNA:n kannalta sellaista mitä ScienceAlert sivuston uutisointi antaa ymmärtää.

Until fairly recently, scientists believed this so-called "junk" or "selfish" DNA did not serve any real purpose.



Ei. Väärin. Yrittäkää uudelleen, ScienceAlert.

Miksi uutinen on väärässä tuon suhteen? Laittakaa turvavyöt silmillenne, sillä ne lähtevät elämänsä kyytiin. Vastaus kirjoitettiin Genomicron blogissa vuonna 2008. Biologi T. Ryan Gregory kaivoi esiin mitä tutkijat olivat pähkäilleet roska-DNA:sta. Ja mukana on näyte 1970-luvulta, joka on vain yksi esimerkki monien joukosta.

Se mistä Michiganin yliopiston tutkijat raportoivat tänä vuonna oli jo pohdinnan kohde vuonna 1971. Origin of Satellite DNA paperi julkaistiin Nature-lehdessä.  Siinä  P.M.B. Walker arveli satelliitti-DNA:lla (niillä osioilla jotka olivat selkeästi levinneet laajalle eläin- ja kasvikunnassa) olevan jonkinlainen etu kromosomien rakenteen kannalta.

40 vuotta sitten satelliitti-DNA:lle pääteltiin jonkinlaisia perimän rakenteen kannalta olennaisia toimintoja. Tutkijat ovat siitä lähtien etsineet sitkeästi säilyvien roska-DNA:n kohdille toimintoja. Hyvällä tuurilla joskus joku satunnainen tiedeuutisia kirjoittava Homo sapiens muistaa tämän.

Luonnolleen ominaisesti kreationistit ovat levittämässä tätä uutista esimerkkinä evolutionistien/darwinistien virheestä ja kreationistien onnistuneesta ennustuksesta.

18.4.18

NASA ja Mehiläisten arvoitus

NASA saa jatkuvasti olla littareiden ja muiden avaruuteen epäuskovien kohteena. Useat nettimaailman epämääräiset aktivistit yrittävät todistaa, ettei ihminen ole oikeasti käynyt avaruudessa tai asusta avaruusasemalla kiertoradalla. Toisaalta minulla on vaikeuksia uskoa, että ihmiset oikeasti ottavat näitä videoita tosissaan. On helpompi uskoa ihmiskunnan tulevaisuuteen, jos ns. todistevideoita tehdään pelkästään huumorimielessä. Toisaalta aivan liian useat näyttävät aikuisten oikeasti uskovan siihen mitä kirjoittavat näistä NASA:an liittyvistä salaliittoteorioista. Näitä todisteita on käyty läpi aina silloin tällöin myös blogissani. Muistat varmasti sellaiset arvoitukset kuten:

NASA ja Lerpun oven arvoitus

NASA ja Sinisen kankaan ei-arvoitus

Tänään lisään joukkoon NASA ja Mehiläisten arvoitus bloggauksen. Mistä tällä kertaa käsitetään täysin väärin asiat? Noh, video on jo pari vuotta vanha, mutta jatkaa sitkeästi kiertoaan sosiaalisessa mediassa. Kädessä pidetyllä videokameralla kuvattu pätkä on lyhyt. Avaruusaseman ikkunan läpi kuvataan ulkopuolella olevia moduuleita. MUTTA KAUHISTUKSEN LUOMUKASVATETTU KANAHÄKKI! Tarkkaavainen litteän maan ja/tai kuulentodenialismin kannattaja huomasi huijauksen. Avaruudessa pörräili pieni ötökkä!



Arvoitus on tietenkin naurettavan helppo ratkaista. Juuri sen takia epäilen, että tuo video on tehty jekuttamaan kaikkia niitä, jotka ovat aikaisemmin jakaneet salaliittoteorioista kertovia videoita. Punaisella nuolella korostettu musta täplä ei ole mehiläinen. Kuvassa nähdään alempana oikealla myös toinen täplä, joka liikkuu aivan samaan tahtiin ja suuntaan mustan täplän kanssa. Niiden liike paljastaa, että kyseessä on siinä kameran ja avaruuden välissä olevan lasipinnan lika. Siis jos edes uskot kameran olevan kiertoradalla.

Paljon mielenkiintoisempana lukemisena ovat oikeat tiedetekstit. NASA on oikeasti vienyt mehiläisiä avaruuteen. Tietenkin tieteen nimessä. Samalla periaatteella NASA suunnittelee lähettävänsä Mars planeetalle robottimehiläisiä.

15.4.18

L. Ron Hubbard kummittelee YLE:n seinien sisällä

Kerrassaan outo yhteensattuma sattui tapahtumaan televisio-ohjelmiin liittyen. YLE kertoi viikon katseluvinkeissään, että sunnuntaina esitettäisiin Louis Therouxin dokumenttielokuva My Scientology Movie.

Yle TV2 klo 22.05
(My Scientology Movie) Louis Theroux tarttuu yhteen uransa haastavimmista aiheista ja perehtyy skientologiaan. Kukaan kirkon jäsenistä ei kuitenkaan halua olla mukana dokumentissa ja Theroux kohtaa myös suoranaista häirintää. Pikkuhiljaa verho salaperäisen uskonnon ympärillä alkaa kuitenkin raottua. Erikoisen projektin myötä piirtyy kuva yksityisyyttään raivoisasti vahtivasta kultista, joka tekee kaikkensa tuhotakseen lähtijöiden tai toisinajattelijoiden elämän. Yle Areena 90 päivää

Siinäpä mainiota katseltavaa illan päätteeksi. Mutta voih ja kauhistus sekä verkkokalvojeni pettymys. Ohjelma on poistunut esityspaikaltaan. Elokuva on sen verran mielenkiintoista katseltavaa, että Ilta-sanomat teki siitä ennakkojutun: Skientologia-dokumentti paljastaa painajaiselämän uskonlahkossa: ”Joko alistut tai muutut itse pedoksi” Ohjelmalla olisi varmasti ollut katsojia. He joutuvat kuitenkin odottamaan kotimaista esitystä syksyyn asti. IS kertoo esityksen perumisesta näin:

Korjaus 15.4.2018 klo 10.45: Dokumentin esitys on siirretty ensi syksyyn. Aiemmin jutussa kerrottiin, että ohjelma tulisi tänään televisiosta. 

 YLE:n sivuilla ei kerrota tarkemmin tuota uutta esitysaikaa, joten sitä ei varmaan ole vielä päätetty. Eikä sieltä löydy ilmoitusta perumisen syystä. Useampi utelias kysyi asiasta suoraan YLE:ltä. Veikko Sorvaniemi sai tällaisen vastauksen YLE Areenalta. Areenalla ei tiedetä perumisen syytä. Ehkä se selviää joskus.

Sitä tietoa odotellessa voin vain arvailla, ettei vaan sattumalta suomalaiset skientologiakultin edustajat olisi jollakin tavalla päässeet vaikuttamaan YLE:n seinien sisällä. Se ei edes olisi oudointa mitä tuo kultti on mennyt vuosien varrella tekemään. Skientologit ovat onnistuneet mm. kiristämään Yhdysvaltojen verovirastolta uskonnollisille yhdyskunnille annetun verovapauden, Ranskassa kultin väärinkäytöksiin keskittyvän oikeudenkäynnin arkistosta joku tuntematon kävi poistamassa kansiosta pelkästään skientologeihin keskittyvät paperit (eli ei edes vaivauduttu peittelemään varkauden yhteyttä skientologiaan), paljastusjuttuja kultista kirjoittavat isot sanomalehdet päätyivät pitkien haasteiden pariin oikeudessa, ja niin edelleen.

Viime hetkellä YLE:n ohjelmistoon vaikuttaminen ei siis olisi edes ihmeellistä.

14.4.18

Jihad ja terrori

Atte Kalevan uutuus Jihad ja terrori -kirja päätyi luettavakseni, koska siihen liittyvä somekohu vilahti syötteessäni. Kerrankin voin suoraan myöntää pelkän somekohun vaikuttaneen ostopäätökseeni, kun uteliaisuuteni heräsi siitä mitä itse kirja sisältää. Melkein voisi luulla, että somekohu oli tarkkaan harkittu mainoskampanja.

Suomessa radikalisoituneen marokkolaisen Abderrahman Bouananean oikeinkäynnin myötä aihe on myös äärimmäisen ajankohtainen. Turussa vastaanottokeskuksessa asuva Bouananean kuunteli Isis-propagandaa ja alkoi puhumaan niin huolestuttavalla tavalla shiiamuslimeista ja muista vääräuskoisiksi mieltämistään, että miehen tunteneet turvapaikanhakijat tekivät hänestä ilmoituksen poliisille. Vääräuskoiset täytyi tappaa. Hän jätti huoneeseensa marttyyrivideon ja kirjoituksen, jossa selitti aikeitaan uskonnollisin perustein. Sitten Bouananean lähti torille puukottamaan ihmisiä.

 Meidän täytyy ymmärtää mistä nykyinen jihadismi on tullut ja mitä se pyrkii saavuttamaan, jotta yhteiskuntana voimme taistella sitä vastaan. Se mitä on koettu Euroopan maaperällä on vain kevyitä laineita kaikesta siitä väkivallasta jota jihadismi aiheuttaa Lähi-idässä. Jihadismin ensimmäinen ja yleisin uhri on toinen muslimi. Irakin valtarakenteiden hajottua Saddam Husseinin poiston jälkeen areenalle marssineet jihadistit teurastivat valtavasti shiiamuslimeita. Jopa niin väkivaltaisesti, että jopa Al-Qaida huolestui siitä aiheutavasta huonosta mainoksesta jihadismin nimelle. Vaikka hekin näkivät shiiojen tappamisen moraalisesti hyväksyttävänä. Kunhan ensin karkoitetaan Irakista USA:n joukot. Sitten voidaan puhdistaa Irak muista vääräuskoisista.

Vain kahden sadan sivun pituinen kirja on nopeasti luettu, sillä Kaleva osaa keskittyä olennaiseen. Aiheet eivät lähde haarautumaan vaan lukija pidetään punaisen langan päällä. Kansantajuisesti kirjoittu Jihad ja terrori selittää sunnalaisen islamin sisällä kehittyneen salafismin vaiheet jihadismin alustana. Salafismia on myös montaa muotoa; lähetystyöhön keskittyvää dawa-työtä, poliittisesti vaikuttamaan pyrkivää salafismia (esim. Muslimiveljeskunta), sekä jihadistinen salafismi. Tämä jälkimmäinen on antanut maailmalle mm. Al-Qaidan sekä Isis-järjestön Aziz the combat fighterit.

Väkivaltaan turvautuvat ja itseään hurskaina muslimeina pitävät jihadistit ovat olleet aina avoimia siitä miksi tekevät sitä mitä tekevät. 1960-luvulta lähtien tapahtunut jihadismiopin muutos on ollut omalla tavallaan johdonmukaista sopeutumista maailmalla käytyihin suurvaltojen siirtomaavaltojen valtapeliin, paikallishallintojen korruptioon, sekä sisällissotien seuraamuksiin. Tämä kehitys voidaan jakaa klassiseen, globaaliin ja kalifaatin jihadismiin. Joka on tällä hetkellä Isis-kalifaatin hajoamisen jälkeen sirpaloitunut useaan eri verkostoon. Mikä tekee niiden valvomisesta entistä vaikeampaa.

Jihad ja terrori on kaikesta turhasta riisuttu katsaus jihadismin historiasta. Jihadismi on mukautunut muuttuvaan maailmaan. Oppiriidat eri ryhmittymien välillä käydään läpi johdonmukaisesti. Kaikessa pyritään noudattamaan profeetta Muhammadin elämää. Tulkinnat vain sattuvat menevään joskus jopa tappavalla tavalla ristiin. Tavoitteena on tuoda maailmaan yhtenäinen muslimien oikeaoppineiden yhteisö, jota johtaa messiashahmo nimeltään mahdi. Tämän takia yritetään perustaa niitä kalifaatteja.

Kiistoja on käyty siitä missä hurskas muslimi saa käydä aseellista jihadia. Puolustamassa islamilaisen valtion rajoja ulkopuoliselta valloittajalta, muslimikansaa alistavaa valtion hallintoa vastaan, vai vääräuskoisten mailla hyökäten siviilien kimppuun? Jihadista on tietenkin eri muotoja, joista yleisin on henkilökohtainen uskonelämän kamppailu elämän haasteita vastaan. Otsikoihin päätyy tietenkin  se versio jihadista, jossa kamppailua käydään automaattiasein ja itsemurhapommein.

Oppikiistoina on väännetty kättä myös siitä milloin muslimi on vääräuskoinen, jolloin hänet julistetaan olevan takfir. Siitä seuraa rangaistuksena kuolema. Liian helposti tehty takfir nähdään muslimien yhtenäisyyttä hajauttavana. Liian suuri arkailu saman julistamisessa nähdään heikkoutena aidon uskon puolustamisessa. Sotaan yllyttävällä jihadismilla ei ole täyttä kannatusta muslimimaailmassa, joten jihadistit joutuvat punnitsemaan minkälainen väkivalta on kannattavaa PR-toimintaa. Itse näen melkein koomisena sen miten helposti eritavalla uskovia muslimeja ollaan syyllistetty profeetan hylkäämisestä. Puritaanien opetuksissa annetaan ohjeet jopa siitä kummalla jalalla täytyy astua vessaan mentäessä ja sieltä poistuttaessa.

Voin suositella Atte Kalevan tuotosta kaikille niille, jotka haluavat hyvän askeleen kohti ymmärrystä yhdestä maailman sitkeimmäksi jääväst vitsausta. Jihadismin kaltaista kiihkouskovaista paloa on vaikea poistaa maailmasta.